Sylkikuoriaiset olivat jo aikuistuneet ja lähteneet liikkeelle. Kesän virallista alkamista täytyi juhlistaa viikon lomalla. Suurin osa tästä ajasta tuli vietettyä Mikkelin lähellä Ristiinassa. Samalla tarjoutui hyvä tilaisuus havainnoida, mitä kaikkia lajeja muutaman päivän kuluessa ehtisi löytää.
Saavuimme Säynätjärven rannalla olevalle vuokramökille iltapäivällä. Sää oli kesäinen ja lämmin. Vaikka maasto poltteli, ensimmäinen ilta meni vielä matkatavaroiden purkamiseen eikä sen ihmeemmille retkille jäänyt aikaa. Saunan lämmetessä ja kassler-pihvien tiristessä grillissä ehti sentään havainnoida joitakin selkärangattomia pihapiiristä.
Rantamaisemaa mökin pihalta. Kuva: Tapio Kujala.
Heinikossa oli tumma- ja havusylkikuoriaisia, pienenpieniä heinäsirkkanymfejä, kastikka- ja okaheinäluteita. Lehtikuoriaisia oli myös paljon ja jos olisi ollut riittävät hiljaista, olisi ehkä voinut kuulla kuinka horsmakuoriaiset nakertelivat horsmia, pajunruskokalvajien toukat pajuja ja pihlajanruskokalvajat pihlajia. Järven pintajännityksen varassa luisteli vesimittareita ja verkkaiset kaislakorennot oleskelivat rannan läheisyydessä kasvillisuudessa.
Nummikiitäjäinen (Cicindela sylvatica) kohtaa kenttäkiitäjäisen (Cicindela campestris). Kuva: Tapio Kujala.
Polttopuuvajalle johti hiekkapohjainen tie. Hiekan päällä lenteli Nomada-suvun kiertomehiläisiä. Nummikiitäjäiset pakenivat lentopyrähdyksillä lähestyjää ja olihan siinä sitten myös hietikko- ja kenttäkiitäjäisiä. Lämmin sää oli saanut muutkin kovakuoriaiset siivilleen, lennossa tuli nähtyä mm. kirjopimikkä, aurorakuoriaisia sekä piki- ja ristiseppä. Männyntaimissa oli runsaasti muitakin seppiä, ainakin juomu- ja puikkosepät. Harmaamäntykärsäkkään löytyminen ei yllättänyt ja aitokeräkärsäkkäitä näkyi useampia. Soikopisarpirkko, ruutupirkot ja seulapirkko edustivat leppäkerttuja. Läheiseltä kostealta metsäaukiolta tuli vielä vastaan nevasirppihypykkejä ja ilvespompukkeja.
Kosteapohjainen aukio mökin lähellä. Kuva: Tapio Kujala.
Illalla viritin lakanan kahden koivun väliin ja sytytin sen eteen sekavalolampun palamaan. Taivas oli kirkas, kuu suuri ja pilkkopimeää ei tullut lainkaan yön aikana, joten mitään kovin aktiivista liikehdintää en odottanut. Hyttysten ruokkimisen sijaan kävin vain silloin tällöin katsomassa, josko valo olisi sittenkin houkutellut jonkin hyönteisen paikalle. Ilman yksittäistä heinähukkaa valvominen olisi ollut täysin turhaa.
Aurorakuoriainen (Dictyoptera aurora). Kuva: Tapio Kujala.
Verhottoman ikkunan kautta suoraan kasvoihin paistava aurinko keskeytti lyhyeksi jääneet yöunet. Verkkaisen aamun jälkeen kävimme kävelyllä – muuta suuntaa ei ollut kuin kulkea mökille johtavaa hiekkatietä pitkin ja siitä sitten polkua pitkin kesantopellolle. Puhelimen navigaattorin mukaan siirryimme Unkarista Intiaan ja palatessamme takaisin Unkariin. Hyvä osoitus siitä, ettei teknologiaan koskaan kannata luottaa sataprosenttisesti. Tien varrella lenteli runsaasti sudenkorentoja, jotka pysähtyivät välillä levähtämään ja vaanimaan saalista kasveille ja oksille. Tavoitteeni on ollut jo jonkin aikaa valokuvata vähintään yksi uusi sudenkorentolaji vuodessa. Se tuli samalla saavutettua, tällä kertaa aitojokikorennon avustuksella.
Ruskohukankorento (Libellula quadrimaculata) elää monenlaisilla paikoilla ja on yleinen laji. Kuva: Tapio Kujala.
