Merikotka pelastettiin perikadon partaalta osaltaan puhtaan ruoan ja talviruokinnan avulla.
Valkoselkätikan metsiin talviaikaan viedyillä taleilla on ollut oma merkityksensä kovin uhanalaisen kannan vahvistumisessa. Varsinkin ankarien talvien lyhyimpinä päivinä metsäruokintapaikka auttaa metsätiaisia ja muita pikkulintuja selviytymään. Ruokintapaikan tulisi aina tukea monimuotoisuutta.
Tikan poikaset ovat eteläisessä suomessa kuoriutuneet pesäkoloissaan. Vielä ne eivät roiku esillä, vaan niiden vanhemmat vievät ruoan kolon pohjalle. Pian ne kuitenkin nousevat innokkaasti kolon suulle roikkumaan odottaessaan seuraavaa ruoka-annosta.
Palokärjen muistan jo ihan pikkupojasta. Tämän jättiläistikan kohtaamiseen liittyy aina erityistä. Palokärjen ulkonäkö, muoto, värit, äänet, lento, yllättävä osuminen joskus ihan lähelle ja folkloren tarinat luovat valloittavan tunnelman.
Pidän marraskuun valoista. Moni pitää. Valossa on kovin paljon mahdollisuuksia. Joskus sitä on toki hyvin vähän. Marraskuun valo tulee aika matalalta ja se on yksi sen hieno salaisuus.
Keski- ja loppukesän metsän äänimaailma on hiljenemässä. Mutta kun kulkee hiljaa itsekin, voi törmätä miltei mihin vain! Metso voi paukauttaa lehtoon lähtiessään voimakkaasti siipensä, palokärki huutaa äkkiä kuuluvan äänisarjansa, kaakkuri kajauttaa huutonsa kiirimään maisemaan ja tiaisparvi keikkuu ketterästi puiden oksissa.
Tikat saavat jatkaa tiaisten aloittamaa luontovuotta 2021. Myös ne ovat aina täällä, talvellakin. Useimmat tikkalajit lähtevät kyllä ajoittain syksyllä vaelluksille. Yksi muuttaa.
