Lämpö herättelee hiljalleen luontoa uuteen kevääseen. Luonto-Liiton Kevätseurannassa on tehty havaintoja jo siilistäkin ja seitsenpistepirkosta.

Tarja Porkkala kuvasi leppäkertun Tampereella 11. maaliskuuta Havaintokirjaan.

 
Myös kyyt kiemurtelevat talvehtimiskoloistaan ottamaan osansa auringon lämmöstä. Luontokuvaaja ja luontoharrastaja Lisse Tarnanen näki ensimmäisen tämän kevään kyyn viikonloppuna Itä-Helsingissä. Hän on seurannut kyiden keväitä usean vuoden ajan ja huomannut, että viime vuosina kyyt ovat heräilleet  maaliskuun  10. päivän tienoilla. Kyiden herääminen onkin aikaistunut pääkaupunkiseudulla parilla viikolla.

”Kevään ensimmäiset kyyt ovat koiraita, jotka kypsyttelevät auringon lämmössä sukusolujaan. Naaraat heräävät myöhemmin”, Tarnanen sanoo.

kevätkevätseurantakyyseitsenpistepirkko

Joululahjaksi hetkiä ja retkiä luonnossa!

Kuksa sekä lehti käteen ja luontoon: Suomen Luonto -lehti johdattaa seikkailuun ja metsän siimekseen piilotetun tiedon äärelle.

Joulutarjous: lehti+digi vuodeksi 63,50 €