Julkinen salaisuus
Lietelantaa kaadetaan juomavesikaivoon, ikkunat rikotaan. Koiria tapetaan myrkyttämällä. Jäniksen suolia kipataan postilaatikoihin ja uhkaillaan väkivallalla.
Näin ammattimaiset hirven salametsästäjät hiljentävät rikostensa todistajat Pohjois-Karjalassa.
”Täällä laittomuudet lähtivät siitä, että metsästys aloitettiin kenen tahansa pihalta ja päästettiin siinä koirat irti”, kertoo pohjoiskarjalalainen Rauni (nimi muutettu). Salametsästäjät eivät kuunnelleet kehotuksia käynnistää metsästys kauempana talosta. Laiton metsästys on jatkunut Raunin kotiseudulla jo parikymmentä vuotta.
”Mentiin paikkaan kuin paikkaan, ja sanottiin vaan että pidä sinä turpas kiinni, me mennään metsälle”, hän sanoo. Rauni tuntee paikalliset metsästäjät. Myös ne, jotka eivät noudata lakia.
Salakaadoilla pitkät perinteet
Rauni kertoo esimerkin tuttavien maatilalta.
”Mies oli tullut jänismetsälle pihamaalle ja nuokkunut siellä koko päivän viinapullon kanssa.”
Iäkkäät tuttavat eivät uskaltaneet puuttua juopuneen touhuihin. Metsästäjät olivat käyneet luvatta toisellakin pihalla jänispassissa. Tapahtumat vahvistettiin Suomen Luonnolle riippumattomasta lähteestä.
Ihmiset sanovat, että paljon tietäisin juttuja, mutta en uskalla kertoa.
Jänikset viihtyvät maatalojen pihapiireissä, mistä ne löytävät paremmin ruokaa. Saaliin saaminen pihoilta on helpompaa kuin metsästä. Ilman maanomistajan lupaa ei saa metsästää tai ampua 150 metriä lähempänä asuintaloa eikä etsiä riistaeläimiä pihasta.
Rauni sanoo nyt, että paikallisten olisi pitänyt puuttua laittomuuksiin voimakkaammin jo kauan sitten. Tilanne on vuosien saatossa karannut käsistä.
”Tälläkin kylällä ihmiset sanovat, että paljon tiedän juttuja, mutta en uskalla kertoa, kun pian on tuli nurkan alla”, hän sanoo.
Rauni kertoo myös eräästä hirvestyksen yhteislupa-alueen johtajasta. Lupia hirvien metsästykseen voivat hakea paitsi metsästysseurat, myös useampi seura yhdessä. Tällöin tietty määrä kaatolupia annetaan laajemmalle alueelle, ja kaatojen määrää valvoo alueen johtaja.
Kyseisen alueen johtaja vaati, että jokainen hirvikaato ilmoitetaan hänelle heti tarkkoine koordinaatteineen. Hirvimiehet olivat syksyn mittaan törmänneet saalistähteisiin paikoissa, joista kaatoa ei ollut ilmoitettu. Johtaja huolestui, että hirviä kaadetaan enemmän kuin oli lupia. Raunin mukaan ilmoituksen penäämisen tuloksena alueen johtajan juomavesikaivo pilattiin ja kotitaloa vahingoitettiin.
Valvontaa kaipaa tehostusta
Pohjois-Karjalassa metsästyksen valvonta on pääasiassa paikallisten riistanhoitoyhdistysten kontolla. Usein se tarkoittaa sitä, että jos rikkomus tai rikos tapahtuu vahingossa tai tahallaan, valvojan pitäisi tehdä rikosilmoitus kaveristaan. Kynnys siihen on korkea. Silloin kun metsästäjä on yksin liikkeellä, silminnäkijöitä ei ole.
Suomen Luonto kysyi Pohjois-Karjalan riistanhoitoyhdistyksiltä kuinka paljon ne käyttävät rahaa valvontaan. 14 yhdistyksestä kyselyyn vastasi kolme: Tuupovaara, Ilomantsi ja Kitee. Ne ilmoittivat käyttävänsä 200–500 euroa vuodessa metsästyksen valvontaan. Esimerkiksi Kiteen yhdistyksen budjetista se vastaa alle prosenttia, tosin suuri osa valvonnasta tehdään talkootyönä.
Syksyllä 2015 Pohjois-Karjalan riistanhoitoyhdistykset Tuupovaaraa lukuun ottamatta kokeilivat valvonnan tehostamista. Ne palkkasivat yhteiseksi metsästyksenvalvojaksi metsästäjä, rajakapteeni evp. Veli-Matti Niskasen.
