Keski- ja loppukesän metsän äänimaailma on hiljenemässä. Mutta kun kulkee hiljaa itsekin, voi törmätä miltei mihin vain! Metso voi paukauttaa lehtoon lähtiessään voimakkaasti siipensä, palokärki huutaa äkkiä kuuluvan äänisarjansa, kaakkuri kajauttaa huutonsa kiirimään maisemaan ja tiaisparvi keikkuu ketterästi puiden oksissa.
Nuori pörröinen töyhtötiainen kurkistelee näkemäänsä ihmistä.
Tämän kirjoituksen kaikki kuvat on otettu viime perjantaina Repoveden erämaan ja kansallispuiston poluilta. Kuljin polkuja kankailla ja notkoissa. Nousin kalliolle ja laskeuduin lampien rannoille. Tässä lyhyt kuvatarina näkemästäni – ja kuulemastani. Suojelualueet ovat tärkeitä. Ne tarjoavat osaltaan yhtenäistä, pysyvää ja vähitellen ikääntyvää metsää monen monille metsäluonnon, järvien ja lampien lajeille. Vanhimmat metsät pysäyttävät aina. Samalla ovat säilyneet eheänä eteläisen Suomen jylhimmät, järvistä ja lammista 50-70 metriäkin nousevat kalliomaisemat. Komeille kallioille vanha kansa on antanut hienot vuoren nimet: Olhavanvuori, Repovuori, Vuotavanvuori, Kultavuori, Peurasenvuori, Mustalamminvuori, Terrivuori jne.
Kuin palokärki melko tumma tikka lennähtää polun yli. Hei, sehän on pohjantikka, paljon pienempi kuin kärki. Välillä pohjantikan kohtaa etelässäkin.
Kuva kertoo tuntomerkit. Vahva valkea juova selässä, tumma juova poskessa, koiraalla keltaista päässä, punainen puuttuu pohjantikalta kokonaan. Vaaleassa vatsassa on kauttaaltaan tummanharmaata juovitusta. Vanha nimi kolmivarvastikka kertoo yhden eron muihin metsän tikkoihin.
Lintu on tosi hiljainen, huomaamaton ja joskus hyvinkin kesy. Mustikka on vielä pientä ja raakaa sen alapuolella kasvavissa varvuissa. Luonto kaipaa vettä, tällä viikolla odotetaan ukkossateita.
Toisessa kohdassa osun aika runsaslajiseen tiaisparveen. Vaikka vasta on ylitetty heinäkuun puoliväli, poikueita on parveutunut. Nuori pörröinen töyhtötiainen törmää aivan eteeni ihmettelemään, kukas kumma se tuossa oikein kulkee? Ehkä metsän tiainen ei ole vielä nähnyt montaakaan ihmistä. Kuusinotko linnun takana on tunnelmallisen mustanpuhuva.
Myös puukiipijä kiiruhtaa koivun runkoa ylös poimien tuohen raoista, jäkälistä ehkä rungolla kasvavasta lupostakin syötävää.
Töyhtö- ja talitiaisten ohella ääntelevät yhteysääniään myös pyrstötiaiset. Joskus olen leukaillut, että ne lähtevät oksalta lentoon hieman aikaisemmin kuin ehtivät sille laskeutua. Pyrstötiaiset ovat äärimmäisen vikkeliä. Tässä kaksi lintua antoi minulle kuitenkin pari sekuntia kuvaukseen männyn oksalla.
Myös palokärki tuntui kulkevan yksissä tiaisten kanssa, ainakin se osui tiaisparven kanssa samoihin puihin. Tällä hetkellä kaikilla tuntui olevan mukavasti syömistä. Hiljainen keskikesän metsäkin, jos se on monipuolinen, tarjoaa kulkijalle paljon kiinnostavaa ihmeteltävää. Jos olisin jatkanut lenkkiäni illan hämärään, vastaani olisi varmasti juossut tai yöllä haukahtanut myös joku nisäkäs. Yöllä olisin ehkä osunut pöllöpoikueeseenkin.
Vielä kuvaan lammen soistuvaa rantaa. Sammal kasvaa salaa veden pintaan. Lumpeet ja ulpukat nousevat vielä sen läpi. Monet tekijät vaikuttavat siihen, eteneekö lammen soistuminen. Talven jäiden liikkeet ovat yksi. Soistuminen on hyvin hidas, hiljainen prosessi.
