Maa 6. heinäkuuta 2015. Kuva: Nasa.

Suomen Luonnon elokuun numerossa julkaistiin tämä ainutlaatuinen DSCOVR-satelliitin Maasta 1,5 miljoonan kilometrin etäisyydeltä ottama kuva. Muut viime vuosien Maata avaruudesta katsovat kuvat on koostettu matalalla lentävien satelliittien kuvia yhdistelemällä ja muutamalla perspektiiviä keinotekoisesti. Kuvat eivät myöskään ole hetkellisiä vaan jopa usean vuorokauden ajalta. Näkymä maapallolle tuokin mieleen alkuperäisen Blue Marblen (”Sinisen marmorikuulan”), jonka Apollo 17:n astronautit nappasivat Hasselbladilla 45 000 kilometrin päästä joulukuussa 1972.

DSCOVR-satelliitilla on erikoinen tarina, sillä alun perin sen nimi oli Triana.

Se nimi tuli Rodrigo de Trianalta, joka tähysti karaveli Pintan kannella varhain lokakuun 12. päivän aamuna vuonna 1492. Pian hän huusi kerrotun mukaan ¡Tierra, Tierra (Maata näkyvissä!)

Ensimmäisenä maata havainneen piti saada ruhtinaallinen palkkio. Mutta retkikunnan johtaja Kristoffer Kolumbus totesikin nähneensä valoa maista jo edellisenä iltana.

Pinta saapui Uuteen maailmaan Bahamasaarilla. Kukaan voinut aavistaa, että yli puolen vuosituhannen päästä Rodrigo de Triana saisi vielä kunniaa, kun hänen nimeään kantanut satelliitti laukaistaisiin avaruuteen Floridassa, vain 800 kilometrin päässä de Trianan ilmeisestikin näkemästä San Salvadorin saaresta.

Suomessa paremmin sähköautoistaan tunnetun Elon Muskin SpaceX-yhtiön raketti lähetti satelliitin helmikuussa 2015 neljä kertaa Kuun etäisyydelle maasta. Satelliitin virallinen nimi oli tosin nyt DSCOVR (Deep Space Climate Observatory).

De Triana kuitenkin muistetaan nyt  osana satelliitin historiaa.

Blue Marble, Apollo 17 joulukuu 1972.

 

Se alkoi Yhdysvaltain varapresidentti Al Goren ehdotuksesta jo keväällä 1998. Gorella oli Blue Marble seinällä. (Blue Marble yllä, kuva Nasa).

Hän haaveili satelliitista, joka näyttäisi maapallomme etäältä avaruudessa ja antaisi samalla tietoa ilmastonmuutoksen tutkimuksen tarpeisiin. Gore halusi kuvien maapallosta nostavan ympäristötietoisuutta.

Sopiva sijoituspaikka olisi noin 1,5 miljoonan kilometrin etäisyydeltä Lagrangen pisteessä L1, jossa Auringon ja Maan vetovoimat kohtaavat. Siellä alus liikkuu rajatulla alueella niin, että sen ajautumista sivuun on korjailtava vain silloin tällöin.

Hanke runnottiin nopeasti läpi avaruushallinnossa, ja satelliitti valmistui loppuvuodesta 2000.

Vuonna 2001 valtaan tuli republikaanihallinto, joka oli jo aiemmin jarruttanut ”Goresatia”. Nyt lähtö saatiin estettyä vetoamalla tärkeämpiin ja kiireellisempiin projekteihin, eikä edes satelliitin nimen muuttaminen auttanut asiaa.

Satelliitti ja sen laitteistot säilöttiin odottamaan parempia aikoja.

Ne koittivat Obaman hallinnon mukana. Hankkeen päätehtäväksi oli tullut tarkkailla Auringon purkauksia ja varoittaakin niistä hiukan ennen kuin ne saapuvat Maahan. Maata seuraavat laitteistot kuitenkin säilyivät, ja tiedekin saa siten uuden näköalan esimerkiksi Maan pilvien, heijastuvuuden ja otsonikerroksen tutkimiseen. Ensimmäinen kuva esitti Maata Amerikan puolelta, toisena julkaistiin Euroopan ja Afrikan puoli. Näkyville on tullut jo myös kuvia, joissa Kuu erottuu täysin valaistua Maata vasten (alla). Planeettamme mereisyys ja valoisuus tulevat esiin.

moon_198_1972220 (kopio)

 

Al Gore on ollut tyytyväinen, kun hän sai viimein satelliittinsa. The Atlantic-lehden haastattelussa hän samoin kuin esimerkiksi Paul McCartney uskoo planeettaamme esittävien kuvien voimaan ympäristön tiedostamisessa.

DSCOVR oli edullinen satelliitti, koska suuri osa sen laitteistoista tarvitsi vain kunnostaa viimein koittanutta matkaa varten. Esimerkiksi kaukoputkeen vaihdettiin suotimia. Satelliitin kaukoputki joka tuottaa kuvat Maasta on Cassegrain-tyyppiä. Tähänkin liittyy viivästys, sillä suoran peilikaukoputken keksijä Laurent Cassegrain joutui ”hyödyttömän keksintönsä” takia muun muassa Isaac Newtonin arvostelemaksi ja nykyisin yleisen kaukoputkityypin käyttöönotto siirtyi.

Mutta nyt hänen nimensä muistetaan ja de Trianan nimi näyttäisi olevan vaikkapa tässä elekronispektrometrin laitekyltissä, joka nyt lienee 1, 5 miljoonan kilometrin päässä. Hyvä niin, sillä de Trianan huuto on lenkki kehityksessä, joka vei ihmisen avaruusaikaan ja aiheutti myös ympäristöongelmat, joiden selvittämisessä satelliititkin on otettu avuksi.

elektronispektrometri (kopio)

Satelliitin värikkäästä historiasta kertoo muun muassa Smitshonianin Air & Space -lehti. Lehden mukaan syksyllä satelliitin kuvia aletaan julkaista säännöllisesti.

Suomestakin näkyy silloin isompia siivuja kuin ensimmäisessä alueeltamme julkaistussa kuvassa (suurennos otsikkokuvasta alla). Toisaalta hyvä näinkin, sillä moni naapurimaa on kuvassa heinäkuisten (6.7.2015) pilvien alla.

DSCOVR 6.7.2015

 

 

Al GoreDSCOVRmaaMaapalloTriana