Törmäsin  internetissä kuviin, jotka esittelevät muka Fukushimasta löytyneitä epämuodostuneita juureksia. ”Valtamedia vaikenee säteilyn vaikutuksista”, julisti saate. Eivät juurekset Fukushimasta ole. Kuvat on haalittu eri lähteistä, eri puolilta maailmaa. Joskus juurekset vain luonnostaan näyttävät hassuilta.

Tuttu suuren lehden päätoimittaja julkaisi järkyttyneenä Facebookissa videon, jossa pöydällä soivat kännykät saavat popcornin poksahtelemaan. Nytkö kännykkä­säteilyn vaarat todistettiin? Ei, kyse oli mainoksesta, jolla vuosia sitten markkinoitiin hands freetä. Tekijät ovat selittäneet kuvamanipulaationsa moneen otteeseen. Silti videota levitetään yhä todisteena kännyköiden vaaroista.

Harmitonta, saattaa lukija ajatella. Olen eri mieltä.

Tieteellistä maailmankuvaa puolustava Skepsis-järjestö myönsi joulukuussa pseudotieteellisen ajattelun Huuhaa-palkintonsa Gmo-vapaa Suomi -kampanjalle. Palkintoperusteluiden mukaan kansalaisjärjestöjen geenimuuntelunvastaisen kampanjan sivustolla toistetaan väitteitä, jotka on todistettu tutkimuksissa vääriksi.

Ensimmäinen reaktioni oli tyrmistys. Tuntemani gmo-kritiikki liittyy siemenmonopoleihin, jotka siirtävät sadon omistus- ja käyttöoikeuden paikallisyhteisöiltä muutamalle suuryritykselle. Mitä huuhaata Skepsis näkee tässä?

Seuraavina päivinä törmäsin koko liutaan verkkokeskusteluja, joissa Skepsiksen päätöksestä yllättyneet ihmiset perustelivat omia gmo-vastaisia kantojaan. Äänekkäimmät keskustelijat jakelivat linkkejä kauhutarinoihin epämuodostuneista vauvoista ja syöpäepidemioista – ilmiselviä urbaanilegendoja. Skepsiksen hallitusta epäiltiin osaksi suuryritysten salaliittoa.

Näiden puheenvuorojen perusteella gmo-vastustus näyttikin irrationaaliselta, hysteeriseltä ja taantumukselliselta. Tajusin, että jos olisin geenitekniikan tutkija, vihaisin tätä epärehellistä tieteenvastaista sakkia. Kenties vihani ulottuisi kaikkeen gmo-kritiikkiin.

Luin Gmo-vapaa Suomi -kampanjan aineistoja uusin silmin. Teksti oli pääosin asiallista, mutta sitä vaivasi epätarkkuus. Erityisesti geenimuunnellun ruoan terveysvaikutuksia käsittelevät tekstit ovat ympäripyöreitä ja heikosti lähteistettyjä. Jäi vaikutelma siitä, että tekijät olivat tahallaan jättäneet sanamuotonsa tulkinnanvaraisiksi pitääkseen hysteerisimmät kanssamatkustajat mukana.

En edelleenkään ollut yhtä mieltä Skepsiksen palkintovalinnasta, mutta se ei enää yllättänyt minua.

Hyvää tarkoittavat kampanjat kutsuvat siipiensä suojaan laajan samanmielisten kirjon. Kun asialinjalta lipsuvat hörhöt hyväksytään liittolaisiksi, menetetään tiedeyhteisön sympatia. Se ei ole harmitonta; se vahingoittaa kampanjaa. Sama ilmiö on tänä keväänä näkynyt luomutuotantoa käsittelevässä keskustelussa, jossa homeopatiasiipi saa tiedeväen kääntämään kiusaantuneena selkänsä koko aiheelle.

Parhaimmillaan ympäristökampanjat tuottavat tietoa itse: kartoittavat, ottavat näytteitä, mittaavat ja analysoivat. Jos oman puolen väite osoittautuu epätodeksi, se myönnetään ja linjaa korjataan. Sellaista kampanjointia ei voi kuitata huuhaaksi. Silloin tiedeyhteisöstä tulee yhteistyökumppani, jota kuullaan ja jonka esittämään kritiikkiin reagoidaan parantamalla omia argumentteja.

Gmo-vapaa Suomi -kampanjan sivut näyttävät kritiikin jälkeen asiallisemmilta ja elintarviketurvallisuutta koskevia epämääräisyyksiä on karsittu. Skepsis saattoi tehdä palveluksen geenimuuntelun vastustajille.