Kävelyllä ja mökin pihapiirissä tuli jälleen vastaan lukemattomia uusia lajeja, kuten rusko- ja kampaseppä, lepänkäärö- ja mustasuppilokärsäkäs, kääpälatikka ja kuutäpläpirkko. Tukkimiehentäi kuului ehdottomasti niihin lajeihin, joiden löytymisestä olisin voinut lyödä vetoa, mutta jos olisi pitänyt vielä veikata löytöpaikkaa, olisin hävinnyt auttamatta. Ensimmäinen löytyi nimittäin soutuveneestä käsin kuivuneen rantakaislan kukinnosta. Sittemmin toisesta kaislasta löytyi myös pikkutukkikärsäkäs ja jokin pikikärsäkäslaji – näillä lajeilla kertoimet olisivat jo nousseet pilviin! Rannassa ilahdutti vedessä uiskennellut vesiskorpioni ja veikeät kosteikkohyppyluteet, joiden löytämiseksi ei tarvinnut kauaa kyykkiä.
Päivän yllätykset tarjosi suuri hauenpää, jonka joku oli jättänyt pihapiiriin. Kalanperkuujätteet tunnetusti houkuttelevat luokseen monia kovakuoriaislajeja ja niin oli käynyt tässäkin tapauksessa. Päätä oli kaluamassa puhtaaksi useampikin punaselkä- ja yksi jurmuhaiskiainen. Hiiraihrakuoriainen oli erityisen ilahduttava yllätys, koska lajia en aiemmin ollut nähnyt. Myös pieni täpläveistiäinen löytyi kallosta ja oli myös uusi laji itselleni.
Valo paloi yöllä, mutta koska olosuhteet eivät eronneet edellisyöstä, valvonta hoitui herätyskellon avulla ja kertaluontoisesti. Saldo pyöreät nolla.
Hauenpää kätkee sisään pieniä kuusijalkaisia yllätyksiä. Kuva: Tapio Kujala.
Punaselkähaiskiainen (Oiceoptoma thoracicum). Kuva: Tapio Kujala.
Ensimmäisen päivän aikana pistin merkille suuren kiven kyljessä olevan perhosenkotelon. Oli mukava huomata aikuisen perhosen kuoriutuneen kotelosta. Se valmisteli vielä siipiään lentokuntoon, eikä lähellekään työnnetty kamera saanut perhosta säikähtämään. Vielä iloisempi havainto oli, että perhonen oli EU:n luontodirektiivissäkin mainittu ja Suomessa rauhoitettu kirjoverkkoperhonen, jota en ollut aiemmin valokuvannut. Sitruuna- ja kangasperhosia lenteli monissa paikoin. Myös satunnaisia sinisiipiä näkyi siellä täällä, mutta tarkempi laji jäi arvoitukseksi.
Kirjoverkkoperhonen (Euphydryas maturna) on rauhoitettu laji. Itäisimmässä Suomessa siihen voi törmätä suhteellisen helposti. Kuva: Tapio Kujala.
Lisää lajeja kertyi tasaiseen tahtiin. Viirukorsikki, pikkuristikki, kukka- ja lattaravukki, sekä louhipantrikki edustivat puutiaisen kanssa kahdeksanjalkaisten joukkoa. Kärsäkkäistä tuli vastaan omenanlehti-, kiiltosuomu- ja karvasuomukärsäkkäät. Seppien listaa kartuttivat musta-, laaka ja metalliseppä. Pirkkosieniäistä löytyi sekä toukkana että aikuisena.
Luteitakin löytyi hyvin. Lista piteni keskenään hyvin samannäköisillä koivu- ja suokkoluteilla. Marjalude ja luhtamantelilude olisivat sisältyneet todennäköisiin arvailuihin ja osuneet oikeaan. Äkäludetta sen sijaan ei tule vastaan ihan jokaisella retkellä ja sen kohtaaminen on aina yhtä sykähdyttävä kokemus. Ketojänö- ja hiekkasamettiluteet löytyivät myös. Maassa lojuvien koivujen kaarnan alta paljastui pieniä keloheiveröluteita. Sieltä tuli vastaan myös haisupimikkä, joka nimestään huolimatta tuoksuu ainakin omasta mielestäni hyvältä, kuin voimakkaalta vaniljalta.
Kauniiden ja kiiltävien kuoriaisten joukkoa edustivat kultakuoriaiset, isokantohärkä ja pienen pieni jalokuoriaislajimme pikkukauniainen. Kuningaslyhytsiipinen vipelsi kiven alta ja on nimensä mukainen ilmestys (joskin hyvin samannäköinen keisarilyhytsiipi on vielä kookkaampi). Upea lehväkäärmekorentopariskunta löytyi kenties hieman epätavallisesta paikasta: päässäni olleesta putkihuivista.
