Valtioneuvosto hyväksyi marraskuun alussa Suomen ennallistamissuunnitelman luonnoksen. Lukuisten tutkijoiden ja asiantuntijoiden tavoin osallistuin suunnitelman valmisteluun yhdessä monista teemaryhmistä. Teemaryhmistä ehdotukset etenivät poliittiseen käsittelyyn. Sen tuloksena syntyi karsittu, yleisluontoinen suunnitelma.

Maatalousympäristöjen osalta ennallistamissuunnitelma sisältää monia hyviä toimenpiteitä. Ongelmana on, että määrälliset tavoitteet tai keinot niiden saavuttamiseen puuttuvat tai tavoitteet ovat niin vaatimattomia, että ne voidaan saavuttaa ilman mainittavia muutoksia nykytilanteeseen.

Suunnitelman ainoa kunnianhimoinen tavoite liittyy kotieläinten laidunnuksen lisäämiseen. Eläintilojen vähentyessä ja karjakokojen kasvaessa laidunnus on vähentynyt. Nyt laidunala halutaan kaksinkertaistaa. Tavoite on kova, eikä suunnitelma kerro keinoja sen saavuttamiseksi. Aiotaanko laidunnuksen tukemiseen laittaa rutkasti rahaa? Tuleeko nautojen laidunnus pakolliseksi? Kumpikaan vaihtoehto ei tunnu todennäköiseltä, sillä ennallistamissuunnitelma painottaa sekä kustannusten minimointia että toimenpiteiden vapaaehtoisuutta.

Laidunalan tuplaaminen on kunnianhimoinen tavoite. Mitä sen saavuttamiseksi aiotaan tehdä? Kuva: Marjaana Toivonen

Laidunnusta yksinkertaisempi keino maatalousluonnon rikastamiseksi on ympäristökesanto. Se tarkoittaa peltoa, jolla ei pyritä tuottamaan satoa vaan ympäristöhyötyjä. Useimmiten kyse on vanhoista nurmista, joita hoidetaan niittämällä ja joiden kasvillisuus saa kehittyä luontaisesti. Ennallistamissuunnitelman mukaan ympäristökesantoja lisätään, mutta mitään määrällistä tavoitetta ei aseteta. Tämä on sääli. Juuri ympäristökesantoja olisi helppo lisätä kaikenlaisilla tiloilla, sillä ne eivät vaadi laiduntavia eläimiä ja ovat edullisia toteuttaa.

Peltoluonnon monimuotoisuudelle kullanarvoisia ovat myös pientareet ja muut viljelemättömät reuna-alueet. Niille ennallistamissuunnitelma asettaa vaatimattoman määrällisen tavoitteen, 2,2 % maatalousmaasta. Pientareiden määrä on vähentynyt vuosikymmenten ajan salaojituksen ja peltolohkokoon kasvattamisen myötä. Arviot niiden nykyisestä pinta-alasta vaihtelevat, koska nykyinen maatalouspolitiikka ei sisällä velvoitteita tai kannusteita pientareiden jättämiseen lukuun ottamatta vesistöjen varsien suojakaistoja. Vuonna 2024 julkaistussa tuottajajärjestöjen luonnon monimuotoisuuden tiekartassa piennaralaksi arvioitiin 40 000 hehtaaria. Lisäksi suojakaistoja on noin 7000 hehtaaria. Ennallistamissuunnitelman 2,2 %:n tavoite tarkoittaa noin 50 000 hehtaaria reuna-alueita. On siis mahdollista, että tavoite saavutetaan ilman sanottavaa reuna-alueiden lisäystä. Keinoja reuna-alueiden lisäämiseksi suunnitelma ei myöskään kerro. Suotavaa olisi ottaa käyttöön piennarvelvoite ja tuki pientareiden leventämiseen.

Maatalousmaiseman pienipiirteisyyden lisäämiseksi ennallistamissuunnitelma lupaa selvitystä monimuotoisuudelle tärkeiden pienpiirteiden määrästä, sijainnista ja niiden huomioimisesta lainsäädännössä ja politiikassa. Valitettavasti selvitys ei takaa, että pienpiirteitä todella lisättäisiin.

Monimuotoisuudelle tärkeitä maatalousmaiseman pienpiirteitä ovat esimerkiksi avo-ojat, riuku- ja kiviaidat, hirsiladot ja puusaarekkeet. Kuva: Marjaana Toivonen

Ennallistamissuunnitelman tehottomin toimi maatalousympäristöissä on talviaikaisen kasvipeitteen kuten syysviljojen ja nurmien alan säilyttäminen ja lisääminen. Talviaikainen kasvipeite on eittämättä parempi kuin talviaikaan paljas peltomaa, mutta positiivinen vaikutus on vähäinen verrattuna esimerkiksi viljelemättömiin aloihin. Suomessa talviaikainen kasvipeite kattaa nykyisin noin puolet peltoalasta. Kyse on normaalista viljelystä. Silti juuri talviaikaisen kasvipeitteen säilyttämiseen ja lisäämiseen ennallistamissuunnitelma lupaa luoda uusia taloudellisia kannusteita.

Maatalousympäristöjen ennallistamisen visaisimpana tehtävänä on pidetty turvepeltojen ennallistamista. Tähän liittyvä tavoite tulee suoraan ennallistamisasetuksesta: Vuoteen 2050 mennessä jäsenmaiden on ennallistettava vähintään 50 % turvepeltojen pinta-alasta. Tästä vähintään kolmasosa tulee vettää.

Suomen ennallistamissuunnitelmassa todellisia muutoksia turvepeltojen käytössä pyritään välttämään. Ensinnäkin suunnitelma määrittelee turvepelloiksi pellot, joilla turpeen paksuus on vähintään 40 cm ja jotka kuuluvat maataloustukien piiriin. Määrittely poikkeaa esimerkiksi kasvihuonekaasuinventaariossa käytetystä määritelmästä, jossa mukana ovat myös 30 cm:n turvepaksuuden pellot. Valittu määrittely pienentää turvepeltojen laskennallista alaa ja siten myös ennallistettavaa alaa. Toiseksi Suomi lukee turvemaiden ennallistamiseksi turvemaiden kestävät maatalouskäytännöt, joihin kuuluvat esimerkiksi talviaikainen kasvipeite, nurmien viljely ja luomuviljely. Näin turvepeltojen ennallistamistavoite voidaan käytännössä saavuttaa jatkamalla viljelyä kuten tähänkin asti. Vettämisvelvoitteen täyttämiseksi Suomi hyödyntää asetuksen tarjoamat joustomahdollisuudet, joiden mukaan turvepeltojen vettämistä voi kompensoida turvetuotantoalueita ja ojitettuja suometsiä ennallistamalla. Paljonko itse turvepeltoja aiotaan vettää, jää epäselväksi.

Pellolle perustettu kosteikko. Kuva: Marjaana Toivonen

Pelkoni on, ettei ennallistamissuunnitelma johda maatalousluonnon monimuotoisuuden lisäämiseen vaan korkeintaan nykytilan säilyttämiseen. Suomi on lähettänyt suunnitelman luonnoksen Euroopan komissiolle, joka antaa siitä palautetta puolen vuoden sisällä. Jäämme odottamaan, kuinka tarina jatkuu.

Tilaa Suomen Luonto

Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!

Alk. 3 numeroa 23,40 €.

Tilaa nyt!