Niskanen valvoi metsästystä jo virassaan rajavartiostossa, josta hän jäi eläkkeelle 11 vuotta sitten. Kun hän aloitti rajamiehenä 1976, partiointi tapahtui erämaaoloissa. Palvelukseen valikoitui pääasiassa erätaitoisia metsästäjiä, kuten Niskanen itsekin. Silloin ruokahuoltoa täydennettiin riistalla.
Virassa ollessaan Niskanen pani merkille innokkaimpien rajamiesten osallistumisen harmaalla alueella häilyvään metsästykseen ja sen että paikallisia metsästäjiä valvottiin puutteellisesti.
”Kun rajavartiolaki astui voimaan 2005 ja rajavartiolaitos sai osin samoja oikeuksia kuin poliisilla, olisi asennekasvatuksella pitänyt muuttaa myös henkilökunnan metsästyskulttuuria ainakin karhun, suden ja ilveksen metsästyksen kohdalla”, Niskanen sanoo.
Lakimuutoksen myötä rajavartiolaitoksen tehtäviin lisättiin erävalvonnan rikostutkinnat, myös esitutkintaan kuuluva paikkatutkinta. Niskasen vastuulla oli erämaa-alueiden metsästys-, kalastus- ja maastoliikennerikkomuksiin liittyvä rikostutkinta. Jotta valvonta on uskottavaa, rajamiesten metsästyksen tulee olla moitteetonta eivätkä he voi kulkea porukoissa, joista on edes epäilyjä, että metsästyslakia ei noudateta.
Niskasella oli pelko, että luvan mukaisessa saalismäärässä pysymisessä oli epäselvyyksiä, kun viikkoja kestäneessä susijahdissa laukauksia saattoi kuulua paljon, vaikka Riistakeskus oli myöntänyt kaatoluvan vain yhdelle sudelle. Myös useita seurueita oli samaan aikaan metsällä Lieksan–Nurmeksen alueella, jolloin vahingossa voi tulla ammutuksi useampi susi. Yksikään kyseisen alueen rajamies ei ole ollut tutkinnassa metsästysrikosepäilyyn liittyen, mutta jos tapahtuu rikos, virassa oleva rajamies ei voi vapaa-ajallakaan sulkea silmiään.
Niskanen yritti saada aikaan ryhtiliikettä silloisen Rajavartioston komentajan ja esikunnan kautta. Se ei johtanut mihinkään.
”Komentaja oli vanhanaikainen eikä halunnut, että metsästykseen ja kalastukseen liittyvät rikostutkimukset koskevat paikallisia”, Niskanen kertoo.
Rajavartiosto ei halunnut rikkoa välejään paikallisiin sakottamalla heitä pienistä rikkeistä. Niskasen mielestä niiden avulla olisi voitu harjoitella vakavampien rikosten tutkimista.
”Emme saaneet enää tutkia niitä rikkomuksia ja rikoksia, vaan ne siirrettiin poliisille. Vaikka poliisikin toivoi, että olisimme ottaneet enemmän vastuuta”, Niskanen sanoo.
Pohjois-Karjalan rajavartioston silloinen komentaja, eversti evp. Tero Kaakinen kiistää asian.
”Tällaista linjausta ei ole annettu ainakaan minun toimestani. Erävalvontaa tehtiin raja-alueella yhteistyössä poliisin ja Metsähallituksen kanssa. Rajavartiolaitosta koskevan lainsäädännön muuttumisen myötä rajavartioston kyky erävalvontaan ja siihen liittyvään rikostutkintaan parani entisestään”, hän sanoo.
Eläkkeelle jäätyään Niskanen jatkoi metsästykseen liittyvän valvonnan parissa. Kun hän aloitti Pohjois-Karjalan riistanhoitoyhdistysten metsästyksenvalvojana syksyllä 2015, kokeilun piti olla viisivuotinen. Se jäi kuitenkin yhteen syksyyn. Niskasella on valvonnan tyssäämisen syistä omat epäilynsä.
”Panin liian selkeästi näkyviin, että riistanhoitoyhdistysten henkilöt tietävät ketkä tekevät laittomuuksia.”
Kuitenkin yhdistysten henkilöt itse toivoivat apua puuttumisessa rikkomuksiin. Vakavampien metsästysrikosten jäljille Niskanen ei koskaan päässyt. Se olisi vaatinut pitkäjänteisempää työtä ja yhteistyötä poliisin kanssa.
Pohjois-Karjalan riistaneuvoston puheenjohtaja Pentti Pulkkinen oli mukana käynnistämässä yhteistä valvontaa.
