Samuli Haapasalon blogi "Vuosi luonnossa" ilmestyi vuonna 2019 vuoden jokaikinen päivä eli 365 kertaa! Vuonna 2020 blogi ilmesty joka toinen arkipäivä ja vuoden 2021 alusta kerran viikossa tiistaisin. "Vuosi luonnossa" on luontopäiväkirja kaikkein ajankohtaisimmista ja kiinnostavimmista asioista luonnossa. Se pitää lukijan aina ajan tasalla siitä, mitä luonnossa tapahtuu. Aikaisemmin Samulin kirjoituksia ja kuvia on saanut tarkastella "100 päivää luonnossa" ja "Linturetkellä" -juttusarjoista. Pitkän linjan luontoharrastajana hän on kirjoittanut ja kuvannut vuosien mittaan monia juttuja myös Suomen Luonnon printtilehteen. Samuli Haapasalon kirjoittama ja kuvaama kirja "Tii tii tiainen" ilmestyi vuonna 2017.
Talvehtivia vesilintuja isojakin määriä Viron saarien pohjoisilla sulilla vesillä
Viime viikon blogissa Viron Läänemaalta kerroin mm. pöllöjen viikon takaisesta runsaasta huutelusta. Myös pikkunisäkkäitä syöviä isolepinkäisiä osui kohdalle Läänemaalta neljä ja Vormsin saarelta vielä kolme. Lisäksi sulaneen lumen alta paljastuneet pikkunisäkkäiden käytävät kertoivat, että saattaa tulla hyvä pöllövuosi. Se olisi hyvin tervetullut!
Teksti: Samuli Haapasalo / Vuosi luonnossa
Uivelot Vormsin saaren pohjoisrannalla. Kuvat: Samuli Haapasalo
9/2024
Virolainen kielitieteilijä ja ornitologi Mart Mäger kirjoittaa hienossa kirjassaan ”Linnud Eesti rahva keeles ja meeles” isolepinkäisen Viron pesimäkannan muuttavan talveksi etelämmäksi, mutta tilalle tulevan talvehtijoita Suomesta. Niinpä tätä kiintoisaa, vanhastaan lapinharakaksi kutsuttua lintua voikin nähdä Virossa vuoden ympäri, toki myös Suomessa, mutta talvella paljon vähemmän kuin Virossa.
Isolepinkäinen, vanhalta nimeltään lapinharakka
Vormsin saaren suurilla niityillä saalisteli myös talvehtiva piekana. Sen naapuriksi pellolle oli ilmestynyt ensimmäinen muuttaja, yksinäinen merihanhi. Hiirihaukka oli ”kateissa”.
Jotkut uskalikot ajoivat mantereelta Vormsille jäätietä – en todellakaan suosittele, sillä samaan aikaan saaren pohjoiset matalatkin lahdet olivat sulia. Lahdilla olikin varsin isoja määriä vesilintuja. Isokoskeloita Alpo Koukila laski noin tuhat, uiveloitakin oli suomalaisittain iso vertailuluku, lähes 100. Alleja havaittiin joitain kymmeniä, samoin telkkiä, olipa joku tukkakoskelokin. Harvinaisia talvehtijoita kuten allihaahkaa ei näille vesille osunut.
Isokoskelo, viroksi jääkoskel, jääkoskelo
Lokkeja oli saapunut vasta vähän, mutta viime viikon aurinkoisen sunnuntain ja leudon maanantain aikana muutamat harmaalokit saivat vahvistusta ja jäiltä löytyi joku merilokkikin ja pari kalalokkia. Nämä olivat näkymät parilta Vormsin lahdelta. Merellä ulkona olisi varmastikin voinut löytää paljonkin kalastavia alleja sekä kaakkureita. Mantereen luoteisrannikon Põõsaspeaniemellä oli vähän hiljaisempaa, mutta sielläkin meri oli täysin sula.
Mantereella kiersimme Kasarijoen ja sen kolmen sivuhaaran koskia. Samoin katselimme Taeblajoen ja monen puron koskipaikkoja. Runsas vesisade ja lumien sulaminen sen alla oli nostanut jokien pinnat tulvakorkeuteen. Jäät irtosivat rantapenkoista ja joissa tapahtui hyvin varhainen jäidenlähtö. Niinpä koskista ei löytynyt ”erikseen” talvehtijoita, mutta kaikkiaan virtaavien vesien vaiheilla oli arviolta 60 vesilintua, kymmenkunta telkkää, joku isokoskelokin, eniten sinisorsia. Vuolaasti virtaavista joista ei löydetty koskikaraa tai saukkoa, kuitenkin saimme kaksi havaintoa lentävästä laulujoutsenesta. Ehkäpä kara ja saukko olivat väistyneet pienemmille puroille.
