Samuli Haapasalon blogi "Vuosi luonnossa" ilmestyi vuonna 2019 vuoden jokaikinen päivä eli 365 kertaa! Vuonna 2020 blogi ilmesty joka toinen arkipäivä ja vuoden 2021 alusta kerran viikossa tiistaisin. "Vuosi luonnossa" on luontopäiväkirja kaikkein ajankohtaisimmista ja kiinnostavimmista asioista luonnossa. Se pitää lukijan aina ajan tasalla siitä, mitä luonnossa tapahtuu. Aikaisemmin Samulin kirjoituksia ja kuvia on saanut tarkastella "100 päivää luonnossa" ja "Linturetkellä" -juttusarjoista. Pitkän linjan luontoharrastajana hän on kirjoittanut ja kuvannut vuosien mittaan monia juttuja myös Suomen Luonnon printtilehteen. Samuli Haapasalon kirjoittama ja kuvaama kirja "Tii tii tiainen" ilmestyi vuonna 2017.
Uusia, elpyneitä, palanneita ja runsastuneita lintulajeja
Tässä postauksessa tarkastellaan Suomen linnuston tulokkaita ja vahvistuneita kantoja sekä esimerkiksi siirtynyttä muuttoa. Sivuan väistämättä myös harvinaistuvia ja uhanalaiseksi muuttuneita lajeja.
Teksti: Samuli Haapasalo / Vuosi luonnossa
Viiksitimali on uusia tulokkaita. Kuvat: Samuli Haapasalo
40/2024
Kun aikanaan kiersin 1960- luvun lopussa polkupyörällä Tuusulanjärven touko-kesäkuun vaihteen öinä, kuulin yleensä kolme neljä laulavaa satakieltä. Jos olin onnekas korviin kantautui ojanvarsien pensastoista yksi tai kaksi pensassirkkalintua, rantaluhdilta usein luhtahuitti, järven ensimmäinen luhtakanakin huuteli vuonna 1969. Keravanjokivarresta löytyi ensimäinen viitasirkkalintunikin.
Saman yölaulajalelenkin tehdessäni vuosituhannen vaihteen tienoilla satakielten määrä oli ehkä jopa kolmekymmenkertaistunut, 1960-luvulla vielä varsin vähälukuiset luhta- ja viitakerttunen olivat vahvistaneet kaakon suunnalta kantaansa. Vuosittain niiden määrään vaikuttavat paljonkin kesän alun tuulet. Suotuisat lämpimät tuulet muuttosuunnasta kaakosta tuovat myös luhta- ja viitakerttusia. Ero on suuri, jos vallitsevat tuulet ovat vastaisia ja viileitä.
Satakieli
Rytikerttunen saapui Tuusulanjärvelle vähitellen. Rastaskerttunen raksutti joskus Sipoon pikkujärvillä. Kerttuset olivat vahvistuneet, sirkkalinnut ehkä jossain määrin. Mutta nyt mm. ruokokerttusen laulu on vähenemässä.
Rantakanoista nokikana on sittemmin vähentynyt Tuusulanjärvellä kovastikin, luhtahuitti käynyt harvinaiseksi; liejukana esiintyy Järvenpään päässä. Tätä vuosituhatta edetessä satakielen kanta kääntyi laskuun, ei onneksi kuitenkaan romahtanut. Toivon että hienot laulajat, satakieli ja kerttuset sekä sirkkalinnut selviävät muuttomatkoillaan ja talvehtimisalueillaan ilmaston muutoksen haasteissa.
Harmaahaikarat saapuivat vakituisiksi järvelle 1970-luvun alussa. Esimuutto Baltiasta toi ne Suomeen ensin elokuulla. Nyt haikarat löytyvät myös Järvi-Suomen mökkijärviltä. Myöhemmin ruovikot tarjosivat kaulushaikarallekin tilan. Ja jalohaikara tekee tuloaan ja vakiintuu Viron tapaan pesimälinnuksi. Haikarat ovat aika näkyvä ja kuuluvakin muutos eteläisessä Suomessa.
