Kellanoranssi kaunomaljakas teki superyllätyksen valtaamalla kukkapenkit ja kasvimaat tänä keväänä. Vain pari – kolmesenttisestä värikkäästä maljakkaasta tuli huhtikuun lopulta lähtien kymmeniä havaintoja etelärannikolta Outokumpuun asti. Useimmiten niitä löytyi muutamia, mutta parhaimmissa paikoissa jopa satoja värikkäitä pikku sieniä.

Kaunomaljakas on kuppimainen, jalaton kotelosieni, jonka kellanoranssin sisäpinnan vastakohtana on homeensininen ulkopinta. Erikoiseksi asian tekee se, että tähän asti laji on ollut varsin harvinainen. Nyt niitä oli varmastikin tuhansien pihojen kukkamullalla tai kasvimailla. Yhteistä niille oli multava kasvupaikka. Niinpä niitä löydettiin myös rehevistä lehdoista tai tuoreista kangasmetsistä. Mikä lie syynä massaesiintymiseen? Paksu lumipeite, pitkään jatkunut talvi ja kevätkosteus olivat ehkä edullisia tälle lajille.

kaunomaljakassienisienivinkki

Joulutarjous!

Suomen Luonto vuodeksi 2026 vain 59,90 €

Tilaa lahjaksi ystävälle, jolle luonto on lähellä sydäntä. Tuet samalla Luonnonsuojeluliiton työtä.