Aalto liplattaa vasten lahdissa sinnitteleviä tummanpuhuvia jäitä saaden jäät helkkymään. Tuuli on maltillinen, kuten pitikin. Sen sijaan toinen sääennuste ei ole toteutunut: piti saada aurinkoa taivaan täydeltä, mutta mereltä on vyörynyt yhä sankemmaksi käyvä sumu.
Merelle on silti päästävä, sillä nyt on aika aloittaa melontakausi. Olen satelliittikuvista paikantanut kiintojään rajat, ja tiedän, mistä pääsee vesille. Eikä ole pelkoa joutua ajojäiden vangiksi, kun ottaa tuulen suunnan huomioon. Suuntaamme Saaristomeren kansallispuiston vesille ja saarille.
Harmittaa, että saariston kevät ja kaikki muuttolinnut, joita tulimme katsomaan, jää nyt näkemättä. Mutta onneksi kevättä voi havainnoida myös muilla asitein: sen voi kuulla. Kun pakkailemme kajakkeja lähtökuntoon, lurittelee peippo kevään ensimmäisen laulunsa. Ylitsemme sumun keskellä lentää merihanhi, jonka kaakatus on kuin tervehdys keväälle. Telkkien tuttu ja tunnistettava siipien viuhunta kantautuu sumun keskeltä. Alliparvi lähtee lentoon jankaten omaa nimeään.
Ei mene montaakaan kilometriä, kun teemme jo lisää mielenkiintoisia luontohavaintoja. Tällä kertaa kuulemisen lisäksi näemmekin elämää ympärillämme. Saukko pulahtaa sulavasti hyiseen veteen saaren rannasta. Itämerennorppa uskaltautuu niin lähelle kajakkejamme, että pystymme tunnistamaan hylkeen lajilleen sen profiilista. Haahkat ovat löytäneet tiensä Saaristomerelle ja niiden hahmot kelluvat sumun rajamailla. Ylitsemme lipuu merikotkan uljas profiili. Kun pidämme lounastaukoa, koemme suurimman yllätyksen. Sielulintuni, meriharakka, päästää tutun kimakan kutsuhuudon.
Kevät on saapunut saaristoon!