Kuvaaja: Johanna Mehtola

Tulevana viikonloppuna vietetään monella mökillä veneily- ja mökkikauden päättäjäisiä, niin sanottuja Venetsialaisia. Veden ja tulen juhlaa on vietetty alun perin karnevaaleina Venetsiassa, mutta tapa on ehtinyt jo meillekin. Etenkin rannikkoseudulla juhlinnalla on jo pitemmät perinteet, mutta vähitellen juhlinta on edennyt myös sisämaahan.

Mökkien rannat koristellaan lyhdyillä, kynttilöillä ja väki kokoontuu myös nuotioille. Yhtenä juhlistamistapana on nyt yleistynyt myös ilotulitus.
Ilotulitusta varten pitää kuitenkin pyytää lupa paikalliselta Pelastuslaitokselta.

Esimerkiksi Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselle on tullut vain muutamia pyyntöjä tulevan viikonlopun ilotulituksista.
”Myönnämme luvan aina saman sisältöisesti, mutta itse luvan ehdoissa on rajoituksia. Niissä ilotulitteiden käyttö kielletään ehdottomasti, jos esimerkiksi metsäpalon syttymisriski on ilmeinen. Metsäpalovaroituksen aikana ei saa ampua ilotulitteita, vaikka siihen olisi anottu ja myönnetty lupa”, sanoo palotarkastaja Timo Kouki Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselta.

Ilotulitteiden käyttäjä vastaa aina mahdollisista seurauksista. Myönnetty ilotulituslupa ei vapauta käyttäjää vastuista tai velvollisuuksista.
”Kesällä ilotulitteiden kanssa on oltava erityisen varovainen, sillä maahan putoavat jätteet voivat sytyttää helpommin maastopalon”, Kouki muistuttaa.

Ja jos minulta kysytään, voi ilotulitteet suosiolla jättää kaupan hyllylle. Mökkikauden päätöstä juhlistamaan riittää vallan mainiosti lyhdyn loiste.

ilotuliteilotulitusvenetsialaiset