Miksi ketulla ja koiralla on tuntokarvoja poskessakin?

Ketun ja koiran lisäksi monilla muillakin eläimillä on päässään tuntokarvoja ja yleensä saman ”sijoittelukaavan” mukaisesti turvassa, silmien yläpuolella ja poskissa.

Näillä tuntokarvoilla komeilevilla lajeilla on yksi yhteinen piirre: ne liikkuvat paljon hämärissä ja pimeässä, yleensä enemmän kuin päiväsaikaan. Olivatpa tuntokarvat sijoittuneet mihin osaan päätä tahansa, niillä aistitaan kuljettava reitti, sen ulottuvuudet ja mahdolliset esteet. Ruohostoon, varvustoon tai sammalikkoon uurtuneissa tai maanalaisissa käytävissä liikkuvilla eläimillä viikset ovat jatkuvassa käytössä. Tällaisia ovat pikkujyrsijät, päästäiset ja maamyyrät.

Kaikilla hämärissä ja pimeässä liikkuvilla lajeilla ei kuitenkaan ole muhkeita viiksiä eikä kulma- ja poskikarvoja. Esimerkiksi sorkkaeläimillä nämä ovat varsin vaatimattomat. En osaa sanoa miksi. Kenties niiden suuret silmät ovat riittävän tehokkaat esteiden paljastajat. Eivätkä sorkkaeläimet änkeile ahtaissa käytävissä – mitä nyt siat ja sukeltaja-antiloopit pusikoihin avaamissaan uomissa.

Naamakarvat ovat, jos mahdollista, vielä tähdellisempiä monille vesien asukkaille. Viime elokuussa Vesannolla pidetyssä Luontoillassa kysyttiin, ovatko saukon muhkeat viikset pitkine, tukevine karvoineen tärkeät vedessä suunnistautumisessa? Vastasin silloin, että ainakin hylkeillä viiksikarvoilla on ratkaiseva merkitys paitsi suunnistautumisessa myös kalaparvien paikantamisessa. Tätä Heikki Hyvärinen on tutkinut tarkkaan etenkin saimaannorpalta.

Sanoin samaan hengenvetoon, että tuskinpa vedenalaiseen elämään sopeutuneen ja veden alta elantonsa hankkivan saukonkaan viikset ovat pelkkä koriste. Lupasin kysyä asiaa Heikiltä. Oikein olin arvaillut. Heikki kertoi tutkineensa muutamien muidenkin vesissä elävien nisäkkäiden kuten vesimyyrän ja vesipäästäisen naamakarvojen rakennetta vertaillen tuloksia maalla eläviin lajeihin.

Vesieläinten naamakarvat näyttivät tehokkammilta. Tosin ”maapäästäistenkin” naamakarvasto on vahvaa tekoa. Uusinta tietoa oli erityisesti se, että vedessä elävien lajien karvojen tyviosat vahvoine verisuonistoineen ja hermotuksineen ovat syvemmällä kuin maaeläimillä. Näin ihon pintaosien viileneminen kylmässä vedessä ei pääse haittaamaan karvojen herkkien aistinelinten toimintaa.