Viitasammakko on salaperäinen pulputtaja
Viitasammakko. Kuva: Jarmo Latva
Teksti: Joonas Gustafsson
Seisoin joitakin vuosia sitten pajukkoa, vadelmaa ja muuta matalaa kasvillisuutta puskevalla joutomaa-aukiolla Järvenpäässä. Toisella puolella näkyi pientaloasutusta, toisella laidalla kasvavasta sekametsästä raikasi moninainen linnunlaulu.
Aukiolla oli lampia ripotellusti siellä sun täällä. Suurin oli useamman aarin kokoinen, matalahko ja reunoiltaan soistunut. Lammen pinnalla liikuskeli vesimittareita ja hopeaseppiä. Tiesin, että veden pinnan alta löytyisi lukuisia muitakin hyönteisiä sekä vesiliskoja, mutta kiinnostuin lammen vastakkaisesta laidasta. Sieltä kuului loiskahduksia.
Meni jonkin aikaa ennen kuin ensimmäinen pohjaan sukeltanut sammakko uskaltautui takaisin pinnalle. Vähitellen koiraiden matalasti huriseva kurnutus alkoi kaikua veden pintaa pitkin. Lopulta kuulin pulpahduksen lammen kauimmaisesta nurkasta. Pulpahduksia kuului toinen ja vielä kolmaskin.
Pulputtaja oli viitasammakko, toinen maassamme tavattavista ruskosammakoista. Kohtalaisen moni luonnossa liikkuja lienee nähnyt viitasammakon, mutta on tuskin osannut erottaa sitä tavallisesta sammakosta. Selkeimpiä lajien välisiä tuntomerkkejä ei näe, ellei eläintä nappaa kiinni. Se on helpommin sanottu kuin tehty, sillä arat viitasammakot eivät hevin päästä lähelleen vaan sukeltavat herkästi pohjaan.
Helpoiten sammakot tunnistaa niiden ääntelystä kevätaikaan. Viitasammakon ääni on pulputusta, kuin kaasun kuplimista veden pintaan. Kauempaa se voi kuulostaa haukkumiselta – pystykorvan voi kuvitella huutavan kaukana metsän takana.
Järvenpään lammelta tekemäni viitasammakkohavainto kiiri paikallisen ympäristökeskuksen korviin. Myöhemmin myös kunnan kutsuma luontokartoittaja vahvisti havainnon.
Samaan aikaan joutomaatontin rakennuslupa oli vanhenemassa ja maat omistava grynderi alkoi hioa suunnitelmiaan niiden muuttamisesta asuinalueeksi. Tilanteessa oli konfliktin ainekset, sillä rauhoitettu viitasammakko kuuluu liito-oravan tapaan EU:n luontodirektiivin IV-liitteen lajeihin, joiden lisääntymispaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on automaattisesti kielletty.
Järvenpään kaupungilla on nyt ratkaistavanaan visainen ongelma – kuinka tarjota lisää asuntoja alati kasvavalle väestölle ja samalla turvata pienen ruskean sammakon elinalue? Olen viime vuosina saanut lukuisia puheluita kuntien kaavoittajilta, teollisuuden edustajilta ja muilta tahoilta, jotka ovat törmänneet viitasammakkoon maillaan ja ovat hämmennyksissään tuntemattoman olion kanssa.
Lajin levinneisyydestä maassamme ei ole tarkkaa kuvaa, koska kartoituksiin havaintojaan ilmoittavat harrastajat eivät useinkaan erota sammakkolajeja toisistaan. Viitasammakko saattaa tietyillä Keski-Suomen alueilla olla jopa tavallista sammakkoa runsaampi. Kanta on myös tiheämpi etelässä kuin pohjoisessa.
Pienen ruskean sammakon tulevaisuus on maanomistajien, päättäjien ja tutkijoiden mutta myös tavallisten luonnossa liikkuvien ihmisten varassa. Mitä useampi viitasammakon tunnistaa ja siitä havaintojaan tutkijoille lähettää, sitä useampi lisääntymispaikka saadaan suojeltua ja tietomme lajista kasvaa.
Viitasammakko
Rana arvalis
Ulkonäkö: Suomalaiset viitasammakot ovat täysikasvuisina 6–7 sentin mittaisia ja noin 40 gramman painoisia. Naaraat ovat koirasta hieman kookkaampia. Toukat ovat pisimmillään 3–4 sentin mittaisia.
Viitasammakon selkäpuolen väritys vaihtelee ruskeasta harmahtavaan ja kellertävään. Se on usein tummien laikkujen kirjailema. Kutevat koiraat voivat olla sinertäviä. Vatsapuoli on tasaisen vaalea, lanteiden seudulla usein kellertävä. Varmin tuntomerkki sammakosta erottamiseen ovat takajalkojen sisimmän varpaan juuressa olevat metatarsaalikyhmyt, jotka ovat pituudeltaan vähintään puolet sisimmän varpaan pituudesta. Sammakolla kyhmyn pituus on noin kolmannes varpaan pituudesta.
Lajien toukkien erottaminen toisistaan ei onnistu ilman mikroskooppia.
Elinympäristö: Laji pitää kosteammista paikoista kuin tavallinen sammakko. Kosteat niityt, metsät, suot ja jopa puutarhat kelpaavat.
Levinneisyys: Lähes koko maassa, pohjoisin havainto on Ivalosta. Maailmanlaajuinen levinneisyys kattaa Itämeren ympäristön, Itä-Euroopan sekä Venäjän Keski-Aasiaan saakka.
Ravinto: Toukat raastavat suuhunsa leviä, kasvimateriaalia ja planktonia. Muodonvaihdoksen läpikäyneet aikuiset ovat petoja, jotka syövät kaikenlaisia pieniä selkärangattomia.
Lisääntyminen: Kutu talvehtimisen jälkeen, etelässä huhti–toukokuun taitteessa. Poikaset kasvavat muutaman kuukauden ja muuttuvat sen jälkeen muodonvaihdoksen kautta maaelämää viettäviksi aikuisiksi.
Erityistä: Viitasammakko on tavallisen sammakon tavoin rauhoitettu, ja Suomella on EU:n määräämä vastuu lajin suojelusta.