Vuosi vaatteidenostolakossa – miksi se oli niin helppoa?
Kaverin innostamana tein uudenvuodenlupauksen: vuosi ilman vaateostoksia. Kokemukseni eroaa valtavirrasta, ja ehkä juuri siksi siitä on hyvä kertoa.
Kuva: Shutterstock
Ei vaatteita, ei kenkiä, ei alusvaatteita, ei kirppareita. Perustellut hätätapaukset sovittiin poikkeuksiksi.
Valmistauduin ostolaatikkoon täydentämällä sukkalaatikkoa. Reikäiset kantapäät saivat lähteä. Muuten jätin suunnitteilla olleet vaatehankinnat kiirehtimättä, enkä ostanut joulukuussakaan sukkien lisäksi muuta.
Onko kokemuksellani väliä?
Vaatteilla on identiteetilleni varmasti keskimääräistä pienempi painoarvo. Toisaalta, ei pukeutuminen tai tyyli ole minulle koskaan yhdentekevää ollut. Vaatteiden ostaminen on kuitenkin yleensä tuntunut ristiriitaiselta ja hankalalta, myös silloin teininä, kun ympäristönäkökulmat eivät vielä vallanneet pääni sisäistä palstatilaa.
Olenko siis oikea henkilö kertomaan kokemuksistani?
Miksipä en. Tämän kaltaiset kokemukset ovat jääneet mediassa vähemmälle. Jos et lukijana löydä tekstistä samastumispintaa, voit ehkä ravistella päähän pinttyneitä ajatuksia siitä, mikä on välttämätön minimi.
Monelle pukeutuminen on tärkeä ja välttämätön itseilmaisun muoto. Se ei silti tarkoita, että itseään pitäisi voida ilmaista maapallon kantokyvyn kustannuksella.
Miten vuosi sujui?
Jouduin turvautumaan hätätapaus-korttiin kerran, kun kadotin hansikkaan ja ostin tilalle uudet. Sen sijaan rintsikoista karanneen kaarituen ompelin vain takaisin paikoilleen.
Hautajaisiin lainasin perhepiiristä mustan mekon, koska en omista tilaisuuteen sopivaa vaatekappaletta.
Turhauduin, kun trikoopaita meni rikki. Ostin sen samaan aikaan toisen trikoopaidan kanssa neljä ja puoli vuotta sitten. Muistan ajan tarkasti, koska ostin paidat tutkimusavustajan maastotyötä varten. Hain molemmat paidat pikamuodin ketjuliikkeistä.
Toisen paidan kangas on säännöllisestä käytöstä huolimatta hyväkuntoisen näköinen, mutta toisen ribbineulos antoi periksi, paita alkoi roikkua ja ohueen kankaaseen ilmestyi pesukoneessa pieniä reikiä.
Ei ehkä ole olemassa yleispätevää sääntöä siitä, kuinka kauan vaatteen kuuluisi kestää, mutta minusta tämä tuntui selvästi liian vähältä. Moni vaate ei koskaan näe käyttöikänsä päätä, vaan jää käyttämättä ja heitetään pois jo ennen sitä. Aion selvittää seuraavaksi, kuinka kauan toinen trikoopaita vielä kestää.
Tätä en käsitä
Kävi ilmi, että eräs somessa seuraamani henkilö oli myös intoutunut vaatteidenostolakkoon. Hän pohdiskeli kirjoittamattomia sääntöjä siitä, ettei töihin voi mennä kahta päivää peräkkäin samoissa vaatteissa, tai ettei peräkkäisinä vuosina voisi mennä firman pikkujouluihin samassa mekossa.
Lukija: Jos tunnistat nämä ajatukset, muistele työkavereidesi eilisiä vaatteita ja viime pikkujoulujen asuja. Montako muistat? Mitä itse ajattelisit työkaveristasi, jos sattuisitkin huomaamaan, että sama mekko oli päällä myös viime vuonna?
Mistä tällainen järjetön ajatusmalli oikeastaan on edes ilmestynyt?
Saman mekon käyttäminen uudelleen on kerännyt kiitosta muun muassa Linnan juhlissa, vaikka moni katsoja seuraa kättelyitä juuri pukuloiston vuoksi. Pukeudu siis luottavaisin mielin lempimekkoosi ja anna sille sen ansaitsema lisäaika parrasvaloissa.
Miltä vuosi tuntui?
Vaatemainosten ohittaminen oli ennen kaikkea helpottavaa. Olen aina halunnut ostaa vain vaatteita, joita rakastan vielä vuosien päästäkin. Se nostaa valitsemiseen kohdistuvaa painetta, etenkin kun tarjontaa on tulvimalla.
Nyt saatoin vain todeta, että katsotaan ensi vuonna uudelleen.
Välillä toisaalta katselin kauniita mainoksia haaveksien, ja mieleni tehokkaasti yritti väittää, että kivaahan se vaatteen hankkiminen on, ja tarvettakin enemmän (tai vähemmän) olisi.
Nettiostokset ovat tehneet vaatteiden ostamisesta hyvin helppoa, ja luultavasti lisänneet myös omaa ostamistani. Ilmaisten palautusten mahdollisuus on antanut holtittomasti siimaa hutiostoksille ja kasvattanut entisestään massiivista vaatekaupan ympäristökuormitusta.
Mitä seuraavaksi?
Juuri julkaistussa Suomen Luonnon artikkelissa toimittaja Riikka Kaartinen kirjoittaa vaatteiden antikuluttamisesta. Hän kertoo, että vuosi sitten tehdyn raportin mukaan uusia vaatteita voi hankkia kestävästi viisi vuodessa, kengät mukaanluettuna.
”Luku sisältää kaiken juhlavaatteista kumisaappaisiin, mutta ei alusvaatteita ja sukkia”, hän kirjoittaa.
Luulen, että siinä on minulle hyvä tähtäin jatkoon. Viisi vaatetta on hyvin voinut olla keskimääräinen tahtini jo ennen tätäkin, mutta lukua on hyvä pitää silmällä. Vuosi on pitkä aika, eikä loppuvuodesta enää muista, milloin sekin huppari tuli ostettua.
Kaksi vinkkiä vaateostolakkoon
1. Täyslakko ei kannata, jos se vaatii hampaat irvessä sinnittelyä. Vaatteita pitää joka tapauksessa joskus hankkia, eivätkä huonot kokemukset kannusta jatkamaan kestävällä tiellä.
2. Viiden vaatteen haaste on herättänyt kiinnostusta somessa. Periaate kannattaa ajatella isommin kuin vuoden mittaisena haasteena ja hetkellisenä tsemppaamisena. Ota oikeasti tuntumaa siihen, miltä tämä tuntuisi loppuelämän ohjenuorana.