Tiede nyt: Metsässä oleskelu voi auttaa jopa synnytyksen käynnistämisessä
Kuva: Johanna Mehtola.
Sairaaloiden yhteyteen perustettuja terveysmetsiä voidaan hyödyntää niin sairaalan asiakkaiden, henkilöstön kuin paikallisten asukkaidenkin hyvinvoinnin tukemiseen. Tällaisia metsiä on Suomessa perustettu jo ainakin Kajaaniin sekä Lahteen.
Tutkimus paljasti, että terveysmetsien käyttöönoton myötä sairaaloiden henkilökunta oli lisännyt merkitsevästi luontoympäristön käyttöä työssään.
Yleisintä oli ohjeistaa asiakasta menemään terveysmetsään omatoimisesti. Osa ammattilaisista toteutti asiakaskäyntejä metsäympäristössä, osa taas ohjasi potilastaan ulkoilemaan metsässä läheistensä kanssa.
Lääkärit, terapeutit ja kätilöt sekä ohjaajat ja sosiaalityöntekijät hyödynsivät terveysmetsää asiakas- tai potilastyössä eniten. Asiakaskäyntien lisäksi työntekijät pitivät metsässä työpalavereja ja hyödynsivät sitä myös oman hyvinvointinsa tukena.
”Terveysmetsä sopi kuntoutusympäristöksi esimerkiksi fysio- ja toimintaterapiassa, ja sosiaalityöntekijät tapasivat siellä asiakkaitaan. Hoitajien sen sijaan oli hankalampi irrottautua osastoilta ulkoilemaan”, kertoo kyselytutkimuksen toteuttanut Luken tutkija Maija Lipponen, joka tekee väitöskirjaa Itä-Suomen yliopistossa.
Terveysmetsästä vauhtia myös synnytykseen
Terveysmetsää hyödynnettiin tulosten mukaan myös esimerkiksi synnytyksen käynnistämisessä.
”Metsän hyödyntämisestä ei tullut tässä kyselyaineistossamme tarkempaa tietoa, mutta arvelen sen liittyvän odottavan äidin liikkumiseen. Toki metsässä olo voi myös rentouttaa ja siten nopeuttaa synnytyksen käynnistymistä tai metsä voidaan kokea sairaalaympäristöä miellyttävämpänä paikkana”, Lipponen kuvailee.
Ammattilaiset pitivät luontokäyntejä vaikuttavina. He arvioivat asiakkaidensa hyötyvän niistä etenkin mielen hyvinvoinnin kohenemisena ja stressin vähenemisenä.
Luken selvityksen tulokset osoittavat, että tutkimustietoa luonnon terveysvaikutuksista olisi hyvä sisällyttää entistä enemmän sosiaali- ja terveysalan koulutuksiin. Myös lähiluonnon helppo ja vaivaton saavutettavuus ovat keskeisiä tekijöitä.
”Luontoperustaisuuden tuominen hoitosuosituksiin, hyvinvointialueiden strategioihin ja kuntien hyvinvointi-indikaattoreihin voisi vahvistaa luontomenetelmien jalansijaa kestävänä hyvinvoinnin ja terveyden tukemisen muotona”, Lipponen summaa.
Sairaaloiden terveysmetsät ovat kaupungin ja hyvinvointialueen omistamia, kaikille avoimia luontoalueita.
Terveysmetsäksi nimeämisellä on haluttu nostaa esiin luonnon terveysvaikutuksia ja niiden hyödyntämistä osana sairauksien ehkäisyä ja hoitoa.
Sairaaloiden terveysmetsiin on tehty esteettömiä reittejä, joita voi kulkea myös erilaisilla apuvälineillä. Lahden ja Kajaanin lisäksi terveysmetsä löytyy myös Kouvolan sairaalan läheisyydestä.
