Vesi tuntuu arjessa yksinkertaiselta asialta. Sieltähän sitä valuu hanasta juomalasiin, ropisee suihkusta niskaan ja holahtaa vessanpöntöstä viemäriin.

Kuvio on kuitenkin monimutkaisempi. Ennen kuin vesi on käytettävissä se on kulkenut läpi monta vaihetta, joissa on kulunut energiaa, kemikaaleja ja muita resursseja. Voimavaroja on vaatinut esimerkiksi raakaveden hankinta, veden puhdistus ja kuljetus.

Ympäristön ja kukkaron kannalta ei siis ole yhdentekevää, millä tavalla veden kanssa päivittäin lotraa.

Keskimääräinen vedenkulutus on yli sata litraa vuorokaudessa henkilöä kohden

Motivan ja Työtehoseuran projektissa tutkittiin viitisen vuotta sitten suomalaisten vedenkäyttöä, ja selvityksissä huomattiin, että kotitalouksien vedenkulutuksessa on suuria eroja. Keskimääräinen kulutus on noin 120 litraa vuorokaudessa henkilöä kohti, mutta siinä missä pihistelijät selviytyvät alle 50 litralla, vesipetojen käytössä lorahtaa jopa 300 litraa.

Ylivoimaisesti eniten vettä käytetään kylpyhuoneessa. Hygienian hoito vie lähes puolet (45 %) kokonaispotista. Vettä kuluu erityisesti suihkussa. Kyselyyn vastanneet suihkuttelivat noin kuudesti viikossa, keskimäärin 4,3 minuuttia kerrallaan.

Toiseksi ahnain vesisyöppö on keittiö (17,5 %), seuraavaksi eniten hotkaisevat wc (15 %) ja pyykinpesu (15 %).

Muista myös epäsuora vedenkulutus eli piilovesi

Suora vedenkulutus on helppoa hahmottaa, mutta myös piilovedestä on syytä olla tietoinen. Piilovedellä tarkoitetaan vettä, joka kuluu tuotteen koko elinkaaren aikana raaka-ainetuotannosta jätteenkäsittelyyn saakka.

Piilovesi tuo mukanaan globaalin näkökulman. WWF:n raportin mukaan lähes puolet suomalaisten vedenkulutuksesta kohdistuu ulkomaisiin vesivaroihin. Runsaasti piilovettä kuluu esimerkiksi riisin ja puuvillan mukana.

Entä pystyykö kuluttaja tunnistamaan vesivastuulliset tuotteet kaupassa?

Aika heikosti, sillä yksittäisellä ihmisellä ei ole tietoa kaikista tuotantoketjun yksityiskohdista. Alkuperämaa voi kertoa jotain, mutta ei aukottomasti. Kestävää tuotantoa voi olla myös vesiniukoilla alueilla.

Parasta siis noudattaa tuttuja neuvoja: vaikuttaa yrityksiin, välttää turhaa kulutusta ja suosia kasvis- ja lähiruokaa.

Kolme vinkkiä viisaaseen vedenkäyttöön

1. Muista tarpeenmukaisuus

Takaraivossa kannattaa pitää ajatus siitä, että vettä käytetään vain sen verran kuin on tarpeen. Vedenkäytössä erityisesti lämpimään veteen on syytä kiinnittää huomiota sen energiankulutuksen vuoksi.

2. Suihkujen ja hanojen virtaamat kuntoon

Vettä säästävän suihkupään asentaminen on helppo tapa pienentää kulutusta suihkussa. Myös allashanoihin kannattaa harkita helposti asennettavia, vettä säästäviä suuttimia. Tällaisia ovat esimerkiksi vakiovirtaussuuttimet.

3. Pesukoneet täyteen

Pese astioita ja pyykkiä täysiä koneellisia ja vältä astioiden turhaa esihuuhtelua juoksevalla vedellä. Hyödynnä myös erilaisia pesuohjelmia. Muutamalle vähemmän likaiselle vaatteelle riittää lyhyempi ja viileämpi ohjelma.

Vinkit antoi asiantuntija Teemu Kettunen Motivasta.

Juttua päivitetty 9.9.2025 kello 11:04: Juttuun lisätty väliotsikot. Kainalojutun otsikko vaihdettu.

Marjo JääskäNiina Behmpiilovesiraakavesivedenkulutusvedensäästövesivarat

Tilaa Suomen Luonto

Opi tuntemaan luontosi ja tue sen suojelua!
Suomen Luonto digitilauksen ensimmäinen kuukausi nyt 1 €!