Auto tärisee. Antti Hyppöstä harmittaa vanteisiin paakkuuntunut savi. Kurakeleiltä ei ole voinut välttyä tänä kesänä. Auton ikkunoista avautuu pohjalainen peltolakeus, missä mäkiä ei näy. ”Maisema rupeaa pikkuhiljaa muuttumaan mustaksi”, toteaa Antti, kun lähestymme Hyppösten sukutilaa Isossakyrössä. Puinnit ovat täälläkin myöhässä sateisen syksyn takia, ja siksi pellot ovat vielä paikoin keltaisen sängen peitossa odottamassa kyntöä. Viljasato on jo varastossa, mutta härkäpapu odottaa vielä puintia, ja loppuviikoksi on ennustettu yöpakkasia. Käynnissä on kilpajuoksu kelien kanssa.

Antti astuu autosta sikalan pihaan. Tänne Pohjanmaalle saapui myös Antin isoisä 1942 nelivuotiaana evakkona. Täältä perheelle osoitettiin viljeltäväksi maata, ja tänne isoisä perusti ensimmäisen sikalan 1967. Antin vanhemmille maatila siirtyi 1992 ja heidän käsissään se on kasvanut nykyisiin mittoihin. Tilaa on kehitetty ajatuksella, että se voisi tarjota elannon myös seuraavalle sukupolvelle. Perheen kolmesta lapsesta Antti onkin ottamassa tilan haltuunsa vuoden kuluttua.

Maatilaa johdetaan kuin yritystä, mutta haalarit on oltava valmis pukemaan päälle. Antti ja tilan nykyinen isäntäpari Päivi ja Martti Hyppönen. Kuva: Mikko Lehtimäki

Hyppösen tila on Suomen mittapuussa keskikokoinen perhetila. Tilalla on 120 emakkoa, joiden synnyttämät porsaat kasvatetaan tilalla teurastamoon lähteviksi lihasioiksi. Ravinteet pyritään kierrättämään mahdollisimman tehokkaasti. Eläinten lanta ja siihen sitoutuneet ravinteet palautuvat lannoitteeksi pelloille, joilla viljeltävät viljat ja härkäpapu käytetään sikojen ruokintaan.

Ravinteiden kierrätys ei ole vain yksittäisten tilojen asia. Fosforin ja typen kierron tehostamista kehitetään maailmalla aktiivisesti, ja Suomessa sille on asetettu tavoitteita hallitusohjelmaa myöten. Täällä Hyppösillä kierrätys on erottamaton osa tilan toimintaa.

Antti avaa sikalan oven ja porsaat juoksevat karsinoiden oville tuttua tulijaa vastaan. Lantaa tilan eläimet tuottavat vuosittain noin 2500 tonnia, mikä vastaa tilavuudeltaan noin 65 isoa säiliöautollista. Karsinoiden lattioissa on ritilä, jonka raoista lanta siirtyy kuiluun ja siitä imulla varastosäiliöön. Sopimusurakoitsija levittää sen pelloille syksyllä ja keväällä. Nykytekniikka mahdollistaa lannan sijoittamisen maan sisään, millä ehkäistään arvokkaan typen haihtumista ilmaan ja varmistetaan ravinteiden päätyminen viljelykasvien juuristoon.

Menneinä vuosikymmeninä peltoja lannoitettiin suurilla fosforimäärillä maaperän sadontuottokyvyn nostamiseksi. Pitkään maaperän korkean fosforipitoisuuden ajateltiin olevan pelkästään hyvä asia, kunnes havahduttiin siihen, että maaperä ei pystynytkään täysin pidättämään kasveilta käyttämättä jääneitä ravinteita. Osa huuhtoutui vesistöihin, mikä lisäsi levien kasvua ja aiheutti rehevöitymistä. Lannoituksen vähentämiseen alettiin kehittää kannusteita. Vuodesta 1995 lähtien suurin osa viljelijöistä on sitoutunut maatalouden ympäristöohjelmiin. Niissä fosforin käytölle on annettu enimmäismäärä, joka riippuu viljeltävästä kasvista ja pellossa jo olevasta fosforin määrästä.

