Maailman kalasaaliit yli nelinkertaistuivat 1950-luvun alusta 1980-luvun loppuun. Sen jälkeen ne ovat polkeneet paikallaan. Nykyiseen saalismäärään pääseminen vaatii kuitenkin koko ajan yhä suuremman panoksen. YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan 31,4 prosenttia tarkastelluista kalakannoista on ylikalastettuja. Luku on noussut tasaisesti vuodesta 1974, jolloin vain 10 prosenttia kannoista oli kalastettu kestämättömästi. Saaliiden nyt jo tyrehtynyt kasvu menneinä vuosikymmeninä tapahtui siis kalakantojen kustannuksella.

Kotoisella Itämerellä suomalaisten ammattikalastajien saaliit ovat kasvaneet. Kasvu on kuitenkin perustunut pitkälti silakan ja kilohailin troolaamiseen. Samanaikaisesti monien arvokalojen kannat ovat kutistuneet. Suomeen rekisteröityjen alusten saalis merellä oli vuonna 2016 157 miljoonaa kiloa. Tästä oli silakkaa 136 miljoonaa kiloa ja kilohailia 17 miljoonaa kiloa. Muita, etenkin arvokkaampia lajeja, saatiin vain 6 miljoonaa kiloa. Vuosina 1980-2016 siian saalis on vähentynyt noin puoleen ja lohen noin kolmasosaan. Ahvenen saalismäärä on jonkin verran kasvanut, kuhan vaihdellut ylös alas ja mateen romahtanut neljäsosaan. Turskasaalis on romahtanut murto-osaan.

Ahvenen saalismäärät Itämerellä ovat hieman nousseet. Kuva: Tomi Setälä

Pienenevät saaliit on kokenut myös hankolainen kalastaja Magnus Ekström: ”Viimeisen viiden vuoden aikana kannat ovat romahtaneet.” Haastattelen häntä kalapuodissa Hangonkylän satamassa. Monen muun kalastajan tavoin Ekström on monipuolistanut liiketoimiaan. Hänellä on kalapuoti ja sen yhteydessä a la Carte -ravintola. Hän käy Ruotsissa opiskelemassa gourmet-kokkaamista ruotsalaisten huippukokkien kanssa, ja kouluttaa sitten kotona ravintolansa kokkeja. Kyläsatamassa on myös Ekströmin suuri savustus- ja kalankäsittelyhalli, ja Hakaniemen kauppahallissa Helsingissä hänellä on ollut koju jo pitkään.

Magnus Ekström nauttii työnsä luonnonläheisyydestä. Kuva: Tomi Setälä

Ekströmin mielestä Suomessa ei ole ylikalastusta. Itämerellä sitä kyllä on. Esimerkiksi Gotlannin edustalla ylikalastukseen osallistuvat niin latvialaiset, liettualaiset, ruotsalaiset kuin venäläisetkin alukset. Siellä on isot kiintiöt. Myös turskanpyyntikielto on ollut voimassa, joka tosin on korvattu kalastajille avokätisesti. Suomen 500-2000 ammattikalastajaa (laskutavasta riippuen), eivät hänen mukaansa nosta merestä edes yhtä suurta saalista kuin nopeasti yleistyneet merimetsot ja hylkeet.

Teemme tarinaa ylikalastuksesta, joten keskeytän hetkeksi keskustelun merimetsoista ja hylkeistä. Siirrymme samalla kahvin ja Vichyn kanssa Ekströmin kalapuodin pihalle.

Ekströmin kalapuoti Hangossa. Kuva: Tomi Setälä

”Globaali ongelma johtuu siitä, että pari kolme valtavaa laivaa kiertää maailmaa tyhjentämässä rannikoita ja avomerta”, Ekström selittää. ”Näitä Viking Linen kokoisia noin 150-metrisiä megakalastusaluksia on maailmassa vain muutama. Niiden lisäksi 50-60-metrin luokkaa olevia kalastusaluksia on tuhansia.”

Kiintiöt ja säännöt rajoittavat kalastusalusten toimintaa kaikkialla paitsi aavalla merellä. Maiden talousvyöhykkeet ulottuvat aluevesiä kauemmas 200 meripeninkulman (370 km) päähän niiden rannikoista. Ekström ei kuitenkaan usko, että kiintiöt ja valvonta sitovat suuria kalastusaluksia tehokkaasti.

”Jos he ovat Afrikan ulkopuolella troolaamassa, tyhjentämässä rannikkoa siellä, niin se on korruptiota. He maksavat tietyille henkilöille, jotta saavat luvan kalastaa”, Ekström selventää kalalokkien kirkuessa Hangon kirkkaansinisellä taivaalla.

Rannikoilta laittomasti ja raportoimatta tehty kalastus vaikuttaa paikallisiin kalastajiin ja asukkaisiin kielteisesti viemällä niin elinkeinon kuin ravitsevat merenelävätkin. Ääriesimerkkinä Somalian vuonna 2005 alkaneen merirosvousaallon taustalla oli ulkomaisten alusten laiton kalastus Somalian edustalla siitä huolimatta, että Somalia oli kieltänyt sekä ulkomaisten alusten kalastuksen rannikkovesillä että pohjatroolauksen. Lisäksi länsimaista tuotuja ongelmajätteitä upotettiin laista ja ympäristöstä räikeästi piittaamatta Somalian edustalle. Erään YK:n raportin mukaan Somalian vuosittaiset taloudelliset menetykset nousivat jopa 300 miljoonaan dollariin (noin 250 miljoonaa euroa). Tätä voi verrata suomalaisten ammattikalastajien 40 miljoonan euron vuotuiseen saaliiseen. Niukan toimeentulon ja nälän aiheuttama epätoivo ajoi jotkut somalikalastajat rikoksen tielle.

Tyynellämerellä Palaun vesillä laittomasta kalastuksesta kiinni jäänyt filippiiniläinen kalastusalus Sal 19. Laittomalle alukselle tyypillisesti aluksen nimeä tai muita tunnuksia ei näy. Kuva: Alex Hofford / Greenpeace

Laiton kalastus on iso ongelma Afrikassa, jossa kala on monessa maassa elintärkeä ravinnon ja tulojen lähde.

”Olin Mauritiuksella 7-8 vuotta sitten, ja näin siellä viitisenkymmentä 50-60-metristä kiinalaista pohjatroolaria. Sieltä käsin ne tyhjentävät Etelä-Afrikan ja lähimaiden rannikoita”, Ekström kertoo.

Ekströmin mielestä pohjatroolaus pitäisi kieltää kokonaan. Pohjatroolauksessa verkkoa vedetään pohjaa pitkin. Sivusaaliina saadaan haavoittuvia lajeja ja pohjan ekosysteemi vahingoittuu.

Eräs erityinen huolen aihe on ollut silmäkoralli. Ainutlaatuinen kylmän veden koralli kasvaa lähinnä Atlantin pohjalla. Suurin riutta on Røstrevet Lofoottien lounaispuolella Norjassa. Useat kala- ja äyriäislajit pitävät riuttaa kotinaan. Tultuaan tietoiseksi ekosysteemille tärkeän silmäkorallin haavoittuvuudesta Norja kielsi pohjatroolauksen sen esiintymisalueilla. Troolaus kuitenkin jatkuu edelleen heikommin hallinnoiduilla alueilla. Eräässä Nature Communications -lehdessä vuonna 2010 julkaistussa tutkimuksessa todetaan, että pohjatroolarit ovat aiheuttaneet suurta haittaa merenpohjan ekosysteemille Englannin ja Walesin vesillä vuodesta 1889 alkaen, ja tilanne huononee koko ajan. Nykyään alukset joutuvat kalastamaan 17 kertaa tehokkaammin saadakseen saman saaliin kuin aiemmin.

Japanilaiset kalastajat pyydystämässä sinievätonnikaloja niille tarkoitetussa kasvatusaltaassa Kroatian rannikolla. Suurin osa kasvatuksessa olevista kaloista on pyydetty luonnosta. Aivan viime vuosina on opittu tuottamaan sinievätonnikaloja laboratoriossa haudotusta mädistä. Uhanalaisen lajin tulevaisuus näyttää kuitenkin synkältä: lihan kysyntä on kasvatuksesta saatavaan tuotantoon verrattuna viisisataakertainen. Kuva: Lehtikuva/ AFP Photo / Stringer

Mitä syvemmällä pohjaa troolataan, sitä vahingollisempaa se on. Sivusaaliiden määrä suhteessa toivottuun saaliiseen kasvaa. Syvällä elävien kalojen on vaikea toipua troolaamisen aiheuttamasta kannan harvennuksesta, koska niiden lisääntymisikä on yleensä korkea. Helppojen saaliiden vähetessä jotkut pohjatroolarit hakeutuvat yhä syvemmille vesille.

Pohjatroolauksen haitallisuudesta aletaan olla jo yksimielisiä niin luonnonsuojelun kuin kalastuselinkeinon pitkän tähtäimen kannattavuudenkin näkökulmasta, mutta ylikalastus yleisemmin on monimutkainen ongelma. Tämän on moneen kertaan saanut todeta lehtori Marko Lindroos Helsingin yliopiston taloustieteen laitokselta. Lindroos on ympäristötaloustieteilijä ja peliteoreetikko. Peliteoriassa tutkitaan monen toimijan, niin sanotun pelaajan, tekemiä sopimuksia ja niiden pitävyyttä. Pelaajia voivat kalastuksen tapauksessa olla esimerkiksi järjestöt, maat tai toimijatahot niiden sisällä.

”Kalastukseen liittyy suuria taloudellisia intressejä ja lobbaamista, jotka usein johtavat tieteen ja kestävyyden kannalta liian isoihin kiintiöihin”, Lindroos kertoo ja jatkaa: ”Lisäksi suuri osa kalastuksesta tapahtuu laittomasti tai raportoimatta.”

Ympäristötaloustieteessä puhutaan kestävästä maksimisaaliista (maximum sustainable yield, MSY). Tässä viitekehyksessä kala arvioidaan kylmästi uusiutuvaksi taloudelliseksi resurssiksi eikä kalansyönnin etiikkaa lähtökohtaisesti kyseenalaisteta. Itämerellä Kansainvälinen merentutkimusneuvosto (International Council for the Exploration of the Sea, ICES) arvioi kestävän maksimisaaliin kullekin lajille tieteellisten tutkimusten perusteella ja suosittelee kiintiöitä EU:n kalastuksesta vastaavien ministerien neuvostolle. Tälle vuodelle Kansainvälinen merentutkimusneuvosto suositteli romahtaneiden turskakantojen takia turskan kiintiötä vähennettäväksi 93:lla prosentilla. Toteutunut EU:n päätös oli 56:n prosentin vähennys.

Kalankasvatusaltaita Norjan Lofooteilla. Kuva: Juha Määttä / Vastavalo

FAO:n arvion mukaan 31,4 prosenttia kalalajeista on ylikalastettuja, eli joko niitä pyydetään kestävää maksimitasoa enemmän tai niitä on aiemmin pyydetty liikaa, eikä kanta ole toipunut. FAO arvioi, että ylikalastettujen lajien toipuminen kasvattaisi satoja 16,5 miljoonan tonnin ja 32 miljardin dollarin edestä. Tuokin lisäsaalis olisi alle 20 prosenttia nykyisestä kokonaissaaliista. Olemme jo äärirajoilla sille, kuinka paljon valtamerestä ylipäätään voi nostaa kalaa.

Esimerkiksi Itämeren kalastuksesta jää Lindroosin mukaan arviolta puolet raportoimatta. Tyypillisesti kiintiön täytyttyä loppusaalis raportoidaan toisena kalalajina. Myös Itämerellä valvonta voi olla valikoivaa tai lepsua, ja hyvin suoritettuna se on kallista. Tulevaisuudessa sähköinen valvonta voi laskea kustannuksia, mutta rehti ja suoraselkäinen toteutus on siinäkin mallissa kysymysmerkki.

31,4 prosenttia kalalajeista on ylikalastettuja.

Valvontaa on yritetty tehostaa useilla aloitteilla. Esimerkiksi vuonna 2016 voimaan tullut Port State Measures Act velvoittaa satamia tekemään ilmoituksen kaikesta havaitusta epäilyttävästä toiminnasta jos niillä itsellä ei ole valmiuksia tutkia kiintiöiden ylityksiä tai muita rikkomuksia. Niin Magnus Ekströmin mainitsema Mauritius kuin myös Etelä-Afrikka ja Mosambik ovat sopimuksen allekirjoittajia. Ekström ei innostu tästä valvontamekanismista. Hän uskoo järeämpiin toimiin: ”Suurimmat kalastusalukset tulisi kieltää kokonaan, ja kiellon tulisi olla maailmanlaajuinen.” Siihen, minkäkokoiset alukset tulisi sallia, Ekström heittää vastaukseksi 30 metriä.

Ammattikalastajien määrä Suomessa vähenee jatkuvasti. Vanhat lopettavat eikä uusia, nuoria kalastajia tule montaa tilalle. Ekström uskoo, että useimmat nuoret haluavat helpomman elämän. Hän on itse ammattikalastaja kolmannessa polvessa ja nauttii työstään. Työ on fyysistä ja luonnonläheistä, ei tarvitse istua toimistolla eikä kukaan hengitä niskaan, vaan kalastaja on itse oma pomonsa. ”Paitsi tänä päivänä tietysti hylje ja merimetso ovat pomoja”, hän lisää.

Itämeren harmaahyljekannat ovat vähitellen toipuneet mutta eivät vielä 1940–50-lukujen tasolle. Kuva: Antti Halkka

1940-50-luvuilla hylkeiden määrät olivat vielä suurempia kuin nykyään, ja siitä huolimatta ammattikalastus kukoisti ja elintaso saaristossa oli korkea, muistuttaa professori Sakari Kuikka Helsingin yliopiston Ympäristötieteiden laitokselta.

Kalastajien on ollut vaikea pysyä yleisen elin- ja hintatason nousun kyydissä. Heidän pitäisi tehostaa kalastustaan parilla prosentilla vuodessa tai hankkia vastaava määrä lisätuloja sivutöillä kyetäkseen kustantamaan koko ajan kallistuvan elämisen. Kuikan mukaan olemme kuitenkin monien kalalajien osalta kymmenien prosenttien sisällä maksimisaaliista, eikä arvokalojen saaliita voi loputtomiin lisätä. Suurimman potentiaalin kalastuksen kannattavuuden kannalta Kuikka näkee silakassa ja kilohailissa, joiden kannat ovat suurimmat. Kotimaisen silakan kysyntä on kuitenkin romahtanut. 1980-luvun alkuun verrattuna pudotusta on tapahtunut peräti 90 % (Seppo Knuuttila ja Antti Lappalainen, Helsingin Sanomat 20.2.2017). Vain kolme prosenttia pyydetystä silakasta menee suoraan ihmisravinnoksi. Kilohailia syödään runsaasti muun muuassa Venäjällä, mutta ei Suomessa.

Kohonneiden dioksiinipitoisuuksien pelko on varmasti vaikuttanut haluttomuuteen syödä silakkaa, vaikka monen asiantuntijan mukaan silakan syönnin terveyshyödyt ylittäisivät riskit. Dioksiinipitoisuudet ovat sitä paitsi olleet laskussa jo 1970-luvulta alkaen. Professori Kuikka arvioi myös kokkauskulttuurin muuttuneen niin, etteivät kuluttajat enää tunne herkullisia silakkareseptejä.

Silakkaa Itämerestä vielä nousee, mutta sen kysyntä suomalaiskodeissa on romahtanut. Kuva: Pentti Sormunen / Vastavalo

Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan kymmenkunta troolaria kalastaa yli puolet silakan ja kilohailin saaliista Suomessa. Ne kalastavat niin isoja määriä kerralla, että osa kaloista ruhjoutuu kaupan tiskille kelpaamattomiksi. Jos kotimaisen kalan kysyntä kotitalouksissa jälleen kasvaisi, syntyisi samalla tilausta kalastusmenetelmien uudelleenarvioinnille, sanoo erikoistutkija Riku Varjopuro Suomen ympäristökeskuksesta. Pienimuotoisen verkko- ja rysäkalastamisen – tai vaihtoehtoisesti maltillisemman troolauksen – merkitys kasvaisi. Potentiaalia pienen mittakaavan verkkokalastukselle olisi myös lahnassa ja särjessä, jos ihmiset vain söisivät näitä aliarvostettuja lajeja.

Maailman meristä vain kolme prosenttia on luonnonsuojelualueilla, ja näistä 1,6 prosenttia on vahvasti suojeltu. Vertailun vuoksi maa-alueista peräti 10–15 prosenttia on suojeltu. Cousteaun mukaan sivilisaatio on perustunut metsästämisen korvaamiseen maanviljelyllä. Viljelyä olemme tehneet menestyksekkäästi maalla, mutta emme merellä. Cousteau itkisi suolaisia kyyneleitä jos kuulisi uusimmista tutkimuksista, joiden mukaan muoviroskan massa valtameressä on ylittänyt kalojen yhteenlasketun massan. Samanaikaisesti merivesi lämpenee ja happamoituu fossiilisten polttoaineiden poltosta syntyvien päästöjen takia. Cousteau sanoikin, että vaikka tulevaisuus loogisesti ajatellen näyttää synkältä, me ihmiset olemme enemmän kuin loogisia. Meillä on uskoa ja toivoa, ja me voimme työskennellä asioiden eteen.

On ehdotettu että kalastus aavalla merellä kiellettäisiin kokonaan. Arvioiden mukaan se parantaisi kalastuselinkeinon kestävyyttä ja oikaisisi kalastajien välisiä tuloeroja.

Kanadalaisen University of British Columbian johtamassa tutkimuksessa Scientific Reportsissa vuodelta 2015 raportoitiin, ettei aavan meren kalastuskielto pienentäisi kokonaissaalista ollenkaan, koska vaeltavien kalalajien saaliit suurenisivat rannikoiden läheisyydessä. Kalastuskiellon ansiosta kalastajien väliset tuloerot kaventuisivat niin että niitä kuvaava ns. Gini-kerroin putoaisi 0,66:sta 0,33:een. Kun kalastajien tuloerot tällä hetkellä ovat yhtä suuret kuin yleiset tuloerot epätasa-arvoisimmissa kehitysmaissa, ne voisivat kansainvälisten vesien kalastuskiellolla kohentua Eestin tai Ison-Britannian sisäisten tuloerojen tasolle.

Ympäristötaloustieteilijä Marko Lindroos ei ota kantaa aavan meren kalastuskieltoon, mutta hän kannattaa tiettyjen kutu- ja kasvualueiden suojelua ja sulkemista kalastukselta kokonaan. Myös vesiviljelyyn Lindroos suhtautuu myönteisesti. Hän toteaa että kalankasvatusta eivät koske samat kestävän maksimisaaliin rajoitteet kuin kalastusta. Vaikka vesiviljelyyn liittyy haasteita ja ongelmia, ne ovat hänen mielestään voitettavissa. Tautiongelmia viljelmillä voidaan ratkaista rokotuksilla ja kasvattamalla altaiden kokoa. Ravinnepäästöjä voidaan kerätä ja kierrättää pelloille lannoitteeksi. Karanneiden kalojen risteytymistä villien yksilöiden kanssa voidaan yrittää vähentää tiheäsilmäisemmillä verkoilla. Kalankasvatuksessa on Lindroosin mukaan tapahtunut paljon teknistä edistystä ja yhä useampia lajeja on saatu kasvatuksen pariin.

Ammattikalastajan verkot ovat hyvässä järjestyksessä. Kuva: Tomi Setälä

Moni odottaakin sinistä vallankumousta maanviljelystä tutun vihreän vallankumouksen hengessä. Kemiallisten lannoitteiden käyttö, tuholaisten torjunta, keinokastelu, koneistuminen ja uudet lajikkeet nostivat maatalouden tuottavuuden kokonaan uudelle tasolle 1960-luvun loppupuolelta lähtien. Myös Jacques Cousteau puhui nimenomaan tieteellis-teknillisen ajattelun tärkeydestä meren ongelmien ratkaisemisessa. Jos vesiviljelystä saataisiin enemmän kalaa, paine ylikalastaa vähenisi.

Aasiassa ja etenkin Kiinassa vesiviljely on kovassa kasvussa. Vielä 1950-luvulla vesiviljely oli vaatimatonta verrattuna kalastukseen, mutta vuonna 2014 sillä tuotettu ruoka ylitti ensi kerran kalastuksesta saatavan ravinnon määrän. Katkarapujen ja muiden äyriäisten kasvatus on kasvanut vielä kalanviljelyä enemmän.

Aasiassa vesiviljely on kovassa kasvussa.

Kalankasvatuksessa keskeinen ongelma on kalojen rehu. Usein yhtä kiloa viljeltyä petokalaa kohden tarvitaan 2 kiloa halvempaa kalaa rehuksi. Tämä yhtälö ei tietenkään edistä maapallon kasvavan väestön ruokkimista.

Etelä-afrikkalainen yritys Agriprotein kehittää kärpästoukista rehua kaloille ja kanoille. Huomattavasti rehukaloja nopeammin kasvavat kärpästoukat syövät biojätteitä. Toukat teurastetaan, erotetaan mekaanisesti biojätejäämistä, kuivataan ja puristetaan pelleteiksi. Agriprotein on kerännyt rahoitusta kymmenien miljoonien edestä ja edellisellä rahoituskierroksella sen arvoksi arvioitiin 117 miljoonaa dollaria. Tuote ei vielä ole EU:n markkinoilla, koska se luokitellaan rehukäyttöä varten prosessoiduksi lihatuotteeksi jotka on hullun lehmän taudin jälkeen kielletty.

Kiinalaiset ovat jo vuosisatojen ajan käyttäneet silkkitoukan koteloja, nahkoja ja ulosteita rehuna vesiviljelmillään maanviljelyn ja vesiviljelyn yhdistävässä kiertotaloudessa Yangtze- ja Helmijokien suistoalueilla. Silkkitoukat syövät mulperinlehtiä tai bambun sivutuotteita ja jätteitä ja vesiviljelyn jätteistä syntyvää mutaa käytetään lannoitteena maanviljelyssä.

Ehkä hyönteisrehu ja kiertotalous voisivat olla palanen kestävää tulevaisuutta, jota emme vielä täysin osaa kuvitella, mutta josta voimme Costeaun hengessä unelmoida.

Pieni on kaunista kalastuksessakin. Viimeinen Englannin Norfolkin Great Yarmouthista käsin operoiva kalastusalus Eventide palaamassa Pohjanmereltä kotisatamaan. Kuva: Chris Radburn / PA Photos / Lehtikuva