Mitä yhteistä on kirahveilla, gepardeilla ja norpilla?
Lajeja yhdistää turkkien yksilöllinen kuviointi. Se on kuin karvainen sormenjälki, joka säilyy samanlaisena eläimen koko elämän ajan. Norppien kiehkuraisten turkkikuvioiden avulla voidaan erottaa yksilöitä toisistaan. Turkkikuvioiden valokuvatunnistusta eli Photo ID:tä on käytetty menestyksekkäästi mm. uhanalaisten saimaannorppien tutkimuksessa. Monet saimaannorpista ovat saaneet turkkikuviotunnistuksen perusteella yksilöllisen numerosarjan, jotkut eläimistä jopa oman nimenkin.
Vielä saimaannorppaakin harvalukuisempi norppajoukkio löytyy lounaisesta saaristosta, jossa asustaa arviolta 200-300 itämerennorppaa. Suurin osa merinorpista elää Perämerellä, ja lajin eteläisistä populaatioista Suomenlahdella, Saaristomerellä ja Ahvenanmaalla tiedetään toistaiseksi hyvin vähän. Mahtaisiko norppien valokuvaaminen ja turkkikuvioiden tunnistaminen toimia myös meriolosuhteissa ja tuoda lisää tietoa tästä piilottelevasta hyljelajista? Selvittääksemme Photo ID -menetelmän toimivuutta merinorpilla käynnistimme viisi vuotta sitten pienimuotoisen pilottihankkeen yhdessä Metsähallituksen, WWF:n ja Itä-Suomen yliopiston norppatutkijoiden kesken.
Saimaannorppien (kuvassa) ja itämerennorppien turkkikuviot ovat yksilöllisiä. Kuva: Mervi Kunnasranta/Itä-Suomen yliopisto.
Vuosien mittaan merellä liikkuessani olen nähnyt itämerennorppia hyvin harvoin, lähinnä vilaukselta rantakalliolla tai veden pinnassa pistäytymässä. Aikaisin keväällä norpat kerääntyvät karvanvaihtoon, ja silloin niitä voi paikoin nähdä vesirajan kivillä päivää paistattelemassa. Kesän edetessä eläimet hajaantuvat merialueelle ja niiden havainnointi muuttuu lähestulkoon tuuripeliksi. Niinpä heti jäiden väistyttyä saaristosta suuntasimme kameroinemme kohti norppaluotoa, toiveenamme taltioida rantakivillä makoilevien merinorppien turkkikuvioita.
Ensimmäisellä kameroiden asennusreissullamme perhosia pyöri vatsanpohjassa. Tuntui kuin olisimme olleet menossa kyläilemään ensimmäistä kertaa jonkun kotiin – ja niinhän me oikeastaan olimmekin. Mietimme, miten meidän tulisi norppaluodolla käyttäytyä, että olisimme mahdollisimman vähän häiriöksi. Entä jos arkoina pidetyt itämerennorpat säikähtävät touhuamistamme ja rantakalliolle ilmestyviä kameratelineitä niin, etteivät enää palaakaan vakiluodolleen? Hermostuneisuuttamme ei vähentänyt näky kiikareiden läpi: Norppajoukkio kierähteli rantakiviltä veteen hiljalleen lähestyvän veneemme moottorin äänen siivittäminä. Huolemme norppien lopullisesta säikähtämisestä osoittautui kuitenkin turhaksi. Kameroiden kuva-aineisto paljasti norppaluodon asukkien palanneen muutaman tunnin kuluttua kameroiden asentamisesta takaisin tutuille lekottelupaikoilleen, eivätkä ne jatkossakaan kiinnittäneet kameroihin mitään huomiota.
Kameratelineistä tehtiin mahdollisimman huomaamattomia mutta säänkestäviä. Kuva: Heidi Arponen/Metsähallitus.
Norppaluodolle meno on silti aina yhtä jännittävä kokemus. Matkalla jo mielessään miettii, montako norppaa mahdamme tällä kerralla nähdä. Arkoina pitämämme eläimet ovat osoittautuneet uteliaiksi, ja ne jäävät usein seuraamaan puuhiamme veteen sopivan etäisyyden päähän. Joskus olen luullut meidän olevan aivan yksin ulkoluodolla, mutta nostaessani katseeni kameratelineestä tumma silmäpari onkin tuijottanut meitä meren keskeltä. Suurta uteliaisuutta osoitti myös se norppayksilö, joka tiiviisti seurasi meitä uiden ympäri luotoa koko iltapäivän. Lopulta se asemoitui tuijottamaan eväshetkeämme niin tiukasti, että luulin sen jo kohta vaativan osaansa voileivistämme.
Rauhaa rakastavat itämerennorpat hakeutuvat saariston hiljaisiin ja häiriöttömiin sopukoihin. Useimmiten nämä alueet sijaitsevat kaukana ulkosaaristossa, meidän kamera-asentajien näkökulmasta melko haasteellisissa olosuhteissa. Monta kertaa olemme joutuneet odottamaan sopivaa tyyntä sääikkunaa päästäksemme veneellä matkaan. Joskus ulapalla vellova aallokko pakottaa kääntymään takaisin satamaan ja yrittämään myöhemmin uudelleen. Onpa kameroita jouduttu noutamaan luodolta pelastautumispuvussa uimallakin, kun mainingit estivät veneen turvallisen ankkuroimisen rantakallioon.
Toisinaan syysmyrskyt ovat pyyhkineet valtavin aalloin kallioluodon ylitse ja vieneet mennessään kaiken irtonaisen, mukaan lukien puisten kameratelineiden tukemisessa käyttämämme rantakivet. Keväisille kameroiden asennusreissuille veneeseen kannetaan paitsi lautaa ja lankkua, varmuuden vuoksi myös muutamia kivenmurikoita.
