Metsäkeskusteluun on juurtunut virheellisiä mutta sitkeähenkisiä myyttejä luonnonmetsien ekologiasta. Ne ovat perintöä 1960–1990-lukujen värikkäistä metsäkiistoista, joissa tieto ja mielipiteet menivät iloisesti sekaisin.

Osa myyteistä on ollut alun perinkin propagandaa; tiettyjä luonnonmetsien kehitykseen kuuluvia ilmiöitä on korostettu ideologisista syistä. Osa myyteistä taas perustuu vanhentuneisiin tieteellisiin näkemyksiin, jotka uusi tutkimus on osoittanut vääriksi.

Myyttejä on syytä vähän purkaa.
Myytti 4: Metsän kehitys johtaa yhden puulajin metsiin.

Tämä myytti pohjautuu professori Erkki K. Kalelan kirjoituksiin metsien luontaisesta puulajidynamiikasta. Kalelan mukaan ”puulajikehitys pyrkii meillä siihen, että lopuksi yksi, puulajeista voimakkain, jää ainoana kasvupaikalle jäljelle. – – Tällaisia pysyviä metsiköitä muodostavia voimakkaita puulajeja meillä todennäköisesti on vain kaksi, tuoreiden kankaiden kuusikot ja kuivien kankaiden männiköt”.

Kalelan näkemys puulajien kehityskaaresta, sukke­ssiosta, perustui hänen isänsä A. K. Cajanderin metsätyyppiteoriaan. Cajander korosti voimakkaasti kilpailun merkitystä kasviyhdyskuntien kehityksessä. Hänen mukaansa häiriöttömästi kehittyvä kasviyhdyskunta saavuttaa lopulta kasvupaikan ja ilmaston määrittelemän tasapainotilan, jossa vain kilpailussa voimakkaimmat lajit ovat jäljellä. Erkki K. Kalela sovelsi näitä ajatuksia metsän kehitykseen.

Kalelan näkemys on pääosin oikea, mutta samalla myös ratkaisevasti puutteellinen.

Nykyisin vallitseva näkemys metsäluonnon kehityksestä on selvästi dynaamisempi kuin Cajanderin ja Kalelan. Metsäkasviyhdyskunnat ovat jatkuvassa muutoksessa, eikä mitään pysyviä tasapainotiloja voi syntyä. Erilaiset häiriöt ovat olennainen osa metsäkasvillisuuden dynamiikkaa ja lajit ovat evoluutiossaan sopeutuneet niihin.

Kuusikot ja männiköt eivät kehity yhden puulajin metsiksi, koska sukkession loppuvaiheessa puiden kuolemisen synnyttämät latvusaukot antavat tilaa myös pioneeripuulajien, etenkin koivun, uudistumiselle. Satoja vuosia ilman metsäpaloja kehittyneissä kuusimetsissä koivua voi olla 10–20 prosenttia puuston tilavuudesta.

Myös vanhoissa männiköissä on usein huomattava koivusekoitus.

Puhtaiden männiköiden esiintyminen kuivilla kankailla taas on seurausta usein toistuvista metsäpaloista, jotka ovat pitäneet kuusen pois näiltä kasvupaikoilta. Suoaltaiden turvekerroksista tehdyt siitepölytutkimukset osoittavat, että monet nykyisin kuusettomat kuivat mäntykankaat olivat männyn ja kuusen muodostamia sekametsiä ennen kaskikauden alkamista.

Teksti: Petri Keto-Tokoi
Kirjoittaja on Tampereen ammattikorkeakoulun metsäekologian lehtori ja Suomalainen aarnio­metsä -kirjan (Maahenki 2010) toinen tekijä.

Tutustu sarjassa aiemmin rikottuihin myytteihin:

Myytti 1: Luonnonmetsiä uudistavat voimakkaat metsäpalot ja avohakkuut jäljittelevät metsäpalojen vaikutuksia.

Myytti 2: Luonnonmetsät ovat palaneet kerran vuosisadassa.

Myytti 3: Metsät kehittyvät luontaisesti tasaikäisrakenteisiksi.

5 myyttiä luonnonmetsistä

Tunne luontosi

Lähde retkelle metsään, suolle, merelle, kauas ja lähelle.
Tutustu, opi, ihastu ja voimaannu. Koe Suomen Luonto!