Maisema muistuttaa hiilipiirrokselta, joka on tehty valkealle paperille. Näkymä on mustavalkoinen, sillä taivaan sini on paksun pilviverhon peittämä. Matalat tunturikoivikot piirtyvät hätkähdyttävän mustina vasten lumisia tuntureita. Sääennusteista huolimatta ei sentään sada räntää. Puuskissa 20 metriä sekunnissa puhaltava tuuli työntää pientä retkikuntaamme eteenpäin kohti Kaldoaivin erämaan sydäntä.

Mustavalkoinen maisema

Ahkioihin on pakattu viiden päivän talviretkeilyvarusteet. Varaksi on otettu myös teltat ja bensakeitin, mikäli tuville emme mahtuisi yöpymään ja vettä pitäisi sulatella lumesta. Ajankohta talviselle hiihtoretkelle on kuitenkin ajoitettu juuri sopivasti hiljaiseen aikaan, emmekä näe moottorikelkoilla liikkuvia poromiehiä lukuun ottamatta muita tunturissa taivaltavia. Viimeiset merkinnät kävijöistä tupakirjoissakin ovat viikon takaa.

Suojakelillä suksi luistaa hyvin

Saavumme Tsuomasjärven autiotuvalle ja sytytämme kamiinaan tulet. Meitä aiemmin tuvassa yönsä viettänyt on jättänyt kiehisiä sytykkeiksi, kuten tupaetikettiin kuuluu. Pieni tila lämpenee nopeasti ja hiihtopäivän jälkeinen raukeus leviää lämmön myötä jäseniin. On kuitenkin aloitettava iltapuhteet ennen kuin uni ottaa vallan. Lapioimme järven päällä lepäävään puolen metrin lumikerrokseen jäähän saakka ulottuvan kolon. Vesi on noussut jään päälle lumikerrokseen, joten saamme kolosta ammennettua vettä. Sitä ei siis tarvitse keitellä tällä kertaa lumesta. Iltapalan valmistamme tuvan kaasuhellalla.

Vedenhakureissulla

Yön aikana suojakeli on muuttunut kymmenen asteen pakkaseksi ja heräämme aamulla auringonpaisteeseen. On aika jatkaa hiihtovaellusta sinisyyttä hohtavan taivaan alla maisemista ja matkanteosta nautiskellen. Hanki kantaa ja suksi luistaa. Murhe ei mieltä paina.

Aurinko nousee Tsuomasjärven autiotuvan takaa

Upea aurinkoinen pakkaspäivä

Ja jos päivä on upea, niin on myös yö Tsaarajärven tuvalla. Kuu paistaa kirkkaana luoden varjoja hangille. Yösydännä taivaalle syttyvät vihreinä loimuavat revontulet. Syvä erämaan hiljaisuus yhdistettynä tähän luonnonnäytelmän on kertakaikkisen lumoava.

Kuu valaisee maiseman

Revontulia Tsaarajärven tuvan yllä

Kolmantena päivänä teemme päiväretken lähituntureille ilman ahkioita. Navakka tuuli kuljettaa irtolunta hangen päällä ja taivas verhoutuu taas pilveen. Yhden talitiaisen ja kolmen riekon lisäksi ei juuri muuta elämää näy.

Navakka tuuli saa irtolumen liikkumaan hangella

Saavumme päiväretkeltämme parahiksi takaisin tuvan suojiin, ennen kuin taivaan tummista pilvistä alkaa vihmoa vesisadetta. Sade jatkuu läpi yön ja painaa hankea kasaan entisestään. Muutamissa päivissä on hanki kutistunut huomattavasti; on syntynyt lumettomia pälviä ja varvikot loistavat mataloituneen hangen alta.

Taivas vetäytyy pilveen

Aamulla kuitenkin, kuin ihmeen kaupalla, harmaa keli selkee taas täydeksi auringonpaisteeksi, kun alamme pakkaamaan ahkioitamme paluumatkalle. Hohtavilla, mutta hupenevilla keväthangilla pälvet kasvavat yhä suuremmiksi. Mietimme jo, riittääkö lunta hiihtämiseen enää huomiselle. Toistaiseksi matka etenee kuitenkin hyvin ja ilman suurempia ponnisteluja.

Aurinko sulattaa maan esiin

Tunturikasvillisuus paljastuu lumen alta

Teemme tuvalle päästyämme vielä iltahiihdon lähialueelle. Aurinko laskee toiselle puolen tuntureita ja värjää pilven rippeitä punaisin värisävyin. Valtava täysikuu nousee hymyilemään toisen tunturin takaa. Illassa on erityistä taikaa ja kuutamo lumoaa meidät. Eihän tällaisista maisemista tahtoisi pois lähteä.

Maaginen kuutamo

Herään viimeisenä retkiaamuna riekon nauruun. Maisema on nyt sumun peitossa, mutta näkyvyys paranee aamun kääntyessä päivään. Paikoin rinteillä joudumme jo valitsemaan, mistä ahkionsa kanssa hiihtää, jottei tarraudu paljaisiin mättäisiin tai naarmuttaisi suksenpohjia paljaina loistaviin kiviin. Miten nopeasti lumi onkaan huvennut! Mutta säiden henget ovat olleet selvästi puolellamme. Suomen suurin erämaa on näyttänyt meille vain parhaita puoliaan.

Vielä pystyy hiihtämään!