Lyhyeksi jääneiden yöunien ja aamupalan jälkeen suuntasimme aluksi Hangon niemimaan itäpuolella sijaitsevaan Koverhariin. Siellä kulkevien sähkölinjojen alta löytyy erinomaista paahdeympäristöä, jossa elää monipuolinen ja arvokas lajisto. Sähkölinjastot ovatkin monesti tärkeitä ympäristöjä hyönteisille ja kasveille, koska niiden alapuolista kasvustoa raivataan säännöllisesti matalaksi, eikä ympäristö pääse kasvamaan umpeen. Lajeilla on myös mahdollista levittäytyä sähkölinjavyöhykkeellä.

Paikalle saapui myös oululainen Sami Haapala, joka oli tekemässä muutaman päivän kenttäkierrosta etelässä. Luteet kuuluvat myös Samin erityisen kiinnostuksen kohteisiin. Hän oli edellisenä päivänä ollut Lohjalla Petro Pynnösen vieraana. Visiitti oli varsin tuloksekas. He olivat löytäneet pihdasta Suomelle uuden kuulasluteiden sukuun kuuluvan ludelajin. Laji olikin helppo nimetä myöhemmin pihtakuulasluteeksi.

Pihtakuulaslude (Pinalitus atomarius). Vaikka laji on hyvin uusi Suomessa, on sitä löytynyt jo monesta eri paikasta. Se on voinut esiintyä maassamme jo pidempään, mutta sitä ei ole välttämättä ole osattu etsiä. Tämä yksilö saapui omalla pihalla pitämälleni valvontavalolle viime syksynä.

Kuvauksia jatkettiin aurinkoisessa ja lämpimässä säässä. Paikka oli valikoitu kuvauskohteeksi, koska siellä tiedettiin elävän useampia uhanalaisia ja harvinaisia lajeja. Lisäksi sähköpylväät ja taustalla häämöttävä teollisuusalue loivat maisemaan Tuiskun kaipaamaa kontrastia. Myös äänimaisema on omanlaisensa, lähettyvillä kohoavat tuulivoimaloiden lavat suhisivat tasaisesti ja ääntä säesti ampumaradalta kuuluvat epäsäännölliset poksahtelut.

Sami löysi useampia hietikkonataluteita ja sianpuolukoiden alla vipelsi ajuruoholuteita. Sianpuolaludetta emme löytäneet, mutta Samilla laji löytyi myöhemmin paikalta otetusta seuloksesta. Ollin haaviin osui puolestaan upea kyhmyristihämähäkki (lyhyemmin kyhmyristikki), jota ihmeteltiin porukalla.

Ajuruoholude (Pionosomus varius) on uhanalainen paahdeympäristöissä elävä laji.

Kyhmyristihämähäkki (Araneus angulatus) muistuttaa jonkin verran yleisempiä ristihämähäkkilajejamme, mutta on selvästi kookkaampi. Varsinkin naaraiden erottaminen toisesta harvinaisemmasta ristihämähäkistämme, isoristihämäkistä voi olla hankalaa, varmimmat tuntomerkit sijaitsevat hämähäkin alapuolella.

Iltapäiväksi siirryimme Hangon lentokentälle. Olin itse odottanut tätä kaikista eniten, koska kyseessä oli ensimmäinen vierailuni. Lentokenttä on pieni ja persoonallinen. Lentoharrastuksen lisäksi se toimii lintubongareiden havainnointipaikkana. Aukiolla lenteli nytkin muutamia haukkoja ja ylitsemme liihotti jossain välissä merikotka. Avoin ja lämmin kenttä tarjoaa myös otollista elinympäristöä harvinaisemmille kasveille ja tietysti myös hyönteisille.

Haavimme parkkipaikan lähettyvillä olevaa niittyä ja konttasimme laattakäytävän reunamia läpi. Laattojen päälle kasvaneen nurmimaton alta löytyikin useita lajeja, mm. aholatuskaluteita. Hajaannuimme seuraavaksi haavien kanssa kiitoradan lähistölle. Olli kulki niityn laitamia pitkin ja löysi sen reunoilta kasvavista halavista halavaluteen ensimmäistä kertaa. Itse haavin kiitoradan viertä ja otin purkkiin siitä löytämäni tikkuluteen. Se paljastui lähemmässä tarkastelussa harvinaiseksi nystytikkuluteeksi, joten itsekin onnistuin saamaan lentokentältä yhden ludelajin elämänpinnana.

Aholatuskalude (Sciocoris umbrinus) on latuskaluteistamme yleisin. Hangossa esiintyy suhteellisen yleisenä myös uhanalainen nummilatuskalude, joka on väritykseltään kirjavampi.

