Lehtopöllö on kuulunut Suomen pesimälinnustoon vasta alun toistasataa vuotta. Sen esiintyminen on runsainta etelässä, länsi- ja etelärannikolla sekä Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa, mutta kyllä lehtopöllön voi kuulla monin paikoin vähän pohjoisempanakin.
Kuvat: Samuli Haapasalo
Lehtopöllön ääni on tuttu mm. Englannissa filmatuista elokuvista ja TV-sarjoista. Tämän pöllön huudot kuuluvat mm. elokuvien jännityskohtausten vakioihin ”kauhuääniin” illan hämärtyessä yöksi. Vihlovat huudot ja kuuluvat, naukuvat äänet luovat elokuvaan jännityksen, tunnelman ja usein pelon.
Tämä lehtopöllö vahti kuitenkin poikastaan ilman draamaa hauholaisessa lehdossa, vaikkakin istumassa männyn oksalla. Tyypillisiä lehtopöllön pesäpaikkoja ovat suuret puistot ja lehtimetsien pellonreunat ja niityt, usein aika lähellä ihmistä. Mieluisa pesäpaikka on tammen oksanhangasta kehittynyt kolo.
Lehtopöllölle on myös viety metsään hyvin paljon pönttöjä. Lentoaukkoon sopii noin 11 -13 cm halkaisija, ontelon korkeudeksi yli puoli metriä. Tilaa on hyvä olla riittävästi, kun hyvänä myyrävuotena poikasia voi olla jopa kuusi. Vaikka lehtopöllö syö muutakin kuin vain pikkunisäkkäitä, huonona myyrävuotena pöllö voi jättää jopa kokonaan pesimättä.
Lehtopöllö näyttää isommalta kuin on, koska pöllön lentäessä sen siivet ovat suuret ja leveät. Myös lehtopöllön pää on suuri.
Lehtopöllö on hieno ja tunnelmallinen lintu eikä sitä sovi häiritä pesällä. Lehtopöllö voi olla myös – syystä – poikasiaan puolustaessaan aggressiivinen.