Helsingin yliopisto julkaisi lokakuussa tiedotteen, jonka mukaan sorsien ja sotkien väheneminen jatkuu ilman laajamittaisempaa lintuvesien hoitoa. Lintuvesien kunnostusten tulokset ovat olleet lupaavia. Hoidetuilla lintuvesillä on enemmän lintuja ja lintulajeja kuin hoitamattomilla, mutta vesilintujen väheneminen ei silti ole pysähtynyt. Tuore tutkimus osoittaa, että hoitoa on tehty liian pienimuotoisesti.

Se on varmasti totta, mutta ongelma on monisyisempi. Järvien ja pienvesien hoito kannattaa, mutta ei yksin riitä palauttamaan järvien ekologista tilaa niin kauan, kuin maalta tuleva kuormitus ja rehevöityminen jatkuvat voimakkaina, ja ongelma uusiutuu jatkuvasti. Tilastot paljastavat, että maa- ja metsätalouden typpi- ja humusvalumat eivät ole, toisin kuin fosforikuorma, vähentyneet juuri lainkaan. Metsätalouden osalta ne ovat jopa kasvussa. 

Vesistöjen hoitoa ja kunnostusta tehdään Suomessa perinteisesti julkisen tuen ja paikallisen omarahoituksen yhdistelmänä. Vastuu ja kustannukset jakautuvat vapaaehtoisuuden ja hyödyn mukaan. Mietityttääkin järvien hoitotoimien kustannusten jako: yhteiskunnassa yleinen periaate on, että aiheuttaja maksaa.

Puuttuuko kunnostusten maksajista tahoja, joille kuuluisi enemmän vastuuta ja osuutta vesistöjen hoidon kustannuksista? Mökkiläisiäkin on houkuteltu maksajiksi, ja valmiutta ja tahtoa olisi silläkin puolella, mutta… Mikäli maa- ja metsätalous eivät vastuuperiaatteen pohjalta tulevaisuudessa halua kunnostusten suurimmiksi maksajiksi, niiden pitäisi uskottavasti parantaa viljely- ja hakkuualojen sijoittumista, maaperäominaisuuksia, viljely- ja hakkuumenetelmiä sekä suojavyöhykkeiden laajuutta vesistöjen läheisillä mailla.

Onko niin, että lakeja pitäisi kiristää, vai syntyykö ongelmia siitä, että hakkuut ja muut käytännön toimet suorittaa nykyään useinmiten joku muu kuin metsänomistaja itse?

Metsänhoidon suosituksissa todetaan, että metsänomistaja itse päättää, minkä tasoista vesiensuojelua ja vesielinympäristöjen turvaamista metsätilalla toteutetaan. Vesistöhaittojen ehkäisyä, vesiensuojelua sekä vesielinympäristöjen huomioimista tulee kuitenkin aina tehdä vähintään lain vaatimalla tavalla. Onko niin, että lakeja pitäisi kiristää, vai syntyykö ongelmia siitä, että hakkuut ja muut käytännön toimet suorittaa nykyään useinmiten joku muu kuin metsänomistaja itse?

Valtion 2025 alkanut Ahti-ohjelma on kohdistanut huomion yhä tarkemmin valuma-alueisiin, ja on luotu valuma-aluesuunnittelun tiekartta vuoteen 2030. Nähtäväksi jää millaisella panoksella eri tahot ja intressiryhmät osallistuvat valuma-aluekohtaisten toimien suunnitteluun, toteutukseen ja rahoitukseen.

Olisi maa- ja metsätalouden oma maine- ja markkinoinnillinen etu, että me Suomessa olisimme kestävyyden edelläkävijöitä näillä meille tärkeillä sektoreilla. 

Tilaa Suomen Luonto

Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!

Alk. 3 numeroa 23,40 €.

Tilaa nyt!