Elämää kaamoksessa: Rauniolukit hakeutuvat porukkaan syksyn tullen
Kuva: Tapio Kujala
Ulkosaunalle mennessä jo pukuhuoneessa on vastassa monta silmäparia. Seinälle on nimittäin kerääntynyt useampi pitkäkoipinen lukki yhteen rykelmään. Ne ovat mitä ilmeisimmin rauniolukkeja. Kun pitempi pakkasjakso hyydyttää maiseman, hyytyvät myös lukit ja katoavat marrakseen. Nyt ne vielä ovat kuitenkin liikekannalla ja hakeutuvat porukkaan.
Miksi aikuiseksi varttuneet rauniolukit sitten jengiytyvät syksyn tullen, sitä ei tarkkaan tiedetä. Arvailuja siitä kuitenkin on.
”Yksi mahdollisuus on, että se toimii turvamekanismina”, sanoo tutkija Annika Uddström Suomen ympäristökeskuksesta. ”Yhden lukin säikähtäessä jotain ja lähtiessä liikkeelle, tieto mahdollisesta vaarasta leviää tehokkaasti toisiinsa kosketuksissa olevien jalkojen kautta.”
Rauniolukkeja voi nähdä seinillä, puiden rungoilla tai ruskan värjäämien lehtien kirjomalla maalla. Tilaisuuden tullen ne tulevat myös sisätiloihin.
Ruskeanharmaa rauniolukki on helppo tunnistaa pitkistä jaloistaan ja tietenkin syysmyöhäisestä jalkeillaolostaan. Lukeilla on kahdeksan jalkaparia, joista edestä katsottuna toinen, muita hieman pitempi jalkapari toimii myös otuksen tuntoelimenä. Silmiä niillä on kaksi.
Jos rauniolukin kanssa pääsee silmätysten, sen askellusta kannattaa jäädä seuraamaan tarkemmin. Se kun näyttää kulkevan kuin vietereillä (linkki videoon). Lukki heiluttaa vartaloaan ylös ja alas samalla pitkiä koipiaan joustaen. Tämä pumppausliike on mahdollisesti tarkoitettu pelottelemaan saalistajia. Rauniolukki pötkii uhattuna myös aikamoisella vauhdilla pakoon ja turvautuu hyvään suojaväriinsä kipittäessään vaikkapa kasvillisuuden suojaan.
Koko maapallolla arvioidaan olevan 3500–5000 lukkilajia ja Suomessa niitä tavataan 17. Lukit ovat edelleen salaperäisiä otuksia eikä niiden elämästä tiedetä vielä suinkaan kaikkea.
Rauniolukinkin lajimääritelmää on tarkastettu aivan viime vuosina. Tutkimusten myötä on paljastunut, että rauniolukin tieteellinen nimi onkin Leiobunum gracile. Rauniolukista on aiemmin käytetty Suomessa tieteellistä nimeä Leiobunum tisciae, mutta se onkin kuvattu tieteelle jo paljon luultua aiemmin nimellä Leiobunum gracile.
Myös rauniolukin levinneisyydestä on saatu viime vuosina tuoretta tietoa. Lajia tavataan Pohjoismaissa, Itä-Euroopassa ja itäisessä Keski-Euroopassa, Pohjois-Saksassa sekä Iso-Britanniassa.
Lue lisää: Annika Uddström ja Veikko Rinne: Suomen lukit ja valeskorpionit, Tibiale 2016.
Lue myös:
Elämää kaamoksessa: Koskikarat saapuvat
Kun suurin osa Suomessa pesivistä linnuista on jo muuttanut etelään, saapuu meille talvivieraita pohjoisesta. Skandien koskikarat talvehtivat virtojemme äärelle.
Elämää kaamoksessa: Punatulkkujen aika
Pimeä vuodenaika tuntuu hiljaiselta, mutta monilla lajeilla kiireet vasta alkavat. Elämää kaamoksessa -sarjan kolmannessa osassa seurataan pihapiiriin saapuvia punatulkkuja.
Elämää kaamoksessa: Pöllöillä on syksyä rinnassa
Pimeä vuodenaika tuntuu hiljaiselta, mutta monilla lajeilla kiireet vasta alkavat. Juttusarjan ensimmäisessä osassa kuunnellaan pöllöjen syyssoidinta.
Tilaa Suomen Luonto
Tue ajankohtaista ja asiantuntevaa luonto- ja ympäristöjournalismia. Tilaa Suomen Luonto ja tule mukaan luonnonystävien joukkoon!
Alk. 3 numeroa 23,40 €.