Metsäkeskusteluun on juurtunut virheellisiä mutta sitkeähenkisiä myyttejä luonnonmetsien ekologiasta. Ne ovat perintöä 1960–1990-lukujen värikkäistä metsäkiistoista, joissa tieto ja mielipiteet menivät iloisesti sekaisin.

Osa myyteistä on ollut alun perinkin propagandaa; tiettyjä luonnonmetsien kehitykseen kuuluvia ilmiöitä on korostettu ideologisista syistä. Osa myyteistä taas perustuu vanhentuneisiin tieteellisiin näkemyksiin, jotka uusi tutkimus on osoittanut vääriksi.

Myyttejä on syytä vähän purkaa.

Myytti 5: Vanhat metsät eivät sido hiiltä.

Tämä väite on myyteistä uusin. Se otettiin aktiiviseen käyttöön metsätalouden viestinnässä 1990-luvulla, kun ilmastonmuutos ja metsien hiilinielut nousivat näkyvästi esille julkisessa keskustelussa. Väitteen ydinajatus on, että vanhojen metsien puuston tilavuus ei kasva ja siksi ne eivät toimi hiilinieluina. Tämän vuoksi vanhat metsät tulisi hakata ja niiden tilalle pitäisi istuttaa nopeasti kasvavia nuoria metsiä.

Näkemys vanhojen metsien hiilineutraaliudesta sai alkunsa yhdysvaltalaisen ekologi Eugene Odumin ekosysteemien kehitystä ja energiataloutta käsittelevästä artikkelista Science-tiedelehdessä 1969. Odumin teorian mukaan vanhoissa, ”kypsissä” ekosysteemeissä kaikki yhteyttämisessä sitoutuva energia kuluu eliöyhteisön soluhengitykseen eikä biomassa enää kasva. Artikkelista tuli teoreettisen ekologian klassikko ja sen päätelmiä on toistettu biologian oppikirjoissa vuosikymmenten ajan.

Viimeisten 10–15 vuoden aikana lauhkean ja boreaalisen vyöhykkeen vanhojen luonnonmetsien hiilitaseista on tehty useita tutkimuksia eri maissa ja erilaisilla tutkimusmenetelmillä. Tulokset osoittavat, ettei Odumin japanilaiseen tutkimukseen perustuva olettamus vanhojen metsien hiilineutraa­liudesta pidäkään paikkaansa.

Vuonna 2013 ilmestynyt yhteispohjoismaisen tutkimushankkeen loppuraportti summaa uudet tutkimustulokset seuraavasti: ”Vanhojen metsien uskottiin aiemmin olevan tasapainossa siten, että hiilivaraston koko ei muuttuisi. Toisinaan on myös oletettu, että vanhat metsät muuttuvat hiilen lähteiksi lisääntyneen myrskyistä ja hyönteisistä johtuneiden tuhojen takia. Uudempien tutkimustulosten perusteella vanhat metsät ovat kuitenkin hiilinieluja. Biomassan hiilivaraston kasvu jatkuu pitkään – kenties satoja vuosia – vaikkakin kasvunopeus heikkenee metsän ikääntyessä. Myös maaperän ja lahopuuston hiilivarastot näyttäisivät kasvavan metsän ikääntyessä.”

Vanhojen luonnonmetsien elävään ja kuolleeseen biomassaan on sitoutunut valtava määrä hiiltä, hehtaaria kohden paljon enemmän kuin talousmetsien metsiköihin. Mikäli tällainen metsä hakataan, seurauksena on hiilidioksidin vapautuminen ilmakehään. Avohakkuun jälkeen metsä muuttuu päästölähteeksi 15–30 vuodeksi.

Teksti: Petri Keto-Tokoi
Kirjoittaja on Tampereen ammattikorkeakoulun metsäekologian lehtori ja Suomalainen aarnio­metsä -kirjan (Maahenki 2010) toinen tekijä.

Lue sarjan aiemmat osat:

Myytti 1: Luonnonmetsiä uudistavat voimakkaat metsäpalot ja avohakkuut jäljittelevät metsäpalojen vaikutuksia.

Myytti 2: Luonnonmetsät ovat palaneet kerran vuosisadassa.

Myytti 3: Metsät kehittyvät luontaisesti tasaikäisrakenteisiksi.

Myytti 4: Metsän kehitys johtaa yhden puulajin metsiin.

5 myyttiä luonnonmetsistä