Metsästäjien tekemien riistakolmiolaskentojen perusteella metson pesimäkanta on vähentynyt noin 70 prosenttia 1960-luvulta 1990-luvulle. Lintuharrastajien tekemien talvilintulaskentojen perusteella pudotus on ollut samassa ajassa jopa yli 75 prosenttia.
Riistakolmiolaskentojen perusteella myös teeren pesimäkanta pieneni noin 70 prosenttia 1960-luvulta 1990-luvulle.
Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana metson ja teeren kannat ovat kuitenkin pysyneet vakaina. Tämän vuoksi ne eivät ole uhanalaisten lajien listalla, toisin kuin pyy ja riekko, jotka luokiteltiin nyt vaarantuneiksi.
Ihmisen perspektiivi on lyhyt, ja erityisen lyhyt se näyttää olevan maa- ja metsätalousministeriössä, missä kanalintukantojen romahdusta ei ilmeisesti ole enää olemassakaan. Kun romahtaneet kannat hiipuvat tarpeeksi hitaasti ja välillä osoittavat myös hienoista nousua, ministeriössä riehaannutaan. Niinpä edellinen hallitus laati metsästysasetuksen muutoksen, jonka myötä kanalintujen metsästysaikoja voidaan kantojen ollessa ”hyvässä” tai ”erittäin hyvässä kehitystilassa” huomattavasti pidentää.
Ja kyllä niitä heti pidennettiinkin – sekä viime vuonna että nyt alkaneella metsästyskaudella.
”Metsästysajat ovat kaksinkertaiset siihen nähden, mihin on viime vuosikymmeninä totuttu”, kirjoittaa Teemu Lehtiniemi BirdLife Suomen lehdessä (syyskuu 2019). ”Esitettyä pidemmän metsästysajan löytääkseen joutuu palaamaan 50 vuotta taaksepäin – aikaan, jolloin kanalintukannat olivat huomattavasti vahvemmat ja metsästystä helpottava metsäautotieverkosto paljon nykyistä harvempi.”
Nyt esimerkiksi täällä Kainuussa metson metsästys jatkuu marraskuun 10. päivään ja teeren ja pyyn metsästys peräti joulukuun 10. päivään. Lisäksi kanalintujahtiin voi lähteä uudestaan tammikuussa, jolloin 10 päiväksi sallitaan teerien tappaminen. Koillismaalla ja Itä-Lapissa tammikuisen jahdin kohteina ovat teerien lisäksi metsot.
BirdLife Suomi, WWF ja Suomen Luonnonsuojeluliitto ovat kanalintujen metsästystä koskevissa lausunnoissaan vaatineet selvästi lyhyempiä metsästysaikoja. Jotta edes oleellisin tulisi luetuksi, BirdLife Suomen lausunnossa lukee lihavoiduin kirjaimin: Pidämme ministeriön esitystä metsästyksen kestävyyden vaarantavana ja esitämme ministeriölle metsästysaikojen huomattavaa lyhentämistä.
Vaan eipä ollut lausunnoilla mitään vaikutusta; on kuin ministeriö olisi heittänyt ne kaikki saman tien roskakoriin. Lausuntojen pyytäminen näyttääkin olevan pelkkää teatteria. Tosin ei siinä ole sinänsä mitään uutta. Kautta aikojen maa- ja metsätalousministeriön päätöksiin ovat vaikuttaneet ennen kaikkea metsästäjien mielihalut; lintuharrastajien ja luonnonsuojelijoiden esitykset on lähes aina mitätöity, olivat ne miten perusteltuja tahansa. Maa- ja metsätalousministeriö onkin asenteellisen jumittuneisuutensa jo niin selvästi osoittanut, että olisi aika siirtää metsästysasiat ympäristöministeriön hoitoon. Siellä niitä kyettäisiin tarkastelemaan laajempana kokonaisuutena ja pitemmällä perspektiivillä.
Pisin Suomessa sallittu metson metsästysaika 1976-2019 (BirdLife Suomen lehti 3/2019)
Tyypillisesti metsästäjät ovat pitäneet aiheuttamaansa kuolleisuutta lintukannoille suorastaan merkityksettömänä – ikään kuin metsästäjien ampumat linnut olisivat aina nuoria yksilöitä, jotka muutenkin talven mittaan menehtyisivät. Kuitenkin kanalintujen suurin luontainen kuolleisuuspiikki on ohi jo metsästyskauden alkaessa, sillä kovimmalla kädellä luonto karsii untuvikkoja ja pieniä poikasia. Ja mitä pitemmälle syksyyn metsästystä jatketaan, sitä varmemmin ammutaan vanhoja, populaatiolle arvokkaimpia yksilöitä. Tammikuinen jahti aiheuttaa linnuille myös turhaa rasitusta muutenkin ankarissa talvisissa oloissa.
