Sulkavan havaintovihko -blogissa tarkastellaan ajankohtaisia tai ajattomia luonnonilmiöitä. Kirjoittaja on retkeillyt lähes kolmessasadassa Suomen kunnassa, mutta pyrkii nyt pysyttelemään Pirteän Pässin kotitanhuvilla, eli Heinäveden seudulla. Havainnot ja luonnonilmiöt ovat kirjoitusten keskiössä, mutta usein mukaan liittyy myös hieman pohdintaa ilmiön taustoista, toisinaan kirjoitukset ovat myös kantaaottavia. Kirjoittaja oli aiemmin Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja.
Joululomalla hiihtelin Pallas-Ylläksen kansallispuiston tunturilakia satumaisen kauniissa pakkaslumiympäristössä. Alhaalla laaksoissa pakkanen paukkui kolmessakymmenessä, mutta ylhäällä tunturissa oli puolet lauhempaa. Tunturikoivikoissa ja suonlaidoilla eteen tupsahti useampiakin riekkoja ja paljakan rajalla eräänä päivänä kaksi kiirunaa. Myös pyitä oli kansallispuiston ikimetsissä yllättävän hyvin.
Teksti: Risto Sulkava
Kuva: Markus Varesvuo
Joululomalla hiihtelin Pallas-Ylläksen kansallispuiston tunturilakia satumaisen kauniissa pakkaslumiympäristössä. Alhaalla laaksoissa pakkanen paukkui kolmessakymmenessä, mutta ylhäällä tunturissa oli puolet lauhempaa. Tunturikoivikoissa ja suonlaidoilla eteen tupsahti useampiakin riekkoja ja paljakan rajalla eräänä päivänä kaksi kiirunaa. Myös pyitä oli kansallispuiston ikimetsissä yllättävän hyvin.
Riekolla ja kiirunalla on molemmilla vitivalkoinen talvipuku. Suojaväri on tuoreella lumella lähes täydellinen. Molemmilla lajeilla on kuitenkin pyrstön laitasulat mustia. Mustat sulat eivät näy lintujen ollessa maassa, mutta lennossa ne näkyvät. Koskaan aiemmin en ole tullut ajatelleeksi miksi suojavärissä on pyrstön kokoinen räikeä ”värivirhe”. Nyt kiirunapari paljasti sen minulle.
Kiirunat olivat Kellostapulin ja Keskinenlaen välisen kurun laidalla. Jostakin syystä ne kesken kiikaroinnin päättivät vaihtaa tunturin lakea. Toinen linnuista päästi kiirunalle tunnusomaisen narisevan äännähdyksen, ja saman tien molemmat lehahtivat lentoon. Valkeat linnut hävisivät hankea vasten silmistä, mutta musta pyrstö rävähti näkyviin. Laskeutuvien lintujen musta laikku puikkelehti parin tunturikoivun ohi ja laski rakkarinteen laitaan kurun toiselle laidalle. Saman tien molemmat linnut katosivat tyystin näkyvistä. Suojaväri toimi.
Yläviisto katselukulma loi tilanteeseen saalistavan maakotkan näkymän. Lennossa havaitsi kuinka vaikea valkeaa lintua on valkeaa alustaa vasten hahmottaa. Katse kiinnittyi automaattisesti mustaan pyrstöön. Voisin lyödä melkoisen paljon vetoa, että musta pyrstö on sopeuma, evoluution luomus joka parantaa hengissä selviämistä.
Kotkan silmät kiinnittyvät takuuvarmasti lentävän riekon tai kiirunan mustaan pyrstöön. Se pysyy tiukassakin saalistussyöksyssä kiintopisteenä, vaikka saalis heittelehtisi kuinka. Ja kun musta pyrstö pysyy silmissä, ei paraskaan silmä kykene pitämään itse valkeaa lintua tähtäimessä. Lopulta kotkan kynnet haukkaavat mustaa täplää – ilmaa. Saaliiksi jää korkeintaan pari pyrstösulkaa, lintu häviää näkyvistä kotkan pöllähtäessä iskunsa lopuksi lumeen. Ja ennen ihmetyksestä selviämistä, on kiiruna jo kaukana, maastoutunut sopivan puskan taa ja kököttää hievahtamatta paikallaan. Suojaväri on täydellinen.
Risto Sulkava
Sulkavan havaintovihko -blogissa tarkastellaan ajankohtaisia tai ajattomia luonnonilmiöitä. Kirjoittaja on retkeillyt lähes kolmessasadassa Suomen kunnassa, mutta pyrkii nyt pysyttelemään Pirteän Pässin kotitanhuvilla, eli Heinäveden seudulla. Havainnot ja luonnonilmiöt ovat kirjoitusten keskiössä, mutta usein mukaan liittyy myös hieman pohdintaa ilmiön taustoista, toisinaan kirjoitukset ovat myös kantaaottavia. Kirjoittaja oli aiemmin Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja.