”Olisi virkistävää, jos kustannusten noususta huolestunut media tarjoaisi joskus edes johonkin ongelmaan ratkaisuksi sitä, että ihmiset voisivat myös kuluttaa vähemmän”, kirjoittaa Tuija Siltamäki kolumnissaan Ylen verkkosivuilla.

Niinpä! Puhisen. Miksi kulutuksen vähentäminen unohtuu kaikista tärkeistä keskusteluista? Sitten tajuan, että voisin ainakin avata oman suuni.

Vihreää siirtymää puuhataan kovalla vauhdilla: kaikki sähköistetään ja sähkö tuotetaan päästöttömästi. Mikä siis on ongelma?

On turhauttavaa, miten päästötavoitekeskustelut käydään eri pöydissä kuin luontokatokeskustelut. Syntyy vaikutelma, että vähäpäästöisyys tarkoittaa ympäristöystävällistä.

Toissa vuonna Rásttigáisán tunturiylängölle suunniteltu tuulivoimapuisto herätteli suuren yleisön pohdiskelemaan tuulivoimaloiden vaikutuksia Pohjolan luontoon, mutta harvoin kuulee puhuttavan harvinaisista maametalleista, joita voimaloiden koneistot sisältävät. Samoja metalleja tarvitaan myös akkuihin ja aurinkopaneeleihin, joiden kysyntä kasvaa hurjaa tahtia. Energiateknologia ja sähkön siirto vaativat valtavia määriä muitakin metalleja, kuten terästä ja kuparia. Kierrätyksen tehostumisesta huolimatta kysynnän kasvu tarkoittaa uusia kaivoksia.

Onneksi samalla kehitetään tuotteista yhä taloudellisempia. Esimerkiksi ledit tarjoavat saman määrän valoa huomattavasti vähemmällä sähköllä. Ongelma ratkaistu?

Valitettavasti ihminen ei ole antanut syytä uskoa, että energiatehokkaammat kapineet saisivat aikaan riittävästi hyvää. Ledit ovat hyvä esimerkki ongelmasta: Kun valaiseminen on edullisempaa, valaistaan enemmän. Hohtavat näytöt valtaavat näyteikkunat, kauppakeskukset ja jopa syrjäyttävät paperiset hintalaput ruokakauppojen vihannesosastoilla. Yötaivaalle tunkeutuu yhä enenevä määrä valosaastetta, kun katujen ohella valaistaan sillanaluset, rakennusten seinät ja puistopuut.

Hyvinvoiva ja toimiva luonto on ihmiskunnan elinehto. Siksi hirvittääkin, miten halpaa sen riistäminen ja tuhoaminen yhä on.

Yritän kuvitella, millainen sukupolvelta toiseen kestävä tulevaisuus todella olisi. Onko sellaisessa tulevaisuudessa tavallisella keskituloisella mahdollista lämmittää (ja kesien kuumetessa viilentää) useita kymmeniä neliöitä vain omaan käyttöönsä, tai vaikkapa saunoa kolmesti viikossa? Entäpä pitää omaa autoa ja asua ajomatkan päässä työpaikasta ja päivittäisistä palveluista? Puhumattakaan halpalennoista, pikamuodista, kertakäyttöelektroniikasta ja Black Fridayn kaltaisesta ostoshysteriasta, joka pahenee vuosi vuodelta.

Voi olla, että tulevaisuudessa näitä asioita ei edes kaivata. Nykypäivänä ne ovat kuitenkin monelle tärkeä osa elintasoa, ja siksi sähkön ja polttoaineen hintojen nousu on nostattanut tunteet pintaan. Pahinta on nopea muutos, johon on ollut vaikea varautua ennakolta. Tällaisista yllätyksistä selviämisen ei koeta olevan kansalaisten vastuulla.

Nopeat heilahdukset eivät tavallisesti ole pysyviä, mutta katse tulevaisuuteen kertoo, että vastaavia voi tulla lisää. Tänä aamuna surulliset uutiset Ukrainasta kiihdyttivät öljyn hinnan nousuun. Ilmastoasiantuntijat ennakoivat sään ääri-ilmiöiden yleistyvän, ja myös niiden aiheuttamat poikkeustilanteet ja kriisit heijastuvat talouteen.

Suomalainen kuluttaa valtavasti luonnonvaroja. Huhtikuun alussa koittaa taas se päivä, jolloin Suomi on käyttänyt vuotuisat luonnonvaransa, jos ne jaettaisiin tasan. Tasajako on kaukana todellisuudesta, jossa suomalaisen kulutuksen päästöt ja jäljet päätyvät suurilta osin muiden maiden taakoiksi.

Nykyinen talousjärjestelmä elää jatkuvasta kasvusta. Mielikuvitukseni ei kuitenkaan riitä luonnostelemaan sellaista tulevaisuutta, jossa kulutuksesta ei jouduttaisi lopulta tinkimään. Pahoin pelkään, että mitä pidemmälle päästöt jatkavat kasvuaan ja luonnonvaroja riistetään, sitä tukalampi sopeutuminen on edessä, kun maapallon rajat tulevat vastaan.

Ei ole mahdollista, että valtio voisi kompensoida kansalaisilleen kaikki tulevat ikävät yllätykset. Sen sijaan valtiolla olisi mahdollisuus tähdätä ja tukea siirtymää todelliseen kestävyyteen, jossa ei vietettäisi ylikulutuspäiviä.