31/2021

Pelkäsin jo selkälokin kadonneen. Alkukesän korkea vesi peitti kuitenkin kalastuskivet ja vesi oli selkälokin koskipyyntiin aika vuolas tuossa korkeudessa. Ehkä siksi se ei ollut käynyt koskella kalassa, ainakaan en osunut koskelle yhtäaikaa.

Eilen se ilmestyi taas kivelleen.

Selkälokki kalastaa koskessa, istuu kivellä ja odottaa. Ja kun se havaitsee sopivalla etäisyydellä saaliin, lennähtää se koskeen ja nappaa saaliin nokkaansa, nousee takaisin kivelle, heittää kitaansa ja nielaisee. Se on kingi. Kun se saapui, toinen lokki sai luovuttaa sille kivensä.

Kun vanha lokki laskeutuu kivelleen, kivellä istunut antaa tilaa ja väistää. Vanha on kingi.

Hyvä on tämäkin paikka kalastella. Ja tämäkin lokki on komea yksilö.

Kosken kala on selkälokeille parasta ravintoa. Muuttomatkoillaan keskisen Afrikan itäosissa on 22-vuotiaalla voinut olla riskinä myrkkyjen osuminen ruokaan. Ulommalla Intian valtameren selällä on puhtaampaa. Sairauksiakin on.

Kaverikin onnistuu koskikalastuksessaan.

Suomessa suurin uhka on minkki joka ui pesäluodoille ja tekee pahaa jälkeä myös selkälokkiyhdyskunnassa.

Syötyään lokki voi taas lennähtää selkävesille kosken apajalta.

Toinen suuri harmi on veneilijän harkitsematon nousu luodolle pesimäaikaan.

Silloin kuin oli vanhanaikaisia kaatopaikkoja, tarjosivat nekin paitsi helppoa syötävää myös riskin. Nyt avoimet kaatopaikat ovat kadonneet.

Selkälokki on todella upea lintu. Sen kumeat äänet ovat parasta musiikkia järvenselillä.

Toivomme, että 22-vuotias selkälokki kokeneena ehtii tuottaa vielä monta kertaa poikaset, paraimmillaan kaikki kolme poikasta lentoon. Se auttaisi selkälokkia, yhtä kaikkein suomalaisinta lintulajia – niin suuri osa maailman selkälokkikannasta pesii Suomessa.