Isohaperoita, paljon punalakkisia isohaperoita. Nostan niistä ensimmäisen koppaani. Samalla sekä varmistan tunnistukseni että tarkistan sienen lakin ja jalan kunnon. Halkaisen lakin. Sen sisällä vilisee valtavasti pieniä valkoisia, mustapäisiä toukkia. Heitän sienen puistatusten vallassa sammalikkoon.

Tämän kokemuksen jälkeen isohaperot jäävät minulta keräämättä. Keskityn kelta- ja suppilovahveroihin. Niissä ei juuri tapaa muita syömäreitä. Joskus on etana kurkistanut suppilovahveron ontosta jalasta.

Enpä taida olla ainoa, jolta jäävät monet herkulliset ja kokeilemisen arvoiset ruokasienet metsään mätänemään. Ruuaksi kelpaavia sieniä on metsissämme pari sataa lajia. Niitä kerätään vuosittain kahdesta kymmeneen miljoonaa kiloa, kun kaikkia sieniä – niin syötäväksi kelvollisia kuin kelvottomiakin – kasvaa arviolta jopa neljä miljardia kiloa. Ei hätää, sieniä syödään myös paikan päällä, metsässä.

Suurin osa sieniä syövistä eläimistä on hyönteisiä. Sienissä elelee satoja hyönteislajeja joko aikuisina tai toukkina. Niiden nopean toiminnan sienikauden alkaessa selittää se, että jotkut hyönteiset aistivat itiöemän alun jopa maan alta ja munivat siihen. Kun sieni varttuu ja ehtii syötävän suureksi, toukat ovat jo pulskistuneet sieniravinnolla ja sieniä saalistava ihminen voi vain todeta, että joku ehti ensin.

Sienet ovat monien hyönteisten noutopöytiä

Metsäsittiäinen, turkkilo, isotylppö ja rojunärviäinen. Ainakin tällaisia kovakuoriaisia voi löytää pehmeämaltoisista sienistä kuten tateista, haperoista ja rouskuista. Yksi metsäsittiäinen voi kovertaa jopa kokonaisen sienen ontoksi. Nämä kuoriaiset pitävät erityisesti jo mätänemisvaiheessa olevista itiöemistä.
Sitkeissä ja kääpämäisissä sienissä taas tapaa kaksisiipisten kuten sieni-, harso- ja talvisääskien sekä kärpästen toukkia. Pelkästään sienisääskiä tunnetaan meillä noin 400 lajia. Aikuiset sääsket imevät kasvien nesteitä, mutta useiden sienisääskien toukat elävät syömällä sienen maltoa.

Sienisääsket munivat sienten helttoihin tai tattien pillistöön. Yhdestä sienestä voi löytää valtavia määriä toukkia. Toukat ovat pitkulaisia, valkoisia tai kellertäviä ja niillä on musta pää. Minulle ne ovat tuttuja kavereita löytämistäni isohaperoista. Suomen yleisimmän sienisääsken (Mycetophila fungorum) toukka syö erityisesti haperoita. Arvellaankin, että noin 80 prosenttia vuotuisesta haperosaaliista päätyy näiden toukkien ruuaksi.

Joidenkin sääskilajien kuten harsosääskien toukat taas elävät karikkeessa ja syövät sienirihmastoa. Harsosääskiäkin on Suomessa yli 100 lajia.

Etana on tuttuakin tutumpi sienen seuralainen. Se löytää sienen hajuaistinsa perusteella parinkymmenen sentin etäisyydeltä. Metsäetana, ukkoetana, mustasiruetana ja hentoharjaetana syövät sieniä. Ne raastavat sientä karkealla kielellään. Piskuinen metsäetana on oikea sieniahmatti. Sadan täysikasvuisen yksilön on laskettu syövän yli kolme kiloa sieniravintoa kuukaudessa. Väriltään keltainen hentoharjaetana majailee yleensä sienen lakin alapinnalla.