Lehväkäärmekorento (Xanthostigma xanthostigma). Naaraan pitkä munanasetin on uhkaavan näköinen, mutta harmiton. Kuva: Tapio Kujala.
Iltaa kohden sää muuttui epävakaisemmaksi, joten valotusta ei ollut tarpeen viritellä. Sadepäivän ratoksi saattoi laskeskella jo löytyneitä lajeja. Ei niitä ihan vielä sataakahtakymmentä ollut, yhtä jokaista tuntia kohden, mutta lähemmäksi päästiin koko ajan. Pöytää kattaessa ja tiskejä korjattaessa löytyi vielä ikkunanpielestä museokuoriainen sekä jokin kaarnakuoriainen.
Äkälude (Rhynocoris annulatus). Kuva: Tapio Kujala.
Päivän sää ei ollut paras mahdollinen hyönteisten etsimisen kannalta. Kun sade välilä helpotti, saattoi käydä kääntelemässä kiviä ja kaivelemassa kantoja. Kannoista löytyi rusokukkajäärä, sarvijaakko – molemmat kuolleina tosin. Elossa kipitteli vain kennovaleskorpioneja, metsähevosmuurahainen ja ruostekäpyluteen nymfejä. Kivien alta pihalta paljastui kaksi purupimikkää, jotka katteeksi levitetty sahanpuru lienee houkutellut paikalle. Yleensä lajiin törmää lahopuusta.
Isokantohärkä (Platycerus caprea). Kuva: Tapio Kujala
Sadetta oli jälleen luvassa, mutta aamu alkoi aurinkoisena ja poutaisena. Maasto sai vielä kuivahtaa aamukahvien ajan, mutta sen jälkeen piti käyttää minuutit hyödyksi ja tehdä täsmäisku muutaman sadan metrin päähän. Pieneltä niityltä löytyi lisää lajeja, mm. sarviantikainen ja tikkukuoriaisia. Kävelin tämän jälkeen jonkin matkaa metsätietä, jonka varrella oli paju- koivu- ja leppäpusikoita. Nuoret puut ovat monien lehtikuoriaisten herkkua ja niitä osuikin kohdille useita lajeja kuten raitanälvikkäitä, pajunviherkalvajia ja lepänlehtikuoriaisia. Pensaissa ja niityllä oli myös runsaasti kärsäkkäitä. Mukaan lainattuja yksilöitä ehti sitten hyvin kuvailla sillä aikaa kun sade ropisi kattoon. Ja pitihän sitä sitten pian lastata tavarat autoon ja lähteä kohti kotia.
Soikopisapirkko (Myzia oblongoguttata) on helppo tuntea viirunmallisista täplistä. Sateen jälkeen kannattaa tarkkailla heinänkorsia, koska monet hyönteiset hakeutuvat niiden varsille kuivattelemaan, eivätkä pakene niin helposti kuin aurinkoisella säällä Kuva: Tapio Kujala.
Vesiskorpioni (Nepa cinerea) on vesien peto, joka pyydystää saaliinsa pihtimäisillä eturaajoillaan. Kuva: Tapio Kujala
Kokeilu osoitti sen, mitä pidin jo ennestään oletettavana. Ympärillämme elää suuri joukko erilaisia selkärangattomia ja niitä on mahdollista löytää kymmeniä lajeja päivässä ilman että tarvitsisi nähdä erityisen paljon vaivaa. Suurin osa lajeista tuli vastaan spontaanisti ympäristöä katselemalla. Haavilla, kiviä kääntelemällä ja kaarnoja raottamalla lajimääriä on toki helppo kasvattaa ja ja mitä pienempiä lajeja ottaa huomioon, sitä enemmän niitä myös kertyy. Kannattaa myös etsiä erilaisista ympäristöistä, järvenrannalta, kuivalta mäntykankaalta tai sen vieressä olevalta hakkuuaukiolta. Jos paikalla on kosteikkoja, ne kannattaa ehdottomasta koluta läpi. Tavoite oli saada 120 lajia täyteen, mutta sen lisäksi näkyi paljon muitakin. Lajilistalle pääsivät helpoiten tunnistettavat lajit ja tietysti omat erityisen mielenkiinnon kohteet ovat muita lajiryhmiä paremmin esillä; jos olisi tunnistanut ja listannut kaikki eteen tulleet lajit myös muista lajiryhmistä, lista olisi helposti moninkertaistunut.
Pirkkosieniäinen (Endomychus coccineus). Kuva: Tapio Kujala.