Talvista metsästystä on puolusteltu sillä, että se on sallittu Ruotsissa – ja siitä huolimatta Ruotsin kanalintukannat ovat Suomea vahvempia. Innokkaimmat ovatkin vierailleet kanalintujahdissa Pohjois-Ruotsissa.
Olisiko Ruotsin metsätaloustoiminta vähemmän kovaotteista kuin Suomessa, niin että kanalinnuille jäisi laadukkaampia elinympäristöjä? Kyllä vain Ruotsissakin osataan metsiä jyrätä; sen sijaan metsien ja soiden ojitus ei ole ollut yhtä mielipuolista kuin meillä. Lisäksi metsäautotieverkosto on huomattavasti harvempi, mikä tietysti takaa linnuille paljon enemmän turvallisia alueita verrattuna teiden pirstomaan Suomeen. Kainuussa asuvana ei voi olla huomaamatta liikenteen vilkastumista pikkuteillä metsästyskauden alkaessa, ja ensilumen aikaan (renkaan jälkien perusteella) näkee selvästi, mistä on kysymys: metsäautoteiden pistot ajetaan järjestelmällisesti läpi. Kilometrejä kertyy, joskaan ei käveltyjä kilometrejä. Autosta tai tieltä ampuminen ei ole sallittua, mutta koska valvontaan ei panosteta, kiinni jäämisen riski on lähes olematon.
Oma merkityksensä lienee sillä, että Ruotsissa metsästäjiä on hieman vähemmän kuin Suomessa – vaikka pinta-alaa ja väestöä on sentään enemmän. Ja, kuten teerien tutkija Arto Marjakangas toteaa kirjassaan Teeren elämää: ”Ruotsissa metsäkanalintujen metsästys on huomattavasti vähäisempää.” Hän esittää myös konkreettisia ja aika hätkähdyttäviä lukuja: ”Metson, teeren, pyyn ja riekon arvioitu kokonaissaalis oli Suomessa vuosina 2010-2014 keskimäärin noin 343 000 lintua, kun Ruotsissa jäätiin metsästysvuosina 2010/2011-2014/2015 keskimäärin 62 000 lintuun.”
Tämän perusteella voi siis ajatella, että metsästyksellä toden totta on vaikutusta kanalintukantoihin.
”Luotettavin tieto metsästyskuolevuuden vaikutuksesta metsäkanalintujen kokonaiskuolevuuteen tulee tutkimuksista, joissa on seurattu radiolähettimellä merkittyjä yksilöitä”, Marjakangas kirjoittaa. ”Niiden tulokset ovat olleet yhtäpitäviä: metsästyskuolevuus on pääosin ellei täysin additiivista eli kokonaiskuolevuutta lisäävää.”
On myös hyvä tietää, että Kainuussa ja Pohjois-Suomessa kunnan asukkailla on valtion mailla ns. vapaa metsästysoikeus, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että paikallisten metsästäjien kanalintujahteja eivät hillitse minkäänlaiset kiintiöt. He voivat aivan laillisesti ampua lintuja niin paljon kuin lystäävät. Ja vapaata lääniä ammuskeluun riittää, sillä myös useimmilla luonnonsuojelualueilla metsästys on sallittu.
Luonnonsuojelualueet on perustettu luonnon suojelemiseksi. Eläinten tappaminen luonnonsuojelualueilla onkin käsittämätön ilmiö, joka osaltaan kuvastaa metsästäjien saamaa kohtuutonta päätäntävaltaa. Eihän metsästäjiä ole kuin 5-6 prosenttia väestöstä – ja silti he käytännössä omistavat kaikki ns. riistalajit.
Retkeily, etenkin retkeily kansallispuistoissa ja muilla luonnonsuojelualueilla lisää jatkuvasti suosiotaan, minkä vuoksi olisi korkea aika puuttua tähän epäkohtaan. Nyt luonnossa liikkuvan enemmistön on kärsittävä ammuskelun aiheuttamista epämiellyttävistä tunnoista jopa suojelualueilla. Kun vielä metsästysaikoja entisestään pidennetään, häirinnästä vapaan retkeilyn aika jää varsinkin täällä Kainuussa ja Pohjois-Suomessa syyskaudella todella lyhyeksi.
Entä mitä mahtaa tulevaisuus kanalinnuillemme tarjota? Ilmastonmuutoksen aiheuttamat oikukkaat säät niin talvella kuin myös poikaskauden alussa kesällä koettelevat kanalintuja jo nyt. Jättimäisten tehdashankkeiden nielemät puumäärät vievät sellukattiloihin juuri niitä metsiä, jotka ovat alkaneet tarjota kanalinnuille kelvollista tai edes jotenkuten siedettävää elinympäristöä.
Uhkat ovat todellisia, mutta ministeriössä niitä ei haluta nähdä. Lyhytnäköinen huolettomuus kun tarjoaa virkistäviä syys- ja talvipäiviä ”eettisen riistalihan” hankinnassa.