Seurailin etätyön lomasta säätietoja herkeämättä. Lumisade oli torpannut pidemmät paksupyöräretket. Kun lunta satoi, sitä tuli niin paljon, että auratut talvipyöräilyreitit menivät hetkessä tukkoon. Lisäksi reittien pohjia ei saatu tampattua pyörän kantaviksi. Fatbikea markkinoidaan monesti ääriolosuhteiden pyöränä, mutta ei sillä aja missä tahansa olosuhteissa. Jo muutama sentti raskasta lunta voi muuttaa polkemisen työlääksi. Toisaalta juuri satanut reilun vaaksan mittainen kevyt ja ilmava puuterilumi ei välttämättä juuri vaikuta ajamisen tuntuun. Hankikannoillakin kelpaa ajella alhaisilla renkaan paineilla, mutta niitä kelejä ei ollut nyt tarjolla.

Ennen pidemmälle pyöräretkelle lähtöä tunturien välisiin laaksoihin, otin tuntumaa lähimmillä reiteillä. Kun lähdin hämärtyvään iltaan tunnin retkelle, tunti vaihtui kuin huomaamatta toiseksi ja toinen tunti kolmanneksi. Se oli hauskaa, mutta pehmeiden reittipohjien takia fyysisesti äärimmäisen raskasta. Retkien jälkeen tuntui lihaksissa tehneensä urheilusuorituksen.

Ylläksen ympäristön talvipyöräilyreitit ovat monikäyttöreitteä, eli niillä saa kävellä ja lumikenkäillä. Lähimpänä Äkäslompoloa kengät olivat möyhentäneet reittienpohjat muhjuksi ja siten haastavaksi ajaa. Pyllähdin fatbiken selästä puuterilumeen useamman kerran. Kaatuminen ei sattunut lainkaan, sillä olihan alla paksu, pehmeä lumipatja. Ylös tulo hangesta ei ollut aina helppoa. Nauramistakin oli vaikea saada loppumaan ja kikattelin pitkään kaatumisen jälkeen vedet silmissä.

Vihdoin lumisateet olivat tauonneet ja talvipyöräilyreitit ajettiin heti aamutuimaan auki. Suuntasin pidemmälle retkelle ennen auringonnousua, jotta reittejä ei käveltäisi piloille. Ensimmäiseksi suunta oli kohti Kotamajaa, sieltä Hangaskuruun ja kiertäen ympäri Kesänkitunturin takaisin Äkäslompoloon.

Pakkaslukemat lähentelivät 20 astetta. Ensimmäiset etapit ensin Navetta Gallerialle ja sieltä Kotamajalle olivat valtaosin nousua. Jossain vaiheessa alkoi hikoiluttamaan niin paljon, että otin pois kuoritakin ja poljin pelkästään kahdella ohuella merinovilla-aluspaidalla. Riisuin itsetekemieni tankorukkasten alta ohuet sormikkaat pois, sillä puolen sentin paksuinen huovutettu villaeriste ja tuulta pitävä suojakuori olivat aivan riittävän lämpimät ajoon. Kotamajalle päästyä syykin selvisi: pakkasta oli siellä enää kymmenisen astetta.

 

Hillaviinerin ja kahvin jälkeen jatkui matka loivaan alamäkeen, ja matka eteni joutuisammin. Hangaskurun laavulla jouduin laittamaan takin päälle. Samassa peloton kuukkeli lehahti istumaan etupyörälleni ja siirtyi siitä hetkeksi tankorukkasen päälle norkoilemaan makupaloja, niitä kuitenkaan saamatta.

Reitti kulki upeissa metsäisissä maisemissa. Kotamajalta lähdettyä oli ollut eniten tykkylunta puissa. Olin keskellä sadunomaista maisemaa, vaikka pilvinen päivä kätkikin tunturien huippuja. Noin 3,5 tunnin jälkeen olin palannut takaisin lähtöpisteeseen.

Näin muutamia kymmeniä paksupyöräilijöitä retkieni aikana. Valtaosa, ellei peräti kaikki, tulivat vastaan sähköavusteisilla fatbikeilla. Sähköavusteisuus varmasti helpotti kulkua etenkin ylämäissä ja vähänkään pehmeämmillä reittiosuuksilla. Paksupyöräily on raskaampaa kuin pyöräily ohuemmilla renkailla, joten vauhtikin jää talvireiteillä helposti 10-15 kilometrin tuntivauhtiin olosuhteista ja omasta kunnosta riippuen.  Omassa paksurenkaisessani sähköä ei ole, enkä sitä ole myöskään kaivannut. Suklaa ja termospullossa ollut glögi saivat riittää eteenpäin vieväksi energiaksi. Ja upeista ympäristöistä ja fyysisen rasituksen tuottamat endorfiinit  niistä lienee se taika, mistä saa itseensä ekstravirtaa ja iloa!

 

fatbikelappipyöräilytalvitalvipyöräilytalviretkeily

Tilaa Suomen Luonto!

Avain ajankohtaisen ja innostavan luontotiedon aarreaittaan alk. 19,40 € / 3 lehteä + digipalvelu.
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.