Suomen ympäristökeskus teki elokuussa Itämeren tilaa koskevia mittauksia sekä ulapalla merentutkimusalus Arandalta käsin, että Saaristomerellä ja rannikolla M/S
Hessu-alukselta.

Arandalta saatujen tulosten perusteella ravinnetasot Suomen merialueilla muistuttavat edellisiä vuosia. Kuten aiemmin, ravinnearvot vaihtelivat eri merialueiden välillä.

Hyvä uutinen on se, että fosfaattifosforin, eli leville käytössä olevan fosforin, osalta
tilanne on tasaantunut Selkämerellä. Fosfaattiarvot nousivat siellä selvästi 2010-luvulla. Avomerialueiden tutkimuksissa selvisi kuitenkin, että pohjan läheisissä vesikerroksissa happikatoa esiintyi laajemmalla alueella kuin aiempina vuosina.

Rannikkoseurantamatkan matkanjohtajan, Syken erikoistutkija Henrik Nygårdin mukaan tilanne rannikolla oli avomerialuetta parempi.

“Rannikkoseurannassa Saaristomerellä havaitsimme, että ulkosaariston happitilanne matalassa vedessä oli parantunut edellisiin vuosiin verrattuna. Tosin pohjaeläinten määrä oli vähentynyt, joten mitään pitempiä johtopäätöksiä tilan paranemisesta ei voi vetää.”

arandafosforihappikatoItämeritiedeTutkimus

Tilaa Suomen Luonto

Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!

Alk. 3 numeroa 23,40 €.