Marraskuussa sattuneesta Talvivaaran kaivosturmasta on saatu lisätietoa. Kipsisakka-altaan vuoto oli julkisuuteen kerrottua vaarallisempi, sillä vuodon yksi haara meni viereisen ison kakkosaltaan alitse ja sen pelättiin vahingoittavan tuon altaan pohjaa. Jos näin olisi käynyt, järviin olisi päässyt jopa kaksi miljoonaa kuutiota liuosta eli turma olisi kasvanut kymmenkertaiseksi.

Vakavan lisävuodon riski lienee yksi syy siihen, ettei journalisteja päästetty katsomaan päävuodon puolen tilannetta.

Talvivaaran piti toimittaa selvitys vuodon syistä Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle 11. tammikuuta mennessä. Yhtiö ei kuitenkaan halunnut tai pystynyt jättämään selvitystä määräaikaan mennessä.

Vuoto meni kolmea reittiä (nuolet), joista yksi kulki kakkosaltaan ali (vasen katkoviiva).

kipsisakka-allasTalvivaaravuoto

Tilaa Suomen Luonto

Suomen Luonto on ajankohtaisen ja innostavan luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.