Raidankeuhkojäkälän ruusukkeiset kasvustot puiden rungoilla ovat laajoja ja sen repaleinen sekovarsi kurottaa selvästi irti rungosta. Sekovarsi on jäkälille tyypillinen kasvutapa, josta ei voi erottaa vartta, lehtiä tai muita erilaistuneita osia.

Sopivan kosteissa olosuhteissa raidankeuhkojäkälä on hätkähdyttävän vihreä. Liuskojen alapinta on nukkainen ja rusehtava, kuivissa olosuhteissa myös yläpuoli haaltuu ruskeaksi. Jäkälä on voimakkaan verkkokuvioinen kuin keuhkojen pinta. Ulkonäkönsä vuoksi raidankeuhkojäkälää on aiemmin käytetty rohtona erilaisiin keuhkosairauksiin.

Jäkälien elo perustuu kahden tai useamman lajin yhteistoimintaan. Jäkälät ovat erikoistuneet sienistä, ja niiden sisällä asustaa jokin yhteyttävä mikroskooppinen viherlevä tai syanobakteeri. Usein tämä yhteisö on mutualistinen, eli se hyödyttää kaikkia osapuolia. Yhteyttävä osakas (fotobiontti) saa sieniosakkaalta (mykobiontti) ravinteita sekä suojaa paahteelta ja kuivumiselta, vastalahjaksi se tarjoaa yhteyttämällä valmistamiaan sokereita.

Raidankeuhkojäkälällä näitä fotobiontteja on kaksi. Pääasiassa yhteyttämisen hoitaa viherlevä Dictyochloropsis reticulata, mutta jäkälässä on myös erillisiä osia, joita asuttaa syanobakteeri.
 

Murusten ripottelija

Sienet lisääntyvät suvullisesti itiöiden avulla, ja monet jäkälätkin kykenevät tuottamaan itiöitä. Raidankeuhkojäkälä on yksi niistä, mutta itiöillä lisääntyminen ei kuitenkaan ole tehokasta, sillä sieniosakkaan täytyy onnistua löytämään uusi sopiva leväosakas voidakseen kasvaa. Jäkälät lisääntyvät tehokkaimmin suvuttomasti murustelemalla irti palasia itsestään. Nuo palat sisältävät myös levän, joten kasvu alkaa heti, jos alle sattuu sopiva kasvualusta.

Raidankeuhkojäkälä kasvattaa pientä jäkälämurua eli soredioita sekovarren ja sen poimujen reunoille. Niiden lisäksi se voi kasvattaa suurempia ja järeämpiä leviäimiä, isidioita. Niiden rakenne muistuttaa enemmän itse jäkälän rakennetta, ja ne osallistuvat emojäkälän energiantuotantoon ennen irtoamistaan.

Jäkälän pinnalla näkyy murumaisia leviäimiä. Kuva: Jason Hollinger / Flickr (CC BY 2.0)

Vanhojen metsien indikaattori

Vaatelias raidankeuhkojäkälä kasvaa vanhojen lehtipuiden rungoilla. Laji suosii erityisesti emäksistä haapaa sekä raitaa, jonka mukaan se on nimetty. Sen kasvupaikat ovat kosteita ja hämyisiä lehtometsiä tai kankaita, eikä se kestä olosuhteissa suurtakaan muutosta. Jo lähistöllä tapahtuva hakkuu saattaa olla lajille kohtalokas.

Raidankeuhkojäkälä on herkkyytensä vuoksi hyvä vanhan metsän indikaattorilaji. Sen runsas esiintyminen siis osoittaa, että lähialueiden metsät ovat saaneet kasvaa rauhassa pitkiä aikoja. Laji on arka myös monille ilmansaasteille, joten sen kukoistus kertoo puhtaasta ilmasta.

Vanhojen metsien hakkuiden myötä myös raidankeuhkojäkälä joutuu selviämään pienten metsätilkkujen mosaiikissa. Viimeisimmässä Suomen lajien uhanalaisuusarviossa vuonna 2010 se luokiteltiinkin silmälläpidettäväksi. Laji elää koko maassa, mutta yleisimmillään se on Keski- ja Itä-Suomessa. Ahvenanmaalla laji on suojeltu.

Raidankeuhkojäkälä

Lobaria pulmonaria

Ulkonäkö: Leveäliuskainen kookkaina ruusukkeian kasvava jäkälä. Liuskat pinnalta kirkkaan vihreät, ja alta rusehtavat. Voimakas verkkokuvio.

Kasvupaikka: Vanhojen lehtipuiden rungot, erityisesti haapa ja raita. Harvoin myös kostea kallionseinämä.

Lisääntyminen: Lisääntyy enimmäkseen suvuttomasti kasvullisilla leviäimillä, eli murustamalla osia itsestään.

Levinneisyys: Koko Suomessa vanhoissa metsissä, yleisin Keski- ja Itä-Suomessa. Kasvaa myös muualla Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa ja Pohjois-Amerikassa.

Tiesitkö? Raidankeuhkojäkälää on pitkään käytetty erilaisiin rohdostarkoituksiin, ja sen vaikutuksista ruoansulatukseen ja haavaumiin on tehty myös kokeellista tutkimusta.

indikaattorilajijäkäläraidankeuhkojäkälävanhat metsätViikon laji