Tuskin kukaan on enää tietämätön liikunnan terveyshyödyistä. Samoin lähes kaikki ovat kuulleet, että erityisen terveellistä on luonnossa liikkuminen.
Tutkimusten mukaan myös luonnon monimuotoisuudella on merkitystä. Kontaktit luontoon antavat suojaa esimerkiksi allergioilta ja astmalta, sillä ihmisessä elävät mikrobit toimivat vuorovaikutuksessa ympäristön mikrobien kanssa.
Voisi ajatella, että tämän tiedon myötä luonnon monimuotoisuus ja luonnossa liikkuminen olisivat päättäjien erityisessä suojeluksessa. Totta kai kansalaisten terveyteen kannattaa panostaa.
Luonto tuntuu kuitenkin yhä edelleen olevan pelkkää teollisuuden raaka-ainetta, rakennusmaata tai jotakin muuta heti rahaksi työstettävää materiaalia. Jatkuvasti saamme lukea uutisia metsiin tai muihin luontokohteisiin liittyvistä kiistoista.
Räikein esimerkki on hallituksen ja Metsähallituksen talouspuolen yhteistoiminta, jonka päätavoite näyttää olevan selluteollisuuden pönkittäminen.
Orpon hallitus on tarkoituksellisesti vesittänyt vanhojen metsien suojeluohjelman määräämällä suojeltaviksi hyväksyttäville metsille kohtuuttoman ankarat kriteerit. Päätös johtaa siihen, että lähitulevaisuudessa lukuisat luonnolle arvokkaat metsät avohakataan ja metsäluontomme entisestään köyhtyy. Kaiken lisäksi hakkuissa tuhotaan vanhojen metsien hiilivarastot ja aiheutetaan suuret hiilipäästöt. Hiljan julkaistun Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan luonnontilainen metsä varastoi hiiltä yli 70 prosenttia enemmän kuin hoidettu talousmetsä.
Metsähallitus on käsitellyt valtion metsiä kovaotteisesti jo vuosikymmenten ajan, ja tahti sen kun kiihtyy. Kuvaava esimerkki on tämänhetkinen kiista Suomussalmella sijaitsevasta virkistysmetsästä. Metsähallitus aikoo tehdä hakkuita kahden järven välisellä kannaksella, joka on paikallisille tärkeä retkikohde.
Samalla kun Metsähallituksen talouspuoli avohakkaa maisemallisesti arvokkaita ja luonnon monimuotoisuudelle tärkeitä metsiä, Metsähallituksen suojelualueista ja retkeilypalveluista vastaava osasto kärvistelee rahapulassa. Retkeilyreittejä lakkautetaan ja taukopaikkoja puretaan ennätystahtia. Eikä karsinta koske vain Kainuun kaltaisia harvaan asuttuja seutuja, esimerkiksi nyt suljettiin Pirkanmaan Siikanevan pitkospuureitti.
Viime vuonna Metsähallitus tuloutti valtiolle ennätykselliset 125 miljoonaa. Tälle vuodelle vaaditaan 138 miljoonaa euroa ja seuraavalle peräti 155 miljoonaa. Mutta pitkospuihin ei ole varaa: metsistä raastettu rahavirta menee valtion kirstuun ja sieltä jaettavaksi ties mihin. Vaikkapa UPM:n ja muiden metsäfirmojen tukemiseen.
Vanhojen metsien sirpaleet, rantakaistaleet ja pienet virkistysmetsät eivät toki muodosta Metsähallituksen puupinoista kuin osan, sillä nykyään avohakkuut kohdistuvat myös keskenkasvuisiin metsiin.
Mitä järkeä siinä sitten on – miksi valtio harjoittaa tällaista lyhytnäköistä ahnehtimista?
Eihän siinä järkeä olekaan. ”Talonpoikainen metsänomistaja kasvattaisi puut kunnolla tukkikokoon ja tienaisi yli tuplasti enemmän, mutta valtio ei malta odottaa”, toteaa Pekka Juntti Ylen kolumnissaan.
Juntin mukaan yksi syy on Metsä Groupin Kemiin rakentama maailman suurin havusellutehdas. Tehdasta rakennettaessa on täytynyt olla varmuus raaka-aineesta: ”Sattumoisin tehdasta ympäröivät valtion metsät. Ja sattumalta valtio yllyttää yhtiötään hakkaamaan enemmän juuri silloin, kun pakotteet tyrehdyttävät Venäjän puuvirrat.”
Kukapa ei olisi kuullut päättäjien puhetta siitä, kuinka metsätaloustoiminta on Suomelle elinehto. Työtä ja rahaa – siinä perustelu, miksi metsäteollisuudelle on annettava kaikki mitä se ikinä vaatii. Näin siitä huolimatta, että metsäsektorin työllistävä vaikutus ja jalostusaste on jatkuvasti heikentynyt. Kuten Juntti toteaa, puun jalostusaste on heikompi kuin 50 vuoteen. ”Teollisuus syö yhä enemmän raaka-ainetta, mutta tuottaa alueille yhä vähemmän aineellista hyvää.”
Metsistä käytävää keskustelua väitetään polarisoituneeksi, vaikka tosiasiassa suojelijoiden toiveet ovat maltillisia. Ei kukaan ole vaatinut ”kaikkien metsien suojelua”, kuten esimerkiksi keskustalainen Suomussalmen kunnanvaltuutettu Keijo Mulari Helsingin Sanomien artikkelissa väittää.
Suojelijoiden esitykset ovat myös tieteellisesti perusteltuja. Peräti 430 metsä- ja ympäristöalan tutkijaa on allekirjoittanut vetoomuksen vanhojen ja luonnontilaisten metsien suojelun puolesta.
Vanhojen metsien suojelu ja talousmetsien maltillisemmat hakkuut ovat tarpeen pahasti kärsivän metsälajiston vuoksi. Mutta myös yhä suurempi ihmisjoukko kärsii siitä, että maamme metsät ovat niin yleisesti rumia ja suorastaan kulkukelvottomia.
Edellä mainitussa Helsingin Sanomien artikkelissa suomussalmelainen eläkkeellä oleva metsätalousinsinööri Matti Vainio muistuttaa juuri metsien kauneusarvoista.
”Nämä metsät ovat meidän kansallisteatteri ja sinfoniaorkesteri, ne ovat meille tärkeitä. Ei meillä ole varaa menettää kaikkia ranta-, harju- ja retkeilymetsiä”, Vainio sanoo.
Niinpä niin. Kauniit, retkeilyyn houkuttelevat metsät ovat meidän suomalaisten henkiselle ja fyysiselle terveydellemme korvaamattomia. Ei ole yhdentekevää, millaisessa maisemassa elämme. Koska päättäjätkin tämän ymmärtäisivät?
Tilaa Suomen Luonto
Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!
Alk. 3 numeroa 23,40 €.