Heinäkuussa BirdLife Suomi julkaisi mediatiedotteen, jossa lintujärjestö ilmaisi huolensa merihanhen tilanteesta. Maamme tärkeimmällä merihanhien sulkimisalueella Hailuodossa havaittiin heinäkuun alussa vain 1350 merihanhea, mikä on alhaisin määrä sitten vuoden 1999. Huippuvuonna 2017 lintuja havaittiin 5610 yksilöä. Toiseksi tärkeimmällä sulkimispaikalla Iin Krunneilla merihanhia laskettiin tänä kesänä poikueet mukaan lukien vain noin 500 yksilöä, kun parhaimmillaan niitä on ollut ainakin 1400.

Luonnonvarakeskuksen saalistilastojen mukaan vuonna 2017 ammuttiin 8700 merihanhea. Tämä olisi ennätysvuosi; viime vuoden saalismääräksi on kirjattu 6300. Merihanhesta ei velvoiteta tekemään saalisilmoitusta, joten Luken tiedot saalismääristä perustuvat otantatutkimukseen ja ovat siten vain karkeita arvioita – etenkin kun kyselyjä lähetetään paljon myös alueille, joissa merihanhea ei esiinny. Viime vuonna kysely lähetettiin 7500 metsästäjälle, joista vain noin puolelta saatiin vastaus.

Sähköiseen Oma riista -palveluun tehtyjen vapaaehtoisten ilmoitusten perusteella saalismäärä sen sijaan kasvoi. Johtuuko tämä ilmoittajien aktivoitumisesta vai todellisesta saalismäärän kasvusta? Sitä voi jokainen pohdiskella, mutta pohdiskelijan on hyvä tietää, että viime vuonna merihanhien metsästystä aikaistettiin: hanhia sai ampua pelloilta jo 10.-19. elokuuta, kun aiemmin metsästys on alkanut 20. elokuuta.

BirdLifen tiedotteen mukaan metsästyksen ohella merihanhikantaa ovat heikentäneet kolme perättäistä huonoa pesimävuotta. Myrskyt ja merenpinnan äkilliset nousut ovat tuhonneet pesintöjä.

”Jotta kannan romahdus voidaan estää, tarvitaan nopeita toimia metsästyksen rajoittamiseksi jo tänä syksynä. Uusi iso metsästyssaalis aiheuttaisi tässä tilanteessa merihanhikannalle vakavan syöksykierteen. Tässä tilanteessa 10.8. alkava peltometsästys ei ole kestävää ainakaan Perämeren alueella”, BirdLife toteaa.

BirdLifen ilmoitus ei maa- ja metsätalousministeriöön vaikuttanut, ei myöskään Suomen luonnonsuojeluliiton lausunto (31.7). Peltometsästys jatkuu siis tänäkin vuonna. Maa- ja metsätalousministeriön tiedotteessa (8.8.) ongelmaa ei kiistetä. Ministeriön saamien tietojen mukaan viime vuoden peltometsästyksessä ammuttiin houkutteluruokinnan avulla paikoitellen suuriakin hanhimääriä. ”Ministeriön saamat tiedot viittaavat siihen, että tällainen ilmiö olisi yleistynyt ja voisi jatkuessaan johtaa kannan nopeaan pienentymiseen.”

Tiedotteen mukaan ministeriössä harkittiin metsästyksen lisärajoitusta. ”Se olisi kuitenkin vaatinut metsästyslain mukaista uutta riistanhoitoyhdistysten kuulemista, eikä kuulemisen järjestäminen alkavalle metsästyskaudelle ollut enää aikataulusyistä mahdollista.”

Jos metsästyslaki on niin kankea, ettei tarpeen mukaan voida vastata eläinkannoissa tapahtuneisiin heikentymisiin, lakia tulisi kiireesti muuttaa. Mitä käytännössä tarkoittaa ”kestävä metsästys”, jos seurannassa tehdyt havainnot eivät ”ehdi” vaikuttaa liialliseksi havaittuun kantojen verotukseen? Miksi lausuntoja sitten pyydetään, jos tarvittavat suojelutoimet eivät ole aikataulun vuoksi mahdollisia?

Tätä hidasta vastetta edustaa myös se, että valtaosa metsästettävistä vesilinnuista on uhanalaisia tai taantuvia lajeja – ja että suojelujärjestöjen lausunnoista huolimatta tilannetta on jatkunut jo vuosia. ”Aikataulusyiden” sijaan esteenä taitaakin olla se, että maa- ja metsätalousministeriö on ollut itseoikeutetusti Keskustapuolueen hallinnassa.

Samaisessa maa- ja metsätalousministeriön merihanhia koskevassa tiedotteessa opastetaan: ”Eettiseen ja vastuulliseen metsästykseen ei kuulu mahdollisimman suurten saaliiden tavoitteleminen.” Niinpä ministeriö ”vetoaa” metsästäjiin, että he noudattaisivat ”vapaaehtoisesti enintään kahden merihanhen päiväkohtaista saaliskiintiötä”.

Ministeriössä varmasti tiedetään, että vaikka toiset metsästäjät eivät ”tavoittelisikaan mahdollisimman suuria saaliita”, aina riittää ihmisiä, jotka niitä tavoittelevat. Rajoitukset, tarpeen tullen myös rauhoitukset ovat välttämättömiä ja tulevat aina olemaan, minkä lisäksi niiden noudattamista tulisi nykyistä paremmin valvoa.

