TALVEN MENTYÄ on aika palata sinne missä järvi lainehtii, tähtitaivas upottaa ja metsänreunaa pilkuttaa sinivuokkojen sini. Vanha torppa haisee lahottajilta ja savelta. Lepakoiden papanoita on vain vintillä, mutta jyrsijöiden jätöksiä kaikkialla. Siivotessa kuluu päiviä. Samalla muistot tiivistyvät uudeksi kesäksi. Laulurastas konsertoi, lehtokurppa toivottaa hyvää yötä.

Aamulla supikoira tassuttelee aitalta kohti kuistia. Kyykistyn portaalle, mutta otus ei havaitse liikettä. Lopulta kysyn siltä aikooko se tulla suoraan syliin. Se kohottaa katseensa, tekee ehdottoman päätöksen jatkaa supi- eikä sylikoirana ja säntää kuusikkoon. Mahtoiko eläin olla sama, jonka kuorsaus kuului yöllä kamarin lattian alta?

Kun omenapuun nuput aukeavat, pyyt tulevat nokkimaan kukkia. Metsämyyrä vilistelee ahmimassa varisevia terälehtiä. Ja melkein kuulen, miten valkohäntäkauriit kuolaavat pellon takana kukkapenkin tarjoiluja odottaen. Viime vuonna niitä suututti varsankellojen kuihtuminen niin paljon, että kostoksi ne repivät kuunliljapuskan silpuksi pitkin pihaa.

Punarinta räpyttää kuin kolibri korkealla leppäpökkelön kyljessä, mistä se on löytänyt kolon jälkikasvulleen. Punarintojen maapesiin tottuneena en ole ensin uskoa silmiäni. Harmaasieppo hautoo viereisessä koivussa taulakäävän päällä. Sen pesä on yhtä vaatimaton kuin sen laulu, mutta kun se sujahtelee saalistamassa, nurmikolla hyppivät rastaat vilkuilevat sitä yläviistoon kateudesta tyrmistyneinä.

KESKEN RISUSAVOTAN kannon takaa loikkaa jäniksen poikanen kuin taikurin hatusta. Sen makuupainanne paljastuu pihan laidalta. Seuraavina päivinä jänö tutkii pärekattotyömaan, säntäilee pikaspurtteja sinne tänne ja maistelee läpi ruohikon antimet. Se keikkuu pärekasalla, loikkaa kivelle, kiipeää purkupuupinon päälle nukkumaan. Herättyään se lähtee täysi-ikäisenä jäniksenä maailmalle.

Perennamaalla tähtiputken kukkavarsi taipuu vähän väliä alas lehtien sekaan. Lopulta heilahtaa näkyville ilmiön syy: metsämyyrä katkoo itselleen evästä. Myöhemmin myyrä puuhailee kiven kyljessä. Se riipii sammalta palloksi etutassujensa väliin, kiirehtii koloonsa pesää pehmustamaan ja ilmestyy saman tien kahmimaan uutta sylyksellistä.

Rannassa touhuaa vesipäästäinen. Se näyttää kiukkuiselta väistäessään, mutta selällä kelluvia kuikkia ei tutun ihmisen veteen pulahtaminen juuri häiritse. Korppi lentää yläpuolelle seuraamaan uimareissua kuin vaativa valmentaja. On pakko tehostaa kauhontaa ja potkuja.

Lopulta ensimmäisiä sieniä haeskellessa kuuluu lupaava, lähestyvä kahina. Ja vihdoin, vuosikausia odotettuani, saan taas tavata mäyrän. Vaikka se pakeneekin takamus keikkuen paikalta, se houkuttelee auringon esiin pilvien alta.

kesäkesämökkikevätluonto