Pienehköistä linnuista yllätti tilhien peräti 140 yksilön talvehtiva parvi Vigalassa, pikkuisten omenien kimpussa. Vormsilla tavattiin noin 20 yksilön punatulkkuparvi. Urpiaisiakin oli liikkeellä.
Sää ei ollut erityisen helmikuinen. Pellot lainehtivat valtoimenaan vesien alla, mutta kun uutta vettä tai lunta ei tullut enää taivaalta, joet laskivat varsin pian vähän alemmaksi.
Kasarijoki tulvii metsän puolelle
Muuttavien tai talvehtivien lintujen kategoriaan osui kolme kottaraista sekä saman verran yksittäisiä mustavariksia. Eli vesilintujen ja merihanhen lisäksi ei viikko sitten ollut juurikaan muuttajia, jos ei lasketa viime blogin pöllöretkellä öiseltä taivaalta kuulunutta telkän siipien tunnusomaista ääntä.
Merikotkakanta on vahvistunut Virossa Suomen tapaan. Niinpä kaukana rannoista ison metsä- ja suoalueen ja ”takapeltojen” vaiheilla osui kohdalle peräti 10 merikotkan kaarteleva parvi ja pian vielä kaksi lisää. Vormsin pohjoisilla lahdilla ja Puisen niemen edustalla merkikotkia oli muutamia.
Tämän tyyppisenä taittui Länsi-Viro kevääseen, mutta lunta ja jäätä ehtii toki tulla vielä lujastikin. Noiden viikon takaisten havaintojen jälkeen on Virossa kuitenkin ollut vuodenaikaan nähden lämmintä, vaikkakin myös varsin sateista. Muuttolintuja lienee saapunut jo selvästi lisää lähes lumettomille pelloille, kun niitä on Suomeenkin jo ehtinyt.
Metsätkin tulvivat
Samuli Haapasalo / Vuosi luonnossa
Samuli Haapasalon blogi "Vuosi luonnossa" ilmestyi vuonna 2019 vuoden jokaikinen päivä eli 365 kertaa! Vuonna 2020 blogi ilmesty joka toinen arkipäivä ja vuoden 2021 alusta kerran viikossa tiistaisin. "Vuosi luonnossa" on luontopäiväkirja kaikkein ajankohtaisimmista ja kiinnostavimmista asioista luonnossa. Se pitää lukijan aina ajan tasalla siitä, mitä luonnossa tapahtuu. Aikaisemmin Samulin kirjoituksia ja kuvia on saanut tarkastella "100 päivää luonnossa" ja "Linturetkellä" -juttusarjoista. Pitkän linjan luontoharrastajana hän on kirjoittanut ja kuvannut vuosien mittaan monia juttuja myös Suomen Luonnon printtilehteen. Samuli Haapasalon kirjoittama ja kuvaama kirja "Tii tii tiainen" ilmestyi vuonna 2017.
Lintuharrastaja Jyrki Pynnönen on tehnyt lintujen linjalaskentoja viime vuosikymmenten aikana jopa noin 1000 km eri puolilla maata. Lintulaskennoista saadaan arvokasta tietoa lintujen lukumäärästä ja levinneisyyden muutoksista. Suomessa on pisimmät sarjat tätä tärkeää tietoa kuin missään maailmassa.
Kiurun lentoääni, pätkä liverrystäkin jo taivaalta, kottaraisen ilmestyminen pesäpöntölle, ensimmäinen peipon laulu metsänreunassa, västäräkin keikuttelu pihamaalla ja haarapääskyn odotettu paluu pihapiiriin ovat perinteisesti tärkeitä kevään etenemisen tunnelmallisia hetkiä.
"Ennenkään" ei ollut ihan tavatonta, että jo helmikuun lopulla, pitkänkin pakkasjakson jälkeisinä kauniina, lauhoina päivinä saatiin ensimmäiset havainnot kiuruista tai muista kevätmuuton linnuista, "säämuuttajista".