Pääkirjoitus: Luonnossa on syysruuhkan aika – näin eläimet ja kasvit valmistautuvat Pohjolan talveen
Kurkien lähdön aikaan ilmassa on muutakin kuin siipien havinaa ja trumpettiääniä – on myös haikeutta. Kuva: Jukka Kangas / Vastavalo
Luonnossa on ruuhka-aika. Ruskan värittämässä maisemassa tapahtuu monenlaista toimintaa ja liikehdintää. On lähtijöitä ja talveen valmistautuvia jääjiä. On vaeltajia, lyhyen ja pitkän matkan muuttajia, lähiruuan äärelle siirtyjiä. Kaikki ovat touhuissaan tai liikekannalla. Taivaalla viilettävät näyttävät muuttoparvet, jotkin taas muistuttavat matkanteostaan öisellä ääntelyllään, kuten punakylkirastaat.
Kaikki tuo lähtemisen tohina herättää kaksijalkaisissa kaukokaipuuta ja matkakateutta, haikeuttakin. Kurkien tai hanhiparven vanavedessä olisi hienoa leijailla taivaankannen alla. Mitä mahtavat nuoret kurjet tuntea ensimatkalle läksiessään? Matkajännityksestäkö vihjaa kurkiparvista kaikuva nuorten lintujen piipitys? Onneksi emot ovat mukana opastamassa. Toivotellaan muuttajille suotuisia tuulia ja hyvää matkaa.
Kasvit, nisäkkäät, hyönteiset, matelijat, sammakot ja osa linnuista jää vuosituhansien aikana kerätyn geneettisen perimätiedon turvin uhmaamaan Pohjolan viime vuosina yhä ailahtelevaisemmaksi muuttunutta talvea. Se vaatii varastojen keruuta, energian tankkaamista tai lepotilaan asettumista. Hyvät talvehtimispaikat ovat harvassa, ja niinpä myöhäiset sammakot päätyvät joskus samaan koloon saalistajiensa käärmeiden kanssa. Vuosituhansien aikana hierottu talvirauhansopimus on voimassa niin kauan kuin horros kestää.
Vaskitsat tankkaavat sisiliskoa myöhempään syömällä etanoita, hyönteisiä ja matoja. Niillä ei ole kiire, sillä ne ovat äkänneet oivan talvehtimispaikan: moni vaskitsa talvehtii muurahaiskeon uumenissa, missä isännät huolehtivat ilmaiseksi lämmityksestä.
Hyvät talvehtimispaikat ovat harvassa, ja niinpä myöhäiset sammakot päätyvät joskus samaan koloon saalistajiensa käärmeiden kanssa.
Kesän jäljiltä on vielä hedelmiä ja siemeniä runsaasti tarjolla puutarhoissa, pientareilla ja joutomailla. Marja- ja sienisadon rippeitäkin riittää, jopa uutta nousevaa sienilajistoa aivan talven kynnykselle asti. Se helpottaa talveen valmistautujien urakkaa.
Marjat ja sienet maistuvat karhuillekin siihen asti, kun on aika lopettaa tankkaaminen. Karhut lienevät jo valinneet talviunisijansa, vaikka levolle asettumiseen on vielä muutama viikko aikaa. Kontiot raahaavat pehmikettä ja muita pesätarpeita kuusenoksan alle tai auki kaivettuun muurahaiskekoon.
Unisuuden laukaisevat hormonit, ja kunnolla pesään asetuttuaan karhu ei enää poistu leposijoiltaan. Se kuitenkin heräilee aika ajoin, nostelee päätään ja kuuntelee metsän ääniä. Pohjoisessa Suomessa aikaisin satava lumi peittelee pesässään köllivän karhunkin pehmeään valkoiseen lumiharsoon ja takaa sille talvirauhan.
Lue myös:
Ruska ei olekaan vain sivutuote – syksyn värien merkitys yhä arvoitus
Miksi puut vaihtavat väriä syksyllä? Tutkijat ovat yrittäneet selvittää vastausta yli sata vuotta, mutta mysteeriä ei ole vielä ratkaistu.
Minne ne lentävät? Muuttolinnut olivat ennen arvoitus
Muuttolintujen arvoitus askarrutti vanhoja suomalaisia. He uskoivat lintujen käyvän muuttomatkojen välillä Lintukodossa.
Arkiston aarteita: Karhujen talviuni on fysiologinen ihme
Karhun aineenvaihdunta muuttuu talviunilla suljetuksi. Mitään ei mene sisään, eikä mitään tule ulos. Silti karhut kömpivät keväällä pesästään terveinä, naaraat monesti vielä pennut mukanaan.

Tilaa Suomen Luonto
Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!
Alk. 3 numeroa 23,40 €.