Kauneus on surullista. Kun jokin maailmassa on kaunista, se näyttää heti uhatulta. Aito kauneus on aina täydellisyyden ilmaus, eikä täydellisyys tule toimeen maailmassa, joka on tunnetusti hyvin epätäydellinen. Kauneus tulee toisesta maailmasta. Siksi tuho on sen alituinen seuralainen.
Näen sen, enkä tarvitse siihen pessimististä vakaumusta tai mystistä mielenlaatua. Riittää, kun on vähän yleistietoa sekä järki ja silmät päässä.
Selvästi kauneusihanteista poikkeavia ihmisiä pidetään epäonnisina. Epäilemättä rumuudesta koituukin kaikenlaista tuskaa – takuulla toisenlaista kuin se, joka johtuu kauneudesta. Kauniit joutuvat riiston kohteiksi.

He houkuttelevat ihmisiä kuin haaskat petoja. Kaikki haluavat heistä palan. Tähdet ja mallit ovat toisinaan, elleivät usein, onnettomia kauneutensa takia. On kauheaa olla haluttu.

Sama pätee paikkojenkin kauneuteen. Kauniit luonnonmaisemat ja maan kolkat vetävät väkeä puoleensa. Koska turismi elinkeinona perustuu kauneuden hyväksikäyttöön, on erityistä huomiota syytä kiinnittää siihen, että paikat pysyvät jotakuinkin siisteinä, vaikka niillä vuodesta toiseen tyydytetään ihmismassojen kauneudennälkää. Rumat asiat, kuten jätevuoret ja köyhät paikalliset, on pantava vähintään piiloon. Muuten loppuu bisnes.
Periaatteessa sama koskee kansallispuistoja, joita suojellaan samalla, kun niitä käytetään. Niissä kuitenkin liikkuu lähinnä luonnonystäviä, jotka ymmärtävät vastuunsa, ei asiakkaita, jotka ostavat itselleen oikeuden käyttäytyä samanaikaisesti kuin moukat ja kuninkaat.
Luonnonkauneuden reservaateissa kauneuden säilyttämiseen ei tarvita suuria rahoja, kun ei niitä sen riistämisestäkään saada, toisin kuin aurinkorannoilla.

Tätä kirjoittaessani, lokakuun alussa, Suomessa vielä kerätään allekirjoituksia, jotta kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämiseksi saataisiin käsiteltäväksi eduskunnassa. Vaadittavat 50 000 nimeä on jo melkein koottu, vaikka aikaa on jäljellä vielä monta viikkoa.
Kampanjan ensimmäiseen tavoitteeseen siis päästään: kansanedustajat joutuvat pian äänestämään siitä, onko edelleen pidettävä mainiona toimintaa, jota kymmenien tuhansien suomalaisten mielestä pitäisi pitää rikollisena.

Tiedossa on irvokas poliittinen keskustelu, jossa turkistarhauksen puolustajilla ei ole muuta tehtävää kuin selittää, että tarhaukselle on olemassa kolme hyvää syytä: raha, raha ja raha. Jossakin siis on ihmisiä, jotka haluavat ostaa nahat ja karvat verkkokopissa koko elämänsä viettäneiltä eläimiltä.
He haluavat karvat niiden kauneuden takia: taas esimerkki kauneuden kirouksesta. Ketulta riistetään sen kauneus kauhistuttavan kirjaimellisesti.
Eikä se tietenkään edes onnistu. Tuloksena on tuhlattua, maahan poljettua elämää ja ihminen, joka on turkki päällään entistäkin rumempi.

Minulla on työhuoneeni seinällä kuva, jossa ryppyinen Brigitte Bardot rukoilee, että ehtisi nähdä sen, kun hylkeenmetsästys kielletään Kanadassa. Minä teen samoin ajatellen turkistarhausta Suomessa.