”Riistanhoitoyhdistyksillä ei ollut halua jatkaa valvontaa. Ne vetosivat myös rahapulaan”, Pulkkinen sanoo.
Poliisin tiedossa vähän rikoksia
Poliisin tietoon tulee vuosittain noin puoli miljoonaa rikosta. Muihin rikoksiin verrattuna metsästysrikoksia tapahtuu poliisin tilastojen mukaan vähän. Niistä kirjattiin viiden viime vuoden aikana koko maassa vuosittain 376–565 ilmoitusta.
Kaikista tapauksista noin puolet oli vähäisiä rikkomuksia, kuten koiran irtipitoa ilman maanomistajan lupaa tai metsästysaseen huolimatonta kuljettamista. Tammikuusta 2011 lokakuuhun 2018 hirven salametsästykseen liittyviä rikosilmoituksia tehtiin 39.
Poliisilla on vain vähän mahdollisuuksia osallistua valvontaan, edes partiota voi olla tarvittaessa vaikea saada paikalle harvaan asutuilla seuduilla, kuten esimerkiksi Pohjois-Karjalassa. Tietyillä alueilla päivystää ajankohdasta riippuen vain yksi tai kaksi poliisipartiota.
Resurssipulan ja näytön puutteen takia poliisi keskittää voimavaransa niihin tapauksiin, joista näyttöä löytyy.
Nyt eläkkeelle jäänyt pohjoissavolainen poliisi Pekka Antikainen kertoo, että virassa ollessaan häntä uhkailtiin.
”Samalla tavalla ne ovat varmasti pelotelleet muitakin poliiseja.”
Hän jatkoi metsästysrikosten tutkimista uhkailusta huolimatta. Sitten Antikaisen kotona kävi kutsumattomia vieraita hänen ollessaan yövuorossa. He muun muassa tappoivat Antikaisen kaksi pystykorvaa, kaksi muuta selvisi hengissä. Myös paikkoja rikottiin. Keskusrikospoliisi sai koirantappajat kiinni vihjeiden avulla. Nyt tapauksesta on kulunut jo 19 vuotta.
”Salametsästys on suurilta osin piilorikollisuutta”, sanoo erävalvonnan parissa työskentelevä ylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen Itä-Suomen poliisista.
Hirven ja karhun salakaatojen motiivi on taloudellinen hyöty.
Pohjoismaisen tutkimuksen mukaan – jossa myös Suomi oli mukana – alle kymmenen prosenttia metsästysrikoksista tulee viranomaisten tietoon. Poliisin tekemä metsästyksenvalvonta sisältää etukäteen tiedotettua yleisvalvontaa, jolla on myös valistuksellinen tarkoitus. Suurin osa valvonnasta on kohdennettu tiettyihin henkilöihin, eläinlajeihin tai alueisiin, joista ei etukäteen tiedoteta. Pohjolaisen mukaan kuitenkin suurin osa metsästäjistä noudattaa lakia.
”Rikoksien määrä vähenee, koska tekijöiden joukko pienenee ja vaikenemisen kulttuuri murenee”, hän sanoo.
”Salametsästykseen suhtaudutaan Suomessa koko ajan yhä kielteisemmin.”
Kirjattujen rikosilmoitusten perusteella hirviä ja suurpetoja salakaadetaan Itä-Suomessa yhtä paljon. Rikosten motiivit ovat tosin erilaiset. Suden salametsästyksessä kyse on petovihasta. Hirven ja karhun salakaatojen motiivi on taloudellinen hyöty. Hirviä kaadetaan laittomasti yhtä paljon niin metsästyskaudella kuin sen ulkopuolellakin.
Poliisilta saatujen tietojen valossa haastattelemamme Raunin kuvailema ammattimainen hirvien salametsästys on Suomessa harvinaista. Edellisen kerran laaja suomalainen salametsästysrinki jäi kiinni 2000-luvun alussa.
Salakaadoista on myös muita merkkejä kuin maastosta löytyneet ylimääräiset hirvien saalistähteet.
Koira auttaa salakaadossa
Kesällä Rauni törmäsi useamman kerran koiraan, joka vaikutti olevan saaliin perässä. Kesäaikaan saa laillisesti metsästää ainoastaan hilleriä, minkkiä ja supikoiraa, mutta ei naaraita, joilla on pentuja.
”Koko kesän se koira juoksi irti, mitä lie he metsästivät.”
Koiralla oli tutkapannan lisäksi kuonokoppa, mikä esti sitä haukkumasta äänekkäästi, jolloin se ei herätä liikaa huomiota. Tutkapannan avulla metsästäjä näkee reaaliajassa kännykän tai tabletin karttasovelluksella, milloin koira ajaa saalista ja koska se haukkuu.
Karttasovelluksen avulla salametsästäjän on helppo ajaa autolla tien varteen hirven eteen passiin ja kaataa se. Äänenvaimentimen avulla laukaus ei kuulu kauas. Tien varresta saalis voidaan nostaa kokonaisena pakettiautoon. Tilanne on nopeasti ohi eikä jälkiä ei jää.
Metsästys koiran ja tutkapannan avulla on tietysti laillista, mutta salakaatajat eivät noudata metsästysaikoja tai kiintiöitä. Koirametsästys mahdollistaa hirvien salakaadot pienellä porukalla.
Liikenne kasvaa metsäautoteillä
Auton ja koiran käyttö on laillisessakin metsästyksessä yleistynyt nopeasti. Nykyään hirveä ajaa useimmiten koira. Siihen on vaikuttanut metsästyskulttuurin muutos, helppous sekä metsästäjäporukoiden pienentyminen ja ikääntyminen.
Koiran käyttö hirvien metsästyksessä yleistyi Suomessa 1990-luvun taitteessa.
Yhä harvempi nykymetsästäjä liikkuu maastossa pitkiä matkoja jalan. Sanomalehti Karjalainen raportoi syksyllä 2015, että kanalintujen metsästys tieltä on kasvava ongelma. Se on laitonta.
”Autot kiertävät tuolla saloilla määrättyjä lenkkejä päiväkausia”, Rauni kertoo. Viime syksynä lintumetsästysaikaan Raunin huomion kiinnitti auto, joka ajoi vastaan kolmatta kertaa saman päivän aikana. Kuljettajakin tuli näkyville.
”Reino-aamutossuissa se mies nousi autosta”, Rauni sanoo.
Metsähallituksen erätarkastajilla ja Veli-Matti Niskasella on samanlaisia havaintoja. Välillä metsästäjän kuskina on vaimo, jotta mies pääsee nopeammin ulos autosta ampumaan.
Osa liikenteestä metsäautoteillä selittyy lumijälkien laskennoilla, joiden avulla selvitetään metsästyksen jälkeistä hirvikannan kokoa. Se on myös tavanomainen selitys salametsästäjille, jotka hakevat saalista. Alkuvuodesta 2015 Karjalaisen haastattelema poliisi totesi, että vain salametsästys selittää kasvaneen liikenteen erityisesti susireviireiden metsäautoteillä.
Rauni sanoo, että viimeinen laillinen hirvi hänen kotipaikkakuntansa metsästysalueelta oli ammuttu lokakuun lopussa. Hänen havaintojensa mukaan teitä käydään ajelemassa läpi talven.
”Salametsästäjille ei pysty tekemään mitään, ellei heitä saada itse teosta kiinni”, hän sanoo.
Eräs salametsästäjistä sai tuomion hirven salakaadosta.
”Hän joutui maksamaan pienet korvaukset, mutta sillä ei ole vaikutusta.”
Kyseinen porukka saa hirvien salakaadoista merkittävät lihamäärät ja taloudellisen hyödyn.
”Se ei enää mene mistään tiskinaluskaupasta”, Rauni väittää. Hän kertoo, että purkitetut lihat säilötään autoklaavilla. Kylällä ajelee pakettiauto, jonka epäillään myyvän lihat eteenpäin. Koska oikeudessa pitävää näyttöä salametsästyksestä ja lihakaupasta ei ole, asiaa on mahdoton viedä poliisille.
”Suomalainen on niin tyhmä, että jos pikkuisenkaan halvemmalla saa, niin lihan alkuperää ei kysellä”, Rauni sanoo.
Enemmän valvontaa
Kaikki Suomen Luonnon haastattelemat metsästäjät sanovat, että metsästäjäyhteisön pitää itse aloittaa rikosten kitkeminen. Vain niin metsästys säilyy hyväksyttävänä yhteiskunnassa.
”Poliisille pitää saada lisää resursseja ja Metsähallitukselle puolet enemmän erävalvojia”, Rauni sanoo.
Niskasen mukaan tiedotusta ja asennekasvatusta tarvittaisiin Metsähallitukselta sekä Riistakeskukselta koko valtakunnan tasolla, varsinkin metsästyskauden aikana. Paras lähtökohta tiedotukselle olisi se, että törkeimmät salametsästäjät saataisiin ensin kiinni.
”Se muistuttaisi kaikkia metsästäjiä siitä, mitä varten valvontaa tarvitaan”, Rauni sanoo.