Siis pitääkö taas tehdä joku käyttäjätili?

Muutin muutama vuosi sitten Helsingin ytimeen, ja suhtauduin uuden taloyhtiöni yhteiskäyttöautoon epäillen. Sovelluksen lataaminen, salasanan keksiminen ja kortin yhdistäminen tiliin tuntuivat ärsyttävältä näperrykseltä, kun tavallisesti sitä vain nappasi avaimet ja hyppäsi autoon.

Lisäksi kyseessä oli sähköauto, automaattivaihteilla. Tulisikohan tästä yhtään mitään?

Kokeilemalla kävi ilmi, että yhteiskäyttöauto oli mahtava. Hehkutin sitä kaikille, jotka vain suostuivat kuuntelemaan. Se oli omaan elämääni täydellisesti sopiva ratkaisu: joustava, halpa ja huoleton.

Kuljin töihin ja harrastuksiin pyörällä tai julkisilla, joten käytin yhteiskäyttöautoa kaikkeen ylimääräiseen. Isoihin kauppareissuihin, päiväretkeilyyn, sukuloimiseen ja sen sellaiseen.

Alkunäperryksen jälkeen auton käyttö osoittautui helpoksi. Varasin auton sovelluksen kalenterista ja napsautin ”Avaa ovet” -painiketta, kun oma vuoro alkoi. Avaimet löytyivät hanskalokerosta. Autossa oli edullinen tuntitaksa, eikä sähköstä tarvinnut erikseen maksaa, ellei joutunut lataamaan akkuja matkan varrella.

Huolloista, korjauksista ja renkaanvaihdoista huolehti taloyhtiö, tai ehkä auton omistava vuokrafirma. En edes tiedä kuka – ainakaan en minä!

Kun kuukausi sitten muutin pois Helsingistä, arvasin, että yhteiskäyttöautoa tulisi ikävä.

Suomalainen haluaa omistaa käyttämänsä tavarat

Suomen ympäristökeskus Syke julkaisi juuri Kiertotalousbarometrit 2023 -raportin. Kyselytutkimuksessa selvitettiin yritysten ja yksityishenkilöiden asenteita ja tekoja kiertotalouteen liittyen.

Tuloksista kävi ilmi, että suomalaiset eivät ole kovin innokkaita tavaroiden yhteiskäyttäjiä.

”Yhteiskäyttö oli kiertotalouden ulottuvuuksista kaikkein haastavin teema. Yli 70 prosenttia vastaajista halusi mieluummin omistaa tavarat, joita käyttää”, kertoo Syken erikoistutkija Kati Pitkänen.

Pitkäsen mukaan kysely osoitti myös, että jakamistalouden edistäminen ei ole yksinkertaista. Laeilla on tehostettu muun muassa kierrätystä, mutta jakamistalouden suhteen vastaavaa ei helposti hyväksytä. Hän ehdottaakin jakamistalouden laajentamiseen ennemmin kannustimia, kuten veroetuja.

”Kaikkein vaikeinta on puuttua ihmisten oikeuteen ostaa ja omistaa tavaroita.”

Nuoret saattavat olla jakamistalouteen valmiimpia kuin vanhemmat ikäluokat. Sähköpotkulaudat ja Airbnb:t ovat tutustuttaneet monet yhteiskäyttöön.

”Yli miljoonalla ihmisellä on tunnukset johonkin sähköpotkulautajärjestelmään”, Pitkänen huomauttaa.

Nuorilla kyseessä voi kuitenkin olla ohimenevä vaihe, sillä myöhemmin ruuhkavuodet voivat viedä mennessään, ja asioiden ostaminen omaksi tuntua kätevämmältä kuin joustoa vaativa yhteiskäyttö.

Perhe-elämän pyörityksessä esimerkiksi auto voi olla välttämättömyys, mutta Pitkänen huomauttaa, että yhteiskäyttöauto voisikin olla toimiva ratkaisu kakkosauton hankintaa pohtiville.

Ei mikään uusi keksintö

Yhteiskäyttö ei ole vihreään siirtymään liittyvä uusi innovaatio. Se on ennemminkin jotain, mikä meiltä aiemmin sujui luontevasti, mutta minkä olemme unohtaneet.

Suomalaisten elintaso on noussut kohisten, ja samalla laitteiden ja tavaroiden suhteellinen hinta on tullut rymisten alas.

”Vaikkapa maataloudessa ei ollut mahdollista, että jokaisella on oma traktori tai puimuri. Eikä kaikilla kotitalouksilla ole ollut varaa hankkia omaa ruohonleikkuria tai vastaavaa”, Pitkänen antaa esimerkin.

Nykyisin lähes hukumme tavarapaljouteen. Barometrin tuloksista ilmeni, että useampi antoi muille lainaan tavaroita kuin sai itse lainaan.

”Tämä on sellainen ilmiö, jota mielestäni pitäisi penkoa vähän enemmän. Kertooko se siitä, että ihmisillä vain on sitä tavaraa, eikä siksi ole tarvetta lainata? Ehkä.”

Tuloksissa tuttavapiirin sisällä lainaaminen oli yleisempää kuin ventovieraiden kesken tai yritysten kautta.

”Viime kesänä itselleni kävi harvinainen tapaus. Asun omakotitaloalueella, emmekä hirveästi pidä yhteyttä naapureiden kanssa, mutta yhtenä iltana naapuri koputti oveen ja kysyi, voisiko lainata meidän peräkärryä. Oli sunnuntai, eikä kärryä saanut mistään vuokralle.”

Vastaavaa ei ollut tapahtunut koskaan aikaisemmin. Mutta miksi ei?

Kerron Pitkäselle, että itseäni estelisi ainakin jonkinlainen kehtaamisen kynnys. En halua häiritä tai olla vaivaksi. Tai entä jos naapurini ei kehtaisikaan kieltäytyä, vaikka haluaisi? Jos hän epäilisi, että rikon lainatun tavaran tai unohdan palauttaa sen?

”Tuollaiset tekijät voivat vaikuttaa. Varmaankin myös yhteisöllisyys vaikuttaa, ja kaupungistuminen. Kuinka hyvin tunnemme naapurit, ja paljonko on sosiaalisia verkostoja?”

Pitkäsen mukaan jakamistalous parhaimmillaan lisää yhteisöllisyyttä, kun ihmiset sopivat yhteisistä asioista ja tutustuvat toisiinsa.

”Siinä voi olla tällaisia hyötyjä sen ohella, että säästetään luonnonvaroja sekä mahdollistetaan jonkun hyödykkeen käyttö sellaiselle, jolla ei muuten olisi varaa siihen.”

Kehtaamista on jo helpotettu luomalla nettialustoja jakamistalouden tueksi. Esimerkiksi Liiteri.net-sivustolta löytyy vuokrattavia yhteiskäyttötavaroita. Suomalaisen nettisivuston Circutuksen kautta yksityishenkilöt voivat vuokrata toisilleen tarvikkeita.

Pääkaupunkiseudulla Circutuksen tarjonta on toistaiseksi melko suppea, mutta listasta löytyy muun muassa tekstiilipesuri ja mehumaija.

Mahtavaa! Olen viimeisen vuoden sisällä kaivannut kumpaakin.

Itse voisin laittaa tarjolle ainakin iskuporakoneen, retkikeittimen ja sulkapallovälineet.