Talvella metsä hiljenee useimpien lintujen äänistä. Nyt onkin sopiva hetki yrittää jotain hyvin vaikeaa: opetella erottamaan eri tikkalajit pelkästään kutsuäänten ja varoitusten perusteella.

Luonnonvarakeskuksen tutkijan Andreas Lindénin mukaan Suomessa talvehtivista tikoista palokärki on helpoin tunnistaa äänestä. Sillä on rummutuksen lisäksi ainakin neljä erilaista sointuvaa kontaktiääntä, joiden suhteen sekoittamisen vaaraa ei ole. Moni tuntee kirkkaan krii-krii-krii-krii-krii-lentoäänen ja haukkamaisen gliuuu! gliuuu! -kutsun.

Helpohko laji voi olla myös pikkutikka, joka pitää usein talvellakin kiikityssarjaa. Sitä ei ole millään muulla lajilla. Joskus pikkutikka kuitenkin kutsuu samanlaisella kik!-äänellä kuin käpytikka, valkoselkätikka, pohjantikka ja harmaapäätikka.

Lindénin mukaan helpointa on ajatella, että tutuin laji eli käpytikka on perustikka. Siitä alkaen kik!-tyyppisillä kutsuäänillä on jatkumoa sekä pehmämpään että soinnikkaampaan suuntaan.

”Käpytikalla on kova kipakka kik!” Lindén sanoo. ”Varoitusääni on se, että samaa kutsuääntä toistetaan kiihkeästi useita kertoja peräkkäin”, Lindén kertoo.

Pikkutikka pitää hyvin samantyyppistä mutta vaimeampaa ääntä. Pohjantikan kutsu taas on sekä vaimeampi että pehmeämpi.

”Pohjantikan pehmeä kjik! kjik! muistuttaa oi­keastaan vähän punakylkirastaan kontaktiääntä”, Lindén kuvailee.

Sointuvaan suuntaan käpytikasta poikkeavat puolestaan valkoselkätikka ja harmaapäätikka.

”Valkoselkätikan ääni on melodisempi. Siinä on melkein vähän viheltävä sävy. Tju’k! Tju’k!”
Harmaapäätikan kutsuääni on vieläkin soinnikkaampi, jo selvästi vihellysmäinen. Se on kuin yksi lyhyt vihellys harmaapäätikan keväisestä soidinlaulusarjasta.

Vinkki! Lintujen ääniä on helpointa oppia, kun kuuntelee niitä levyltä tai netistä (ks. xeno-canto.org). Kun äänen kuulee metsässä, sen lähde kannattaa etsiä kiikariin. Näin laji painuu mieleen parhaiten.