”Luonnonlohia on meillä enää kahdessa joessa. Muut on tuhottu vesivoiman rakentamisella. Kun Tornionjoen ja Simonjoen lohet vaeltavat merelle, ne menevät samoihin parviin. Ammattikalastaja ei voi erotella, kalastaako hän uhanalaista Simon lohta vai paremmin voivaa Tornionjoen lohta. Simojokeen nousi koko viime kesänä vain kourallinen lohia.

Kansainväliset tutkijat sanovat, että Itämeren alueen lohenkalastusta pitäisi leikata. Suomi vastustaa joka vuosi näiden kiintiöiden pienentämistä. Ja joka vuosi pyyntimäärät ovat suuremmat kuin tutkijat täysin yksiselitteisesti suosittelevat. Suomi siis jyrää poliittisilla päätöksillä asiantuntijoiden lausunnot. Viime syksynä minulla vain meni kuppi nurin, kun taas uusi maa- ja metsätalousministeri jatkoi entistä lohen sukupuuttonajamislinjaa. Siihen oli pakko puuttua. Aloin lähetellä viestejä kansanedustajille ja kaikille mahdollisille, myös itse maa- ja metsätalousministeri Jari Koskiselle. Mutta vasta julkisuus toi vaikutuksen. Kirjoitukseni lähti leviämään Facebookissa ihan varkain.

Olen kalastanut niin pienestä kuin muistan. Mikä tahansa onki, mikä tahansa vesi. Sain ekan virvelini esikoululaisena. Asuttiin Kumpulassa, Helsingissä. Poljimme faijan kanssa harjoittelemaan Vantaanjoelle, joka oli ihan likaviemäri silloin. Faija on Kuhmosta, missä on hienot koskireitit. Olin kahdeksan, kun mentiin ensi kerran Kuhmossa koskikalaan. Siitä tuli traditio ainakin kymmeneksi vuodeksi.

Hyvään kalareissuun kuuluvat kalakaverit, tiivis porukka, jonka kanssa olemme perhokalastaneet teineistä lähtien. Vieläkin kerran kesässä tehdään isompi kalareissu. Tänä vuonna menemme Venäjälle, missä kanjonijokiin nousevan lohen kalastusta säädellään todella tiukasti.

Lohi on vain keihäänkärki tässä. En vaahtoa siitä siksi, että haluaisin sitä itse kalastaa. Suosikkikalani on taimen. Mutta lähes kaikki jalokalakantamme voivat huonosti. Esimerkiksi taimenen uhanalaisuuden suurin syy on harrastajien verkkokalastus.

Ruotsissa ihmiset eivät meinaa uskoa, kun heille sanoo, että täällä kuka tahansa saa muutaman euron maksulla laskea verkkoja suoraan semmoisen paikan poikki, josta menee tunnettu järvitaimenten vaellusreitti, ja vetää koko vaellusparven kerrallaan pois. Tämmöisiä oikeuksia ei ole missään muualla maailmassa, missä on näin hienot vedet ja jalokalat.

Miksi jollain pitää olla oikeus tähän? Ei mahdu päähäni. Eikä se, että kalat ovat arvottomampia kuin linnut tai ni säkkäät. Uhanalaisella kalalla ei ole mitään statusta ihmisten silmissä, että sitä pitäisi suojella.

Radikaaleja toimia on pakko ottaa käyttöön. Eivät kalakannat itsestään toivu. Istutukset eivät auta. Se on tekohengitystä. Puheet ja ihmettely ja olkapäiden kohauttelu, niitä on nähty kauan.

Meillä tajutaan vielä, että jalokalat ovat arvokkaimpia joessa. Kansantaloudellisesti järkevintä on, että hyvinvoivien kalakantojen ympärille rakennetaan palveluita. Ne tuovat kalastusturismia pieniin kyliin, jotka sitä tarvitsevat.

Julkisuuden paine vaikuttaa. Äskettäin HOK-Elanto ilmoitti yllättäen luopuvansa Itämerenlohen myynnistä. Se nousi emoliikettään, S-ketjua vastaan, joka taas ilmoitti jatkavansa myyntiä.

Ja maa- ja metsätalousvaliokunta antoi myös aiemmasta poikkeavan jykevän mielipiteensä tähän lohiasiaan, siis käytännössä nousi vastustamaan maa- ja metsätalousministeriön ajamaa linjaa.

Mahtavaa, että lohi on noussut otsikoihin. Olen varma, että kun poliitikot tekevät tänä vuonna taas päätöksiä, he ainakin jollain lailla muistavat, että tästä on puhuttu. Että tämä ei ole yhdentekevä asia, jonka voi pamauttaa kumileimasimella läpi ihan minkä näköisenä tahansa.”

Jasper Pääkkönen
Näyttelijä, Helsinki
Opiskellut Kallion ilmaisutaidon lukiossa
Tunnetuksi tv-sarjasta Salatut elämät (1999–2002)
Läpimurto elokuvassa Pahat pojat
Muita rooleja: Paha maa, Matti, Vares-sarja, Rööperi, Napapiirin sankarit

Artikkeli on julkaistu Suomen Luonnon numerossa 5/2012