Harmaahaikara
Tuolloin 1960-luvulla töyhtöhyyppä oli näyttävä kevätmuuttaja ja vallannut vuosisadan alkupuolella laajasti pellot ja rantaluhdat pesäpaikoikseen. Mutta edellisessä vuosisadan vaihteessa se olisi ollut vasta tulokas. Kahlaajista kuovi on Tuusulankin pelloilla vähentynyt, mutta onneksi se on elinvoimainen mm. Pohjanmaan lakeuksilla. Noin 10 % maailman kuoveista on suomalaisia!
Töyhtöhyyppä on varhainen kevätmuuttaja
Ihmisen voimakas välillinen vaikutus on kasvattanut varis-, naakka- ja korppikantoja. Kun harakkakin on pesärosvo, monelle lintulajille tulee menetyksiä. Tässä varis on napannut sepelkyyhkyn munan.
Variksesta on huolta monille linnuille pesimäaikaan
Harmaalokki yleistyi ensin voimakkaasti; nyt sen kanta on romahtanut.
Merihanhi oli sekin vielä melkeinpä harvinaisuus 1960-luvulla. Nyt tunnustelijat kuuluvat aivan ensimmäisiin saapuviin muuttolintuihin ja merihanhi asustaa laajasti koko rannikkoalueellamme ja jonkun verran myös sisämaan suurilla järvillä. Merihanhi on edennyt myös Varanginvuonolle Jäämerelle asti ja on siellä nyt paradoksaalisesti jopa yleisin hanhi. Merihanhen harmillisen voimakkaan metsästyksen salliminen on kuitenkin vaikuttanut kantaan Suomen rannikoilla.
Valkoposkihanhen maailmankanta oli 1960-luvulla joidenkin arvioiden mukaan noin 40 000 lintua. Nyt saattaa yksittäisessä syysparvessa olla jopa tuo 40 000 määrä laskeutuneena isolle peltoaukealle.
Valkoposkihanhi oli 1960-luvulla yksi Suomenlahden arktisten lintujen muuton eksoottisimmista ja arimmista linnuista. Tarunhohteinen lintu ei tuolloin juuri laskeutunut edes Suomenlahdella kuin kaukana ulkona merellä. Nyt on aika lailla toisin, kun osaltaan Korkeasaaresta alkunsa saanut kanta Helsingin seudulla on noin 7000 yksilöä. Tänä vuonna valkoposkilla oli vain vähän poikasia. Olosuhteet vaihtelevat.
Isoin muutos on toki Itäisen Uusimaan ja erityisesti Pohjois-Karjalan pelloilla, joilla valkoposkien syysmuuton uusien levähdys- ja ruokailupaikkojen omaksuminen on aiheuttanut paikoin merkittäviä satovahinkoja. Eri toimenpitein vahinkoja pyritään ehkäisemään.
Muutoksia on muitakin hanhien esiintymisessä. Vuonna 1972 lokakuun alussa olin seuraamassa Tuusulanjärvellä, kun harmaat hanhet, tundra- ja metsähanhet saapuivat itämyrskyjen saattelemana muuttomatkallaan Suomen yli, kaukana lännessä normaaleista reiteistään. Se oli unohtumaton näky. Hanhia nähtiin paljon koko Etelä-Suomessa. Muutto siirtyi vaiheittain pysyvästi aiempaa lännemmäksi.
Tundrahanhi
Myöhemmin sekä harmaat hanhet että jo mainittu valkoposkihanhi jäivät suurin parvin tankkaamaan pelloille niin syksyin kuin keväinkin. Se on erittäin näkyvä muutos niin kevät- kuin syysmuutollakin.
Oma metsähanhikantamme on vähentynyt voimakkaasti. Yksi syy on ollut sen liiallisessa metsästyksessä, toinen laajamittaisessa pesimäsoitten ojittamisessa. Erittäin uhanalaista kiljuhanhea ja sen suojelua on käsitelty aiemmassa Vuosi luonnossa blogissa 5/2024. Kanadanhanhi on tuotu Suomeen ja se on eri vaiheiden jälkeen levinnyt nyt istutettuna tulokkaana pesimään sisäjärvien luodoille.
Kanadanhanhi pesällään Iso-Roineveden luodolla
Edellä oleviin muutoksiin on monia syitä. Niitä on vaikea arvioida kattavasti. Alue on monin osin tutkimatonta tai vielä ohuen tiedon, osin arvioiden varassa.
Ilmastonmuutos on viime vuosikymmeninä vaikuttanut paljon uusien lajien saapumiseen. Mutta se on pannut monet pohjoisen kuten tunturiluonnon linnut ja monet muut tosi ahtaalle. Monille tunturiluonnon lajeille ei jää nykymenolla liiaksi mahdollisuuksia. Vaikka ilmastonmuutos suosii joitakin lajeja, se johtaa lajikatoon hyvin paljon laajemmin. Osaan lajeista vaikuttavat suotuisat olosuhteet niiden aiemmilla pesimäpaikoilla, joka luo edellytyksiä kannan kasvulle ja sen pesimäalueen laajentumiselle. Urbanisoituminen, maankäytön muutosten monenlaiset vaikutukset sekä peltomaiseman yksipuolistuminen näkyvät taantumisena monien lajien osalta.
Osa linnuista on osoittanut kykyä uusien elintapojen ja pesimäbiotooppien omaksumiseen. Toiset taas ovat kovin herkkiä muutoksille.
Kurki on sopeutunut mm. omaksumalla uusia pesimäpaikkoja
Yksi menestynyt esimerkki uuden oppimisesta on kurki. Soiden laaja ojitus johti kurjen jonkinasteiseen ahdinkoon. Vähitellen kurki oppi kuitenkin käyttämään myös järvenrantoja ja merenlahtia pesimiseen. Samoin se omaksui aiempaa helpommin pienempiä kosteikkolaikkuja pesimäsijoikseen mm. harjujen supoista. Virossa kurki on oppinut pesimään jo kuiville niityillekin esimerkiksi merenlahtien lähistöllä.
Uusien pesimäpaikkojen menestyksekkäällä omaksumisella kurjen kanta on jopa useampikertaistunut. Toisaalta kurjen kaikkiruokaisuudella on varmasti oma vaikutuksensa esim. joidenkin kahlaaja- ja vesilintulajien pesimätuloksen.
Kurki on levinnyt myös Jäämeren rannoille Pohjois-Norjassa vuosikymmenen, parin kuluessa. Tämä yllättävä tieto kertoo ilmaston lämpenemistä. Entinen kesä ei olisi riittänyt pituudeltaan kurjen pesimiseen noilla leveysasteilla. Mutta globaalit uhat voivat iskeä myös kurkien kantaan esim. talvehtimisalueilla. Kurjenkin maailmankannasta noin 10 % pesii Suomessa.
Monien muidenkin lajien kanta voi nousta kasvuun, kun ne oppivat ja omaksuvat uusia pesimäpaikkoja kuten kurki.
Sepelkyyhky on noin 30 vuoden aikana omaksunut kaupunkipuistot ja omakotitalojen puutarhat pesäpaikoikseen. Puistojen ja puutarhojen omaksuminen alkoi Keski-Euroopasta ja levisi kohti pohjoista. Ennen sepelkyyhkyt olivat vain arkoja ”metsäkyyhkyjä”.
Mukanaan sepelkyyhky sekä vieras nisäkäslaji kani ovat houkutelleet kanahaukkoja kaupunkien puistosaarekkeisiin pesiviksi cityhaukoiksi. Arkojen kanahaukkojen sopeutuminen Helsinkiin kymmenin parein on ollut yllättävä ja hieno asia.
Sepelkyyhky on sopeutunut metsistä myös kaupunkipihoihin ja-puistoihin. Muutos on varsin tuore.
Yksi tärkeä merkitys lintukantojen paluuseen ja vahvistumiseen on rauhoituksilla, jotka monen lajin osalta ovat olleet kovin myöhäisiä ja puuttuvat monen vesilintulajin osalta edelleen.
Laulujoutsen on runsaan puolen vuosisadan aikana tehnyt loistavan paluun 1950-luvun alun vain kaksinumeroisesta kannasta kymmeniin tuhansiin, kun se lopulta rauhoitettiin. Kirjailija Yrjö Kokko teoksellaan ”Laulujoutsen” teki hienon linnun taas tunnetuksi, suojelluksi ja arvostetuksi. Sukulaislaji kyhmyjoutsen on samaan aikaan levinnyt etelän suunnalta kaikkialle rannikolle aivan lounaisesta osasta maata.
