Vappua edeltävänä lämpimänä päivänä kohtaan metsäpolun aurinkoisella laikulla keltaisena sädehtivän sitruunaperhosen. Pysähtyessäni ihailemaan sitä huomaan kauempana toisen siivekkään: polun poikki valon ja varjon rajamailla kiirehtii iso oranssin värinen perhonen. Se ei pysähdy mihinkään vaan viilettää vauhdikkaasti mutkitellen välillä maan pinnan tuntumassa, välillä ylemmäs puiden oksiston tuntumaan nousten. Pian se katoaa syvemmälle metsään.

Ensinäkemällä mieleen tulee keisarinviitta, mihin iso koko ja oranssi väritys sopisivatkin, mutta keisarinviitta lentää vasta juhannuksen jälkeen. Kyseessä onkin toinen yhtä näyttävä, mutta harvemmin hyvin nähtäville suostuva perhoslaji: nastakehrääjä.

Nastakehrääjän lento on Etelä-Suomessa tänä keväänä alkanut aikaisin lämpien päivien myötä. Yleensä nastakehrääjiä näkee etelärannikolla vasta toukokuun puolella. Lento jatkuu kesäkuun alkuun. Kovin pohjoisessa nastakehrääjään ei törmää, sillä säännöllisen levinneisyyden pohjoisraja kulkee Vaasa-Joensuu linjan tietämillä.

Nastakehrääjä on periaatteessa yöperhonen, mutta koiras lentää kevätaamuisin naaraita etsimässä. Se pyrkii paikantamaan kumppanin suurten tuntosarviensa hajuaistimilla.

Koiraskehrääjän kiireen ymmärtää, sillä sen elinpäivät ovat kortilla: aikuinen perhonen ei syö mitään, vaan spurttailee metsässä toukkana kerätyn energian turvin.

Jos onni on myötä ja kumppani löytyy, naaras lentää lemmenleikkien jälkeen iltayöstä laskemaan munat toukkien ravintokasville koivun, raidan tai pihlajan oksistoon.

Nastakehrääjän nouri toukka. Kuva: Harald Süpfle / Wikimedia Commons CC BY-SA 3-0_net

Munasta kuoriutuva toukka on varsinainen piikkihäkkärä. Selästä sojottavien piikikkäiden ”oksien” tarkoitus lienee torjua lintuja tai muita saalistajia. Nahanluontien myötä toukka kasvaa ja piikit katoavat. Sitä suojaa kuitenkin lehvästöön hyvin istuva vihreä naamioväri. Lopulta täyskasvuinen toukka laskeutuu puusta maahan ja koteloituu talven viettoon.

Nastakehrääjä

(Aglia tau)

Ulkonäkö ja koko: Kookas oranssinruskea, nopeasti ja heittelehtien lentävä perhonen. Läheltä näkyvät siipien tumma poikkivyö ja siniset silmätäplät, joiden keskellä on vitivalkoinen nastan muotoinen kuvio, mistä laji on saanut nimensä. Myös latinankielisen nimen tau viittaa samaiseen nastakuvioon, joka muistuttaa myös kreikan kirjoituksen T-kirjainta. Koiraalla on suuret kampamaiset tuntosarvet. Siipien läpimitta noin 60-70 mm (koiras) ja 75-85 mm (naaras).

Ravinto: Aikuiset eivät syö mitään, toukat lehtipuiden lehtiä.

Elinympäristö: Avoimet ja valoisat lehti- ja sekametsät.

Lisääntyminen: Naaras munii toukkien ravintokasvien oksille. Toukalla on monta nahanluontia, jonka jälkeen se laskeutuu maahan koteloitumaan. Kotelo talvehtii ja keväällä siitä kuoriutuu aikuinen perhonen.

Tiesitkö? Moni sekoittaa nopeasti lentävän nastakehrääjän keisarinviittaan. Keisarinviitta lentää kuitenkin vasta keskikesällä kun nastakehrääjän lentoaika on jo päättynyt. Toisin kuin nastakehrääjä, keisarinviitta laskeutuu usein kukille mettä imemään.

kevätnastakehrääjäperhosetViikon lajiyöperhoset