Tatit ovat sienimaailman kerrostaloja

Kaikkiin sieniin ei ilmesty madonreikiä eikä syömäjälkiä. Esimerkiksi vahverot, tuhkelot, karvarousku, mustarousku, voirousku sekä korvasieni ovat tällaisista asukkaista useimmiten autioita sieniä. Autiuteen voivat olla syynä sienissä olevat karvasaineet, jotka eivät hyönteisille maistu, tai sienen malton kuivuus ei miellytä. Varsinaisia sienimaailman kerrostaloja taas ovat tatit, haperot sekä leppärouskut.

Kantarellin eli keltavahveron saa yleensä poimia ilman lisämatkustajia, mutta joskus sen jalassa voi luikertaa esimerkiksi iso kellanruskea hietasepän toukka. Nämä sepän toukat ovat kuitenkin tutumpia perunamaalta perunoiden reijittäjinä kuin kantarellin purijoina.

Hyönteisten lisäksi sienet kelpaavat nisäkkäille. Poro, metsäpeura, hirvi ja karhu käyttävät sieniä ravintonaan ainakin satunnaisesti. Porojen tiedetään syövän erityisesti tatteja ja eroavan tokastakin vain ahmiakseen näkemänsä sieniherkun.

Orava puolestaan kerää sieniä myös talven varalle. Se varastoi niitä puunhankoihin kuivumaan, pienet sienet kokonaisina, mutta isommat sienet se palastelee pienemmiksi. Sekin suosii etenkin tatteja. Herkkutatti, voitatti ja kuusilahokka ovat sille mieluisimpia herkkuja. Orava varastoi vain yhden sienen puuta kohti. Varastot se sijoittaa matalalle, noin parin metrin korkeuteen.

Myyrät ja hiiret syövät myös sieniä, erityisesti haperoiden lakit kelpaavat niille. Näätäkin on nähty sieniaterialla.

Linnuista ainakin närhi ja kuukkeli kelpuuttavat sieniä ruokalistalleen. Tiaiset taas etsivät sienistä toukkia.

Eläimet eivät piittaa sienten myrkyllisyydestä. Esimerkiksi oravan ja kuukkelin on nähty syövän punakärpässientä ja sienisääskien toukat nakertavat jopa myrkkyseitikkiä. Etanat taas voivat popsia vaikka valkokärpässientä, kun saman sienen syönnistä ihminen joutuu taistelemaan hengestään. Se mikä sopii syötäväksi eläimelle, ei ole syötävyyden mittapuu ihmiselle.

Myrkylliset sienet sisältävät erilaisia, ihmiselle vaarallisia solumyrkkyjä ja hermomyrkkyjä. Lievimmillään myrkyt aiheuttavat vain vatsaoireita. Lisäksi jotkin sienilajit keräävät maasta ympäristömyrkkyjä ja radioaktiivisia aineita.

Toukkien syömä sieni kelpaa värjäyspataan

Toukkien syömä, jo vanha sieni ei kelpaa ihmisravinnoksi, muttei se välttämättä ole täysin viratonkaan. Se voi olla erinomainen raaka-aine kankaiden ja lankojen värjäykseen. Esimerkiksi herkkutatti, voitatti, kuusenleppärousku ja männynleppärousku soveltuvat hyvin värjäykseen – ja ovat usein toukkien kansoittamia.

Sieniä syövien eläinten lajikirjo on laaja. Jos ei nyt ihan karhuun tai hirveen törmääkään sienireissulla, niin ainakin voi samalla tutustua sienien tarjoamaan runsaaseen hyönteismaailmaan.

Sienireissulla ei pidä kavahtaa edes haperosta tursuavaa toukka-armeijaa. Ne ovat todennäköisesti sienisääsken toukkia, jotka emo on laskenut jo mullan alle sienirihmastoon. Jospa minäkin tohdin tänä syksynä kerätä taas isohaperoita ­
– toukkatapaamisestani huolimatta.

Sienensyöjät-artikkeli on julkaistu Suomen Luonnossa 7/2009.