Laulujoutsen. Menestykseen Yrjö Kokon kirjan synnyttämän suojelun siivittämänä.
Kaakkurin rauhoittaminen – vasta 1960-luvun alussa eli tosi myöhään! – kertoo myös vanhasta kummallisesta ajattelusta. Rauhoitus auttoi kaakkurin kannan säilymisessä, vaikka soiden ojitukset vaikuttivat ja pääosin tahaton häirintä edelleen vaikuttivat aikansa linnun kantaan. Erityisesti talvehtimisalueilla uhkaavat edelleen öljyvahingot ja kalaverkkoihin takertuminen. Nyt kaakkurin kanta on kuitenkin varsin vakaa.
Kaakkuri lentää kohti kalavesiä
Kuikka näyttää ajan kuluessa tottuneen pesimäjärvillään ihmisiin ja ihminen kuikkaan. Se on tärkeä asia kuikan menestykselle.
Kuikka ja ihminen osaavat taas kohdata aiempaa paremmin
Muistan kun näin 1970-luvun alussa yllätyksekseni neljä merimetsoa Porkkalanniemen kärjestä. Ensimmäiseen pesintään Suomessa meni kymmeniä vuosia, mutta kanta kasvoi sen jälkeen äkkiä. Merimetso ei ole vieraslaji, se palasi luontaisesti omille vanhoille asuinsijoilleen. Kun tätä lintua arvioidaan paljonkin kriittisesti, täytyy muistaa myös se, että siitä on mm. tullut merikotkille tärkeä saalis.
Valkoselkätikan vanhojen koivikkojen metsälöiden säästäminen ja suojelu, kylminä talvina tapahtunut talviruokinta talin avulla ja valkoselkätikan omaksumat uudetkin elinympäristöt sekä myös vaellusten tuomat täydennykset ovat vaikuttaneet tämän kauniin tikan hyvin uhanalaisen kehityksen kääntymiseen selvästi paremmaksi.
Valkoselkätikkanaaras
Pikkuvarpunen oli 50 vuotta sitten harvinaisuus. Nyt se on ylittänyt selvästi ”koti”varpusen kannan ja sen levinneisyys ulottuu Pohjois-Norjassa Jäämerelle asti. Ehkä se on vallannut tilaa varpuselta, jonka kanta on laskenut voimakkaasti. Myös ravinnonsaanti on tainnut suosia pikkuvarpusta varpusen kustannuksella. Pikkuvarpunen myös lisääntyy kesän useiden peräkkäisten pesimisten johdosta varsin nopeasti. Nyt toivon ”koti”varpuskannan laskun vähintäinkin pysähtyneen.
Pikkuvarpunen, musta laikku poskessa, kuparinruskea päälaki, sukupuolet ovat samannäköiset, kotivarpusen naaras on harmaa..
Erikoinen esimerkki on turkinkyyhkyn nopea leviäminen kaakosta 1930-luvulta alkaen läpi koko Euroopan myös Suomeen ja toisaalta taas kannan tasaantuminen ja nopeahko vähentyminen hyvinkin pieneksi uuden levinneisyysalueen pohjoisosassa.
Turkinkyyhky
Yksi tärkeä muutos on tapahtunut suurten petolintujen suhteen. Merikotka on lintuharrastajien suojelun avulla noussut sukupuuton partaalta kestävään kantaan. Vaaralliset ympäristömyrkyt kiellettiin ja vapaaehtoisten järjestämä talviruokinta antoi kotkille puhdasta ruokaa.
Maakotkan ja muuttohaukan pesimäkanta on taas pitkähkön jakson ollut nousussa ja kasvaa hiljalleen edelleen Lapissa ja Pohjois-Suomessa. Lajien kehitys on tarkan seurannan suojaamaa, ja varsinkin maakotkan edelleen herkässä hitaahkossa paluuvaiheessa.
Merikotka
Merikotkan kasvu on juuri nyt siinä, että merikotka on palannut takaisin myös ammoisille pesäpaikoille sisämaan suurten järvien luontoon Lapissa, Koillismaalla ja Kuhmossa sekä vähän muuallakin sisämaassa.
Nuori maakotka
Suoranainen vaino kohdistui aikanaan myös petolintuihin, tässä suhteessa tilanne on huomattavasti korjaantunut, vaikka esim. Pohjois-Savossa hiljan päättyneessä poliisitutkinnassa paljastunut laajamittainen salametsästysvyyhti kertoo kuitenkin toisenlaista surullista tarinaa, joka oudolla tavalla ulottuu koko luontoon.
Kalasääsken pesäalustoilla korvataan puuttuvia vanhoja pesäpuita. Tämän vapaaehtoistyön ansiosta sääksen kanta on vakaa.
Hiirihaukan ja mehiläishaukan kannat ovat laskeneet.
Huuhkajastakin tuli ainakin väliaikaisesti metsäbiotoopin lisäksi city-huuhkajia, mutta linnun kanta on nyt ollut laskuliu’ussa.
Kalasääski
Muutamat lajit ovat liikkuvuudeltaan ”levottomia” ja ovat herkempiä löytämään myös uusia pesimäalueita. Monet vakaat paikkalinnut eivät hevin ylitä Suomenlahtea.
Haitallisia vieraslintulajeja ei ole tuotu Suomeen. Maailmalla on liian kanssa esimerkkejä toisille mantereille siirrettyjen eläinlajien vaikutuksista.
Fasaani tuskin menestyy ilman ihmistä yli talvien, peltopyy etelässä ja lännessä vähän paremmin. Peltopyy on levinnyt luontaisesti, mutta kantaa on vahvistettu ja pidetty yllä istutuksin. Jo Virossa lajin kanta on paljon runsaampi. Siellä peltopyy kuuluu pihapiirin laitamien lintuihin.
Pienenä yhteenvetona esimerkeistä voisi sanoa, että myös akuutit sääilmiöt voivat vaikuttaa lintukantojen muuttoreitteihin, mm. Suomen kautta muuttamiseen ja muuton siirtymiseen pysyvämmin. Monien hanhien muuttoreittien siirtyminen Suomen kautta kulkevaksi on ollut aika iso muutos. Oppiminen ja uuden omaksuminen luo linnuille uusia mahdollisuuksia.
Luonnonsuojelun toimet ovat vaikutuksellisia, kun niitä ymmärretään aidosti toteuttaa. Hyviä esimerkkejä on edellä. Suojelu kannattaa aina. Ei pidä lannistua.
Maankäytön muutokset ovat isoa uhka herkillä alueilla. Vallitseva metsänhoito on todella hankala hyvin ankara hyvin monelle lajille, vaikka se toki joitakin avoimen maaston lajeja vahvistaakin.
Vaikka ilmastonmuutos on lintujen kannalta dramaattisen vaikea vitsaus, jotkut lajit myös hyötyvät siitä, koska niille syntyy uusia alueita, joissa ne menestyvät. Samalla kuitenkin monet lintujen aiemmin tärkeät pesimä-, muutto- ja talvehvimisalueet muuttuvat, kuivuvat ja myös aavikoituvat. Luonnollinen ekologinen kehitys ja muutos on lintujen kannalta hyvin huolestuttavassa tilanteessa. Pohjoiset linnut ja niistä eritysesti tunturiluonnon lajit ja monet kosteikko-, meri- ja pohjoisen Atlantin ja Jäämeren lintuvuorilinnut ovat tällä hetkellä kaikkein suurimmassa ahdingossa.
Syitä muutoksiin, tulokkaisiin ja kannan kasvuun ja taantumiseen on monia. Tärkeää syiden erittelyssä on saada levinneisyys- ja kannan määrän muutosten sekä muuton ja talvehtimisen osalta lisää tutkimustietoa linnuston suojeluun, monimuotoisuuden säilyttämiseen sekä suoranaisen lajikadon ja sukupuuttojen ehkäisemiseen.
Lintujen levinneisyyden ja lukumäärän tutkiminen eri metodein, mm. pesimäaikaisten reittilaskentojen, talvilintulaskentojen ja jo kolmasti toteutetun ja meneillään olevan neljännen Lintuatlaksen tavoin on hyvin tärkeää; taikka vaikkapa lintujärvi- ja metsäalue -kohtaisena jatkuvana seurantana ansaitsee kannustusta.