Nystytikkulude (Berytinus crassipes) kuuluu tikkuluteiden mielenkiintoiseen heimoon. Lajilla on tunnusomaisen paksut ja tummat osiot reisissä ja tuntosarvien keskijaokkeissa.

Halavalude (Elasmostethus brevis) muistuttaa erehdyttävän paljon Suomen yleisimpiin ludelajeihin kuuluvaa lehväludetta. Siinä missä lehväluteen ravinnoksi kelpaavat monenlaiset lehtipuut ja pensaat, halavalude imeskelee yksinomaan halavaa. Itselläni oli pitkään haasteita lajin löytämiseksi, koska en osannut tunnistaa oikeaa puulajia muista pajuista. Eräänä syksynä näin läheisen pellon reunassa suuren pajumaisen puun, jossa roikkui valkoisia haituvia. Näistä palluroista tiesin, että kyseessä on halava. Seuraavana kesänä menin paikalla ja löysin useita halavaluteita muutamissa minuuteissa.

Mieleenpainuneen kokemuksen nystytikkuluteen löytämisestä teki se, että samaan aikaan kun haavin kiitoradan reunustaa, laskeutui pienkone kentälle. Kone teki monia harjoitusnousuja ja -lähestymisiä lentäen useasti ylitsemme. Kuulostaa jälkikäteen vaarallisemmalta kuin miltä se paikan päällä vaikutti, sillä kiitoradan alkupäässä kone oli vielä puunlatvoja korkeammalla ja käytännössä se ei olisi voinut laskeutua kiitoradan alkupäähän.

Kamera asetettiin kiitoradan alkuun huolimatta siitä, että pienkone teki toistuvia nousu- ja laskeutumisharjoituksia.

Evästauko lentokentän parkkipaikalla. Etualalla Sami Haapala luteiden etsimiseen koulutetun Elvis-koiransa kanssa.

Toisinaan kun haavia heiluttaa niityllä, voi katse osua kukan tai kasvin päällä olevaan hyönteiseen, joka on haavin kulkureitillä tai lähellä sitä. Aika usein havainnon tekee niin myöhään, ettei haavin liikerataa ehdi muuttaa tai pysäyttää. Aina haavin suu ei ole optimaalisimmalla kohdalla ja tällöin otuksen voi helposti pudottaa ja kadottaa maahan. Se harmittaa. Toisaalta osuminen ei myöskään ole täysin mahdotonta. Lopputuloksen näkee vasta kurkatessaan haavin sisälle.

Lentokentällä kävi tämäntyyppinen tilanne. Näin kukalla isohkon kärsäkkään. Kyllä, ehdin määrittää otuksen heimotasolle (oikeastaan myös alaheimotasolle, ehkä jopa sukutasolle) kahden metrin etäisyydeltä. Haavin liikettä sen sijaan en onnistunut muuttamaan. Tällä kertaa oli onnea matkassa ja haavin pohjalta löytyi upea liperikorvakärsäkäs. Kyseessä oli laji, jota olin odottanut ja toivonut kohtaavani jo vuosia. Laji on jokseenkin yleinen, mutta esiintymät painottuvat Lounais-Suomeen. Kuva liperikorvakärsäkkäästä löytyy kirjoituksen lopusta. Aina kun löytää jonkin tavoitelajeistaan, voi etsimistä jatkaa vähän rennommin mielin, kun tietää ettei käynti ollut turha.

Kuvaukset alkoivat lähestyä loppuaan, kun itselleni ja Ollille esitettiin haaste poseerata kameran edessä. Mikään ihan tavallinen kasvokuvaus ei ollut kyseessä vaan kuvaaja otti lähikuvaa silmistämme. Samalla Tuisku neuvoi mihin suuntaan piti milloinkin katsoa.

Olli silmämunamallina. Fiilikset lienevät hyvin samankaltaiset kuin näontarkastuksessa käydessä.

Silmämuna-ajan jälkeen nostimme vesimukilliset onnistuneesta viikonlopusta ja lähdimme kotia kohti. Olli käväisi sinnikkäänä vielä Lohjan kautta nappaamassa itselleen pihtakuulasluteen. Itselläni oli kiire päästä kotiin kuvaamaan mukaan otettuja otuksia. Ratkaisu ei ollut huono, mukavampaa oli löytää laji myöhemmin omalta pihalta.

Kiitos että luit loppuun asti. Lisää lude- ja muita hyönteiskuvia tarjolla Instagramissa: https://www.instagram.com/hyonteismies/ – ota tili seurantaan ja voit myös antaa palautetta tästä tai muista kirjoituksistani Instagramin kautta.