47/2024

Ahmatin vaikutelma voi kuitenkin syntyä siitä, kun linnut syksyisin piilottelevat ruokaa talven varalle. Ne kantavat tilaisuuden tullen paljonkin ruokaa piiloon esimerkiksi jo syksyllä aloitetulta talviruokintapaikalta.

Tyypillinen ”hamsteri”on etelän pähkinäpensaiden vaiheilla elelevä kauniin ruskea ja pilkullinen pähkinähakki, aivan omannäköisensä isonokkainen varislintu. Se pystyy keräämään kupuunsa ison määrän pähkinöitä, jotka se kätkee maastoon yksittäin. On arvioitu, että ainakin osan pähkinähakki kätkee paikkoihin, jotka jäävät lumen alle. Pähkinöitä se nimittäin tarvii myös jo varhain keväällä pesiessään poikasten ruokintaan.

Kupu pulleana ja kaksi pähkinää vielä nokassa pähkinähakilla.

Närhi on myös hyvin aktiivinen vierailija talviruokintapaikoilla. Se syö mielellään talia ja erilaisia siemeniä, mutta pähkinät houkuttelevat sitä vastustamattomasti. Pähkinöitä se uskaltaa tulla nappaamaan ihan läheltäkin, jos tarkkailija malttaa olla paikallaan.

Närhien vaellusparvissa näkee usein yksittäisiä lintuja pähkinä nokassaan. Ehkä on tullut kiire lähtöön, kun muutkin vaeltavat.

Kuukkelin selviäminen pohjoisen lyhyiden talvipäivien ja pitkien öiden pakkasessa perustuu osaltaan kätköihin. Kuukkeli on hädässä, jos sen kotimetsää hakataan, talvenvara kaatuu siinä samassa.

Pähkinänakkeli – jos sen saa onnekkaasti ruokintapaikalle, täyttää alinomaa nokkansa siemenillä tai pähkinällä ja kuljettaa syksyllä ruokaa talteen piiloihin suuret määrät, ks. ylin kuva. Sen sijaan nokkavarpunen syö paikallaan ruokintaautomaatilla.

Todella vahvanokkainen nokkavarpunen ja ahkera hamstraaja pähkinänakkeli mahtuvat samalle ruokinta-automaatille virolaisessa pihapiirissä.

Tiaisten kätkemistaito ja hyvä muisti löytää talvella tuhansia yksittäisiä kätköjä tunnetaan. Syksyisin ruokintapaikoilla käy melkoinen liikenne ruokinnalta kaarnan rakoihin, oksien jäkäliin ja ties minne. Ja pian takaisin hakemaan uutta kuormaa!

Hömötiainen on ahtanut nokkaansa peräti neljä kuorittua auringonkukan siementä kerralla kätkeäkseen ne kaarnanrakoihin tai oksien jäkäliin. Ja hetken päästä se hakee taas lisää.

Varpuspöllö saattaa piilottaa syksyisin puunkoloihin ja linnunpönttöihin pyydystämiään pikkunisäkkäitä ja pikkulintuja. Jos myyräkannat romahtavat, tällä piskuisella pöllöllä voi olla tallessa ”pakastimessa” paljonkin ruokaa. Kätköt eivät tokikaan aina ole turvassa. Kerran näin, kun valkoselkätikka työnsi nokkansa varpuspöllön varastoon ja tappeluhan siitä tuli. Kuva ei ole paras, oksa vähän peittää, mutta nopea tilanne oli mielenkiintoinen. Kaksi kiehtovaa lintua, pienin pöllö ja suurempi vähälukuinen tikka höyhennuottasilla Helsingin Viikillä.

Oksat vähän tiellä, mutta erikoinen tilanne: varpuspöllö häätää talvivarastolleen tunkeilevan valkoselkätikkakoiraan tiehensä.

Jotkut linnut kuitenkin ovat olosuhteiden ja tilanteen pakosta ”ahmatteja”. Petolintujen saalis on monasti kovan työn takana. Joka päivä ei edes onnistu saamaan uutta ruokaa. Pakko syödä kerralla paljon, jos aikoo pärjätä. Niinpä petolinnut usein ahmivat saaliin saadessaan tai haaskan löytäessään vatsansa kerralla täpötäyteen. Jopa lentoonlähtökin voi näyttää kovin raskaalta.

Kanahaukka syö kerralla mahansa täyteen, jos vain mahdollista. Tässä se pitkään syötyään vielä suojaa  ruokintahaaskaa toiselta kanahaukalta.

Vaikka jotkut kahlaajalajit kuten isosirri lentää yhteen menoon uskomattomia muuttomatkoja, tyypillisesti useimmat kahlaajat ovat muutolla riippuvaisia hyvistä tankkauspaikoista, joissa viivytään sopivan aikaa  edullista muuttosäätä odotellen. Aivan samoin käyttäytyvät monet niin suuret kuin pienetkin vesilinnut. Vesilinnuille on tyypillistä kokoontua ja ruokailla melko matalilla paljon syömistä tarjoavilla rantavesillä, joille lintuja kerääntyy kymmenin tuhansin. Ahmimisen sijaan niilläkin tankataan tasaisesti seuraavaa muuttolentoa varten.

Tässä käenpiika tuo alkukesästä kerralla kymmeniä muurahaisenmunia poikasilleen. Vaikka määrää tuntuu suurelta, molemmat vanhemmat ruokkivat poikasia muutaman minuutin välein aamusta iltaan. Nopeasti kasvavien poikasten nälkä on ehtymätön.

Kurjelle niin muutolle valmistautuessa kuin muuttomatkallakin on vakiintunut tuttuja ja varmoja tankkauspaikkoja, jotka kuitenkin ohitetaan, jos sää on erityisen houkutteleva jatkaa muuttoa yhteen menoon pitempäänkin. Ei siinäkään olla erityisen ahmatteja jos kohta kypsän ohran riipiminen taitavasti nokkaan nopeuttaa ateriointia.

Tankkaus ja hyvä kunto ovat tarpeen, kun ylitetään alueita, joilla ruokaa ei ole tarjolla kuten isoja vesiä, vuoristoja tai esimerkiksi suuria autiomaita ylittäessä.

Kaamoksen juuri laskeutuessa Varanginvuonolle vanha merikotka tuo vielä rannalla odottavalle saman kesän poikaselle vesilinnun ateriaksi, vaikka sen ehkä tulisi pärjätä jo omillaan. Se syödään hyvin tarkkaan, mutta aterian koko on ihan tavallinen. Kun päivä muuttuu kaamokseksi, saalistussaikakin lyhenee entisestään.

Ruoka, ravinto, energia, ne ovat jokapäiväinen huoli linnuille. Jotkut lajit kestävät paastoa pitempään, pienet hyönteissyöjät ovat esim. takatalvien alla muuton rasitusten jälkeen piankin hengenvaarallisessa pulassa.

Talvivarastot tai varautuminen pitkän muuttomatkan varalle eivät ole ylensyömistä vaan välttämätöntä varautumista olosuhteisiin. Linnut keräävät vararavintoa höyhenpeitteen alle vain tarpeeseen tai kätkevät syksyllä ruokaa talven yli selvitäkseen.