Metsästäjät havittelevat merihanhesta riistalintua myös sisämaahan, ja siksi se on toistaiseksi sisämaassa rauhoitettu. Pesintöjä on vielä varsin vähän, mutta poikueista on tehty havaintoja siellä täällä.

”Merihanhikannan leviämisen nopeuttamiseksi on tehty istutuksia ja istutussuunnitelmia”, todetaan maa- ja metsätalousministeriön 24.6. julkaisemassa muistiossa. Siitä selviää, että hanhia on istutettu ainakin Oulujärvelle, Maaningalle ja Keski-Suomeen.

Netistä löytyy myös pari vanhaa uutista, joissa kerrotaan, kuinka metsästäjät ovat pyydystäneet hanhenpoikasia Hailuodosta ja vieneet niitä Maaningalle. Siihen on siis täytynyt saada viranomaisilta lupa. Olisin kuvitellut, ettei nykyään moiseen toimintaan enää näin keveillä perusteilla lähdettäisi. Olkoon vain kyse luontaisesti maassamme esiintyvästä eläinlajista, siirtoistutuksissa on aina omat riskinsä (vähintään eläinyksilöille itselleen), ja jos istutusten ainoa ”tarve” on se, että kyseistä lajia halutaan päästä ampumaan, motiivit eivät herätä arvostusta.

Kaiken kaikkiaan tuntuu hämmentävältä, että merihanhen luontaisilla elinalueilla metsästyspainetta huolettomasti lisätään ja muualla hanhia yritetään taas keinotekoisesti lisätä. Varovaisuusperiaate unohtuu, kun pieni joukko ihmisiä haluaa ”hyödyntää” eläimiä omien halujensa mukaan.

Entä sitten metsähanhi? Suomen luonnonsuojeluliiton lausunnossa toivottiin, että metsähanhen metsästysalueita ei laajennettaisi, että metsästysaikaa lyhennettäisiin, että saalismäärä rajoitettaisiin yhteen lintuun ja että siipinäyte tehtäisiin pakolliseksi. Tällekin lausunnolle ministeriö viittasi kintaalla.

Valkoposkihanhi

Hanhet ovat viime aikoina herättäneet paljon keskustelua – mutta ei suinkaan hanhien väheneminen, joka ei näytä suurta yleisöä surettavan. Sen sijaan kansa raivostuu, kun hanhet lisääntyvät. Helsingin valkoposkihanhet ovat aiheuttaneet monissa ihmisissä ärtymystä, jopa alkukantaista raivoa. Aikuiset ihmiset kiukuttelevat siitä, että hanhenkakat haittaavat heidän piknikretkiään, ja hanhia on myös jahdattu ja pahoinpidelty. Voi vain miettiä, miksi ihmisten aiheuttama, paljon pahempi katujen ja puistojen roskaaminen ei aiheuta samanlaista kuohuntaa.

Kun hiukan maltetaan odottaa, äkilliset kantojen nousut yleensä tasaantuvat, saattavatpa ne painua taas laskusuuntaan. Ei ihminen ole ainoa, joka tässä maailmassa säätelee eläinkantoja – eikä ihmisen varsinkaan pitäisi sellaista asemaa tavoitella. Ja mitä enemmän eläimistä hankkii tietoa, sitä helpompi niiden kanssa on tulla toimeen. Tästä linkistä voi lukea viime keväänä Korkeasaaressa järjestetystä paneelista, jossa valkoposkihanhien ja ihmisten kohtaamisia pohdiskeltiin hanhien elintapoja koskevan tiedon valossa.

Luonnoneläinten yhteydessä halutaan usein unohtaa myös niiden tunne-elämä. Aiheen käsittelyä voi toki pitää tunteiluna eikä empatia metsästykseen kuulukaan. Olkoon sitten tunteilua, mutta kaikilla hanhilajeilla on tiivis perheyhteys, ja voi vain kuvitella, miten yhden yksilön tappaminen sen perheenjäseniin vaikuttaa. Tosiasia on, että hanhet elävät kerran valitsemansa puolison kanssa koko elämänsä ajan ja kesällä syntyneet poikaset seuraavat vanhempiaan talvehtimisalueille.

Kirjassaan Bird Senses – What It´s Like to Be a Bird lintutieteilijä Tim Birkhead kertoo tarinan valkoposkihanhen lähisukulaisesta, sepelhanhesta. Birkhead, joka tutki pohjankiisloja Kanadan arktisella alueella, saapui kesäkuun puolessa välin Resolute-nimiseen syrjäiseen, inuiittien asuttamaan kylään. Lentokentältä ajaessaan hän näki sepelhanhipariskunnan, joka seisoi vielä jäätyneen lammen rannalla – odottamassa jään ja lumen sulamista ja pesimäkauden alkamista.

”Seuraavana päivänä ajoin taas lammen ohi, ja surukseni näin, että toinen hanhi oli ammuttu”, Birkhead kertoo. Hänen mukaansa paikallisilla asukkailla oli ikävä tapa käyttää kaikkia mahdollisia lintuja maalitauluinaan.

”Elottoman ruumiin vieressä seisoi sen kumppani”, Birkhead jatkaa. ”Viikkoa myöhemmin ajoin jälleen saman lammen ohi, ja kaksi lintua, toinen elävä ja toinen kuollut, olivat edelleen paikalla. Lähdin Resolutesta sinä päivänä, joten en tiedä, kuinka kauan hanhi vielä seisoi vartiossa kuolleen kumppaninsa vierellä.”

hanhetmerihanhimetsähanhimetsästysvalkoposkihanhi