Lähtöpäivä Virojoelta 13.5.
Tänään iltapäivällä olemme aloittaneet melontaretkemme Virojoelta kohti Torniota. Retken taustoista ja aikataulusta kerroin jo ensimmäisessä osassa blogikirjoitusten sarjaa. Retken etenemisestä pyrin kirjoittamaan kuulumisia noin kerran viikossa.
Viimeiset viikot ennen reissuun lähtöä ovat olleet hektisiä, sillä palkkatyöt oli saatava sellaiseen pisteeseen, että niihin ei tarvitse palata ennen elokuun alkua. Lisäksi pidimme listaa retkeen liittyvistä asioista, jotka piti hankkia tai hoitaa. Onneksi lista lyheni päivä päivältä ja ehdimme vieläpä koepakata kajakit ennen lähtöpäivää.
Saavuimme Virojoen kylään iltapäivällä, jossa lastasimme kajakkimme äärimmilleen täyteen ruokaa ja varusteita. Lähdimme kauhomaan ensin Virojokea merelle ja sen jälkeen Virolahdelta kohti avoimempia merimaisemia puolipilvisessä ja vähätuulisessa säässä. Iltaa kohden tuuli hiipui lähes tyystin.
Nyt, reilut 20 kilometriä melottuamme, olemme saavuttaneet ensimmäisen leirisaaren, Itäisen Suomen kansallispuistoon kuuluvan Suuri-Pisin. Vaikka mantereella kasvukausi pyrähtänyt kunnolla käyntiin ja puut ovat puhjenneet hiirenkorville, ulompana saaristossa puut odottavat lämpimämpää säätä. Ulkomerellä meriveden lämpötila on viiden asteen kieppeillä, ja se hidastaa kevään puhkeamista.
Koleus vaikuttaa myös meihin, sillä iltapesulle ei tee mieli. Siitä huolimatta kylmään mereen pulahtaminen kannattaa, sillä viileässä vedessä uinti tekee keholle hyvää. Jälkeenpäin olo on lämmin ja auvoinen. Kylmän veden sanotaan myös nopeuttavan palautumista päivän rasituksista.
Linnut keskiössä
Tällä matkalla linnut ovat keskiössä, ja Suomen Lintuvarusteen sponsoroimat kiikarit tulevat ahkeraan käyttöön. Lisäksi työtämme luonnon hyväksi ovat tukemassa apurahoin Raija ja Ossi Tuuliaisen Säätiö sekä Suomen Luonnonsuojelun Säätiö.
Meloessa ja rannoilla taukoa pitäessä keräämme jatkuvasti havaintoja lintuatlasta varten, jossa selvitetään lintulajien pesimäaikainen levinneisyys ja pesimäalueet Suomessa sekä tutkitaan lajien levinneisyyksien muutoksia. Tällä hetkellä puolet Suomen pesimälajeista on luokiteltu uhanalaisiksi tai silmälläpidettäviksi. Lisäksi jo vuonna 2013 BirdLife Suomi laski, että maassamme oli peräti 11 miljoonaa lintuyksilöä vähemmän kuin 30 vuotta aiemmin. Vaikka muutosta voi olla vaikea huomata omassa lähiympäristössään, kertovat tutkimustulokset karua totuutta. Luonnossa on käynnissä suuria ihmisen aiheuttamia muutoksia, jotka ovat saaneet tuikitavallisten lintulajien kannat pienenemään. Luontokato näkyy siis myös siinä, että Suomen pesimälinnusto köyhtyy huolestuttavaa vauhtia. Lintuatlaksen avulla näitä muutoksia pystytään seuraamaan.
Kuka tahansa lintuja tunteva voi ottaa osaa Lintuatlaksen havaintojen keruuseen. Suosittelen siis kaikkia sekä luonnossa että rakennetussa ympäristössä liikkuvia ottamaan kiikarit käteen tai vähintäänkin höristämään korvia ja olemaan tarkkaavainen, ja kirjaamaa ylös havainnot. Havainnot voi tallentaa tiira.fi tai iNaturalist-verkkopalveluihin. Tarkkaile myös linnun käyttäytymistä, sillä sen avulla voit myös määritellä pesinnän todennäköisyyden. Mahdollisesta pesinnästä kielii se, että laji on havaittu pesimäaikaan useasti samalla paikalla. Jos lintu esimerkiksi soidintaa tai on rakentamassa pesää, on pesintä todennäköinen. Varmasta pesinnästä kertoo esimerkiksi se, että näkee juuri lentokykyisiksi tulleet poikaset tai untuvikot. Lintuatlaksen sivuilta löytyy koko lista pesimävarmuusindekseistä ja selkeät ohjeet Lintuatlashavaintojen keruuseen.