Rantakallioon sulautuvat seurantakamerat eivät häirinneet norppia. Kuva: Seppo Keränen.
Kun meidän työmme merellä on tehty, Itä-Suomen yliopiston norppatutkijoiden urakka kuvamateriaalin parissa vasta alkaa. Turkkikuvioiden tunnistamiseen erikoistuneet tutkijat vertailevat kuvia toisiinsa ja erottavat joukosta eri norppayksilöille kuuluvat turkkikuviot. Vaikka automaattisia kuvatunnistusohjelmia on norppatutkimuksessa jo kokeiltu, toistaiseksi ihmissilmä voittaa koneälyn kiehkurakuvioiden vertailemisessa. Tehtävää voisikin verrata entisaikojen salapoliisien työhön, jossa löytyneitä sormenjälkiä verrattiin suureen joukkoon taltioituja sormenjälkiä.
Norppien turkkikuviot ovat erilaiset kummassakin kyljessä sekä vatsapuolella. Saimaalla norpat yksilöidään vain toisen kyljen kuvioiden perusteella, merinorppien kohdalla tarvitaan joustavampaa otetta. Itämerennorpat lekottelevat usein ryhmissä, jolloin osa yksilöistä jää valokuvissa helposti toisten taakse piiloon. Kuviot täytyykin tunnistaa eläimen molemmilta puolilta, vatsapuolta unohtamatta. Ryhmäkuvasta täytyy myös varmistaa, että tunti sitten otetussa kuvassa näkyvät eläimet ovat edelleen samoja, eikä kaveri ole vaihtunut toiseen siinä välissä. Merinorpat päädyttiin lopulta yksilöimään vatsapuolen kuvioiden perusteella -kehvelit kun tykkäävät paistatella päivää Saimaan-serkkujaan useammin selällään loikoillen.
Riistakameroilla kuvattiin myös lyhyitä videoita. Norpat osoittautuivat rennon ja hitaan elämäntyylin mestareiksi. Video: Heidi Arponen/Metsähallitus.
Riistakameroiden taltioimien kuvien ja videoiden kautta avautuu ainutlaatuinen ikkuna itämerennorppien elämään keväästä syksyyn. Kuvamateriaalia selaamalla tunnelma norppaluodolla vaikuttaa rennolta ja verkkaiselta. Tunnin kuvanottosyklin aikana ei ehdi ihmeempiä tapahtua, korkeintaan joku norpista on kääntänyt kylkeä tai toinen on siirtynyt venyttelemään pyrstöään viereiselle vesikivelle. Päivän mittaan eläimiä lähtee ja saapuu, välillä paikalle kerääntyy isompi porukka ja toisinaan missään ei näy viiksikarvaakaan. Rantakiville keräännytään vain hyvän sään aikaan, kovalla tuulella aaltojen pärskyessä rantakallioihin norpat siirtyvät jonnekin muualle, kameroiden ulottumattomiin.
Kuvia katsomalla saa helposti vaikutelman, että samat yksilöt pyörivät paikalla päivästä toiseen. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Turkkikuviotunnistus paljastaa, että norppaluodolla käy itse asiassa vilske ja monet eri yksilöt vierailevat kameroiden edessä. Osa norpista esiintyy kuvissa vuodesta toiseen, mikä puolestaan kertoo yksilöiden paikkauskollisuudesta. Onpa kuvissa näkynyt erikoinen tummanpuhuva norppakin, jolla ei ole turkkia lainkaan. Norpan iho on väriltään tasaisen musta. Toistaiseksi emme tiedä, onko karvattomia norppia alueella enemmänkin, yksilöiden valokuvatunnistaminen kun perustuu turkin kiehkurakuvioihin – ja nämä kuviot tummapintaiselta hylkeeltä puuttuvat kokonaan!
Kameroiden asennustyö tehtiin heti keväällä jäiden lähdettyä. Kuva: Heidi Arponen.
Saaristomerellä tehty kameraseurantakokeilu osoittautui erittäin lupaavaksi menetelmäksi selvittää merinorppien yksilömääriä ja liikkumista. Pelkästään kolmen ensimmäisen seurantavuoden aikana tunnistettiin lähes 40 eri norppayksilöä. Onnistuneesta kuvauskokemuksesta on paljon hyötyä tänä syksynä käyntiin pyörähtäneessä Yhteinen saimaannorppamme -projektissa. Viisivuotisessa EU-rahoitteisessa hankkeessa kokeillaan ja toteutetaan norppia hyödyttäviä suojelutoimenpiteitä niin saimaannorppien kuin lounaissaariston itämerennorppien parissa. Saaristomerellä ja Ahvenanmaalla jatketaan merinorppien elinalueiden ja yksilömäärien selvittämistä riistakameraseurannan ja Photo ID -tunnistuksen avulla. Pakkaskelien salliessa norppia lasketaan myös kevätjäiltä lentokoneesta. Keinopesiä rakentamalla kokeillaan, voidaanko itämerennorppien pesintää helpottaa lauhkeina, jäättöminä talvina.
Itämerennorppa on rannikollamme uhanalainen laji ja erityisen haavoittuvia ovat merinorppien pienet, eteläiset kannat. Kaikki uusi tieto lounaissaariston norpista auttaa kohdentamaan suojelua ja pitämään itämerennorpan osana monimuotoista saaristoluontoa myös tulevaisuudessa. Jännityksellä jäänkin odottamaan, mitä kaikkea kameroiden muistikorteille tulevina vuosina tallentuu!
Loppukesällä kameroihin tallentui myös paljon lepääviä ja muutolle valmistautuvia lintuja. Kuva: Metsähallitus/WWF/UEF.