”Paddla, paddla, paddla!”
Huuto raikuu toukokuun puolivälissä Pohjois-Karjalan takametsissä, kun ruotsinkielisen eräopaskoulutuksen opiskelijoista koostuva joukko laskee avokanooteilla villinä kuohuvaa Murrookoskea. Huuto kannustaa melomaan kovemmin, jotta ohjaaminen veden hyrskeessä helpottuu. Moni kurssilaisista on ensimmäistä kertaa koskessa melomassa, minä mukaan luettuna. Jännitystä on ilmassa: onko mitään mieltä lähteä avokanootilla koskeen, sillä sehän täyttyy helposti vedellä!
Ensimmäiset koskenlaskut.
Vesi ryöppyy pariasteisena, mutta ilma sentään menee muutamia asteita plussan puolella heti aamupakkasten jälkeen. Rantoja peittää edelleen jää ja hiljattain satanut uusi lumi, vaikka toukokuu on jo puolessavälissä. Lumi ja lämpöasteet tarkoittavat lisää virtaavaa vettä. Koskien tulvahuippu on käsillä.
Jongunjoen Hiidenportin kuohut.
Kehon adrenaliinipiikit seuraavat toisiaan kosken kuohujen tahdissa. Tunneskaala vaihtuu lievän pelon ja valtavan innon välillä yhtä nopeasti kuin tilanteet kanootissa. Jo heti ensimmäisestä päivästä lähtien on selvää, että kaatuminen kuuluu harjoitteluun. Kylmään veteen päätyy päivän harjoitusten aikana yksi, jos toinenkin, eikä aina yksi kerta riitä. Avokanootti ja jäätävä vesi eivät todellakaan kuulosta mukavalta yhdistelmältä, mutta monesti pulikoinnit päättyvät hervottomaan nauruun. En muista, milloin olisin itse nauraa kikattanut niin paljon omille epäonnistumisilleni.
Päällä olevat kuivapuvut suojaavat kastumiselta ja kuivapukujen alle laitetut villakerrastot kylmyydeltä. Kypärät sekä lämmittävät että suojaavat päätä kolhuilta. Mustelmilta on hankala kanootin kanssa peuhatessa välttyä, mutta niiden kanssa ollaan sinut. Jokaisessa kanootissa on heittoliina uimaan joutuneiden pelastamiseen. Jo toisena päivänä ovat pelastusrutiinit selvillä ja kanoottien kellahtaessa uimasille joutuneita auttaa ne, jotka ovat lähimpänä paikalla.
Kaatuneen kanootin tyhjennys.
Kolmen ja puolen päivän kurssin aikana käymme läpi koskimelonnan perusteita. Ensimmäiset päivät vietämme Jongunjoella. Vaihtovaatteet ja eväät on pakattuina vesitiiviisti kanoottia kelluttaviin tynnyreihin. Evästauoille hakeudumme vesireittien nuotiopaikoille, jossa lämpiää niin nokipannukahvit, makkarat kuin grillijuustolla höystetty kesäkurpitsakin.
Tavarat pakataan vesitiiviisti kanoottia kelluttaviin tynnyreihin.
Teemme matkaa pitkin majavien asuttamia suvantoja ja rauhallisia järven selkiä, joita erottaa toisistaan virtaavat kosket. Mitä pidemmälle kurssi etenee, sen isompiin ja vuolaampiin koskiin pääsemme. Viimeiset päivät siirrymme Ruunaan koskiin harjoittelemaan. Päivien aikana kehitys ohjaamistekniikoissa ottaa valtavan hypyn eteenpäin.
Järvenselkä ennen seuraavaa koskea.
Opettelemme melonnan tekniikkaa ja lukemaan koskien vaaranpaikkoja. On opeteltava J-veto, joka mahdollistaa suoraan melonnan. On opeteltava hyödyntämään rantojen tuntumassa esiintyvä vastavirtaan kulkevia akanvirtoja, jotka mahdollistavat koskien rannoille pysähtymisen ja jopa nousemisen koskia ylöspäin.
Akanvirran tavoittelua.
Kokeilemme melomista penkillä istuen ja polvillaan kanootin pohjalla seisten, eteenpäin ja taaksepäin sekä sivuttain. Kanoottia voi meloa kumpaan suuntaan tahansa ja asentoa on helppo vaihtaa jopa kesken melonnan. Kun Jongunjoen ahtaassa Hiidenportissa kanootti kääntyy kiveen osuessaan 180 astetta perä menosuuntaan, on helpompi kääntyä itse, kuin yrittää kääntää menopeliä. Vaikka eihän sekään haittaa, jos laskee selkä menosuuntaan; silloin on helpompi jarrutella menoa.
Murrookosken kuohuva vesi.
Päivien aikana tulee selväksi myös, miksi avokanootti on kuin onkin sopiva kylmiin koskiin. Jos on leikkimieltä, on avokanootti varsin hauska menopeli! Viimeisenä päivänä peuhaammekin antaumuksella Ruunaan kuuluisan Neitikosken stopparissa. Stoppari on koskenpohjan muodostama ikään kuin paikallaan seisova aalto, jossa vesi nousee kuohumaan vastavirtaan. Tällaiseen stoppariin voi jäädä surffaamaan paikallaan kanootilla, jos on taitava.
Surffausta Neitikoskessa.
Kurssista muodostui lopulta yksi hauskimmista, mitä olen eräopasopiskeluissani kokenut. Ilman ohjausta ja opastusta tuskin olisin ymmärtänyt vaaranpaikkoja tai toisaalta uskaltautunut paikkoihin, joista nyt laskimme. Suosittelen ohjattua koskimelonnan kokeilua kaikille, joilla on leikkimieltä, ja jotka haluavat kokea jotain jännittävää ja hauskaa.
On viimeisten laskujen aika ennen kotimatkalle lähtöä. Vielä jostain löytyy sen energiaa, että vedämme rantaa pitkin kanootin kosken yläpuolelle. Aloitamme viimeisen laskun varmoina siitä, että tästä tulee hauskaa! Neitikosken rannalla kalastajat ihmettelevät ääneen, miksi kaksi hahmoa laskee kanootissa seisten kohti kuohuja. Vieressä olevat kurssilaiset eivät sen sijaan yhtään ihmettele hauskannäköistä touhua. Miksipä ei, jos kaikki muut tavat on jo kokeiltu!
Viimeisen laskun videon pääset katsomaan Instagram-tililtäni täältä.