Lintujen rengastus sekä seuranta eri lähettimien avulla antavat tärkeää suojelutietoa eri lintulajeista, mutta samalla koko suuresta muutoksesta ilmastokriisin ja lajikadon suhteen. Niihin kaikkiin yllytän innokkaita tekijöitä. Suomessa on hienoja vertailtavvia pitkän ajanjakson tutkimusten aikasarjoja!
Vaikka taisin alkuvuodesta kirjoittaa pisimmän blogini uhanalaisista ja katoavista lintulajeista ja nyt ehkä vielä pitemmän uusista, suojelluista, elpyneistä ja runsastuneista ja taas taantuneista, saatoin siltikin vain ”raapaista” laajaa ja monitahoista asiaa. Linnustosta pitäisi tehdä paljon laaja-alaista ja vankkaa tutkimusta, ekologisia tutkimuksia monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja lajikadon torjumiseksi. Tämä on erittäin iso ja tärkeä asia. Tieto linnuista havahduttaa osaltaan ilmastonmuutoksen ongelmien syvyyteen laajuuteen ja myös nopeuteen. On tärkeää ymmärtää lintukantojen muutoksen antamat indikaatiot tulevaisuudesta ja mm. ilmastonmuutoksen kehityksestä ja vaikutuksista.
Ympäristöviranomaiset voisivat yhdessä alan tutkijoiden kanssa laatia uusia suojeluohjelmia eri lintujen, kuten vesilintujen, kosteikkojen, sekä saariston vesilintujen ja kahlaajien tehokkaaseen suojeluun. Metsä- ja vesi- sekä pohjoisen linnuissa pitää Suomessa olla iso fokus eikä mitään aluetta tule rajata pois.
Vaikka edellä on kerrottu positiivista tietoa monista uusista ja runsastuneista sekä palanneista linnuista Suomessa, esimerkiksi tosi monet uhanalaisiksi ajautuneet vesilintulajit tarvitsisivat välitöntä rauhoitusta. Siinä saisivat viranomaiset olla paljon aktiivisempia ja nopeampia valmistelussa.
Hyvin vahingollisen vieraslajin villiminkin poistaminen kokonaan ja pysyvästi Suomen luonnosta olisi pystyttävä toteuttamaan selkein toimin mahdollisimman pian eli heti. Vakavasti haavoittunut saaristolinnusto sekä lintujärvien ja luhtien sekä kosteikkojen linnut suorastaan huutavat tässä apua! Monien metsä-, suo-, tunturi- ja peltolintujen sekä vesi- ja saaristolintujen äänet ovat harvinaistuneet, jopa hiljenneet.
Samuli Haapasalo / Vuosi luonnossa
Samuli Haapasalon blogi "Vuosi luonnossa" ilmestyi vuonna 2019 vuoden jokaikinen päivä eli 365 kertaa! Vuonna 2020 blogi ilmesty joka toinen arkipäivä ja vuoden 2021 alusta kerran viikossa tiistaisin. "Vuosi luonnossa" on luontopäiväkirja kaikkein ajankohtaisimmista ja kiinnostavimmista asioista luonnossa. Se pitää lukijan aina ajan tasalla siitä, mitä luonnossa tapahtuu. Aikaisemmin Samulin kirjoituksia ja kuvia on saanut tarkastella "100 päivää luonnossa" ja "Linturetkellä" -juttusarjoista. Pitkän linjan luontoharrastajana hän on kirjoittanut ja kuvannut vuosien mittaan monia juttuja myös Suomen Luonnon printtilehteen. Samuli Haapasalon kirjoittama ja kuvaama kirja "Tii tii tiainen" ilmestyi vuonna 2017.
Asiassa on hieman pohtimista ennen ryhtymistä. Mille linnuille ruokintapaikan ensisijaisesti haluaisit. Sopivan paikan valitsemista ja sitoutumista koko talveksi kannattaa myös miettiä.
Toitotus kantautuu täydellisessä kullan keltaisessa loistavan saaren takaa. Haavat kultaavat tyynen vedenpinnan. Kuva on toissapäivältä. Mietin, että lokakuun nimen voisi vaihtaa ruskakuuksi, ainakin ajatuksissa. Se olisi osuvampi ja optimistisempi, usein todellisempikin. Luonto on tähän aikaan monessa suhteessa kauneimmillaan.