TUNTURIPEURA, METSÄPEURA JA PORO ovat kaikki saman Rangifer-suvun peuroja. Ne ovat hyvin talveen ja pakkaseen sopeutuneita hirvieläimiä, jotka elävät laumoissa ja joiden elämässä vuodenkierto ja vaeltaminen ovat keskeisessä roolissa. Mutta niitä erottaa yksi keskeinen ominaisuus: poro on jonkun omaisuutta, metsä- ja tunturipeura eivät kenenkään.

Metsäpeurat vaeltavat Kainuussa 50–200 kilometriä talvi- ja kesälaiduntensa välillä. Kolmasosa Kainuun peuroista vaeltaa kesäksi Venäjälle ja palaa talveksi Suomeen. Vaeltaminen toteuttaa laidunkiertoa, jossa peurojen kesä- ja talviravinnonsaanti on riippuvaista eri alueista. Metsäpeura on aikoinaan asuttanut koko Suomea, Ruotsin Norrbottenia sekä Norjan Finnmarkia. Viimeiset yksilöt tapettiin Finnmarkin Kautokeinossa ja Suomen Enontekiöllä sekä Itäkairassa 1920-luvulla. Laji kuitenkin palasi Kuhmoon 1940-luvulla Neuvostoliitosta.

Lyhytjalkaisempi ja leveäsarvisempi tunturipeura on asuttanut tunturialueita Etelä-Norjasta pitkin Kölivuoristoa Kuolan niemimaalle. Noin 25 000 tunturipeuraa elää edelleen Etelä-Norjassa poronhoitoalueen eteläpuolella.

Jokainen poro Suomessa kuuluu poronomistajalle yhdessä 54 paliskunnasta. Paliskunnat on rajattu aidoilla toisistaan ja porot kulkevat vain oman paliskuntansa alueella.

Metsäpeura on pidempijalkainen ja kapeasarvisempi kuin tunturipeura. Se pärjää paremmin taigametsän puiden lomassa ja syvässä lumessa kuin tundralle sopeutunut tunturipeura. Villit peurat ovat arkoja ja valppaita. Tunturipeurasta kesytetystä porosta nämä ominaisuudet on jalostettu pois, koska ne hankaloittaisivat porojen hallintaa.

Poronhoitoalue kattaa 36 prosenttia Suomen pinta-alasta. Sen erottaa muusta Suomesta aita, joka kulkee idästä länteen Kuhmon ja Suomussalmen rajalla. Poroja on noin 200 000 ja metsäpeuroja noin 2200. Poroja on poronhoitoalueella 14 kertaa enemmän pinta-alayksikköä kohden kuin metsäpeuroja niiden elinpiirillä.

POROJA ON SUOMESSA LIIKAA. Ne eivät pääse vaeltamaan laidunalueidensa välillä, ja niistä on jalostettu pois luontainen kyky tulla toimeen suurpetojen kanssa. Kun suuri määrä poroja ei vaihda kesä- ja talvilaitumiaan, jäkälä kuluu sekä syödessä että talloutuessa. Seuraa jäkälien, poron talvisen pääravinnon katoaminen.

Sanotaan, että poronhoitoaluetta ylilaidunnetaan. Susia poron­hoitoalueella ei ole lainkaan, viime vuosilta sieltä ei tunneta yhtään ilvespentuetta, ja karhu- ja ahmakannat ovat runsaimmat poronhoitoalueen eteläpuolella. Suurpetoja tapetaan paljon laillisesti ja laittomasti poronhoidon etujen vuoksi. Suurpetojen myötä katoavat myös sellaiset lajit, jotka hyötyvät niiden olemassaolosta, poronhoitoalueella esimerkiksi naali.

Poro palkii taigametsissä, jossa se ei selviä kuten metsäpeura. Ravintoketjun tärkeä tuottaja jäkälä ja muut villit eläinlajit kuten suurpedot joutuvat väistämään poron tieltä. Kainuun metsäpeura katoaa tutkijoiden ennusteen mukaan 2040-luvulla metsäteollisuuden tuhottua Kainuun vanhat metsät. Vähitellen metsäpeurakanta kuihtuu peura-aitaa vasten.

Lopulta ainoa merkittävä ero poron ja metsäpeuran välillä on, kuka sen omistaa.

Teksti: Antti Haataja
Kirjoittaja on kirjailija ja valokuvaaja Sipoosta.

laidunnusmetsäpeuraporotunturipeura