Lannan sijoituslevitys vie ravinteet maan sisään suoraan viljelykasvien saataville. Kuva: Mikko Lehtimäki

Hyppösen tilalla lanta sisältää fosforia enemmän kuin tilalla tarvitaan. Siksi lantaa levitetään myös naapuruston pelloille. Lannan toiselle pääravinteelle, typelle, olisi tilalla enemmänkin tarvetta, mutta koska levitysmäärää säätelee fosfori, on tilalla käytettävä typpilisänä mineraalilannoitteita. ”Viime vuosina olemme saaneet lannoitusapua härkäpavusta” kertoo Antti innostusta äänessään ja poimii käteensä mustan puintivalmiin pavun. ”Se sitoo ilmasta typpeä, joka varastoituu juuristoon. Siellä se säilyy kevääseen saakka parantaen seuraavan viljasadon kasvua.”

Pellon reunassa Antti pohtii tulevaisuutta. ”Maatila ei ole enää elämäntapa”, hän sanoo. ”Se on yritys, jota johdetaan ja jonka pitää tuottaa omistajalleen voittoa.” Yrittäjän pitää olla moniosaaja ja erityisesti talousasiat on hallittava. Vaikka kaikkea ei tarvitse tehdä itse, on eri osa-alueita osattava johtaa. ”Mutta haastavuushan tästä tekee niin kiinnostavaa”, lisää hän virnistäen.

Härkäpapu on kypsä puitavaksi, kun se on tarpeeksi kova. Kuva: Mikko Lehtimäki

Itsestäänselvyys ei maatilayrittäjyys Antille ole ollut. Taskussa oli opiskelupaikka rakennusinsinööriksi, mutta agrologiopinnot Ilmajoella veivät voiton. Viime vuosien osallistuminen tilanpitoon on vain vahvistanut päätöstä uravalinnasta.

Mustanpuhuvien härkäpapujen seassa ajatus kääntyy jo kevääseen. ”On se vaan hieno tunne, kun pellot peittää vaaleanvihreä oras ja tietää, että sen on omilla käsillään saanut aikaan.”

Jos Antti tulevaisuudessa laajentaa tilaa, on hänen päätettävä mitä tehdä yhä suuremmalle lantamäärälle. Kasvavaan peltoalaan liittyvien sopimusten hallinnointi mietityttää, ja lisäksi pidentyvät kuljetusmatkat lisäävät kustannuksia. Vaihtoehtona olisi toimittaa lanta johonkin käsittelylaitokseen. Siellä typpi ja fosfori erotettaisiin omiksi jakeikseen, jolloin fosforia voitaisiin kuljettaa kauemmas ja typpi palauttaa tilalle korvaamaan väkilannoitteita. Tällaisia laitoksia on vielä harvassa, mutta Antti on jo alustavasti laskenut tämän vaihtoehdon toteuttamisedellytyksiä.

Lannan arvokkaat ravinteet kierrätetään lannoitteeksi kasveille. Kuva: Mikko Lehtimäki

Suomi voi tehdä ravinteiden kierrätysosaamisestaan vientituotteen, uskoo Atrian varatoimitusjohtaja Jari Leija. Kuva: Mikko Lehtimäki

Lannan prosessointi kiinnostaa myös Antin nykyistä työnantajaa Atriaa, jonka sopimustuottaja Hyppösen tila on. ”Kotieläintuotannon ja ympäristöasioiden yhteensovittaminen on ihan keskeinen haaste ruokaketjulle”, sanoo Atrian varatoimitusjohtaja Jari Leija, joka näkee ravinteiden kierrätyksen tärkeänä osana kiertotaloutta. Kotieläintuotantoa on keskittynyt erityisesti Länsi-Suomeen, jossa lantafosforia on monin paikoin enemmän kuin kasvit tarvitsevat. ”Lantaravinteet on saatava siirtymään kotieläintuotannon keskittymistä Etelä-Suomen kasvintuotantoalueille korvaamaan väkilannoitteita”, toteaa Leija ja uskoo vahvasti, että kun panokset käytetään tehokkaammin, kaikki hyötyvät: ravinnekuorma vesistöihin pienenee ja viljelijät säästävät rahaa. ”Nämä haasteet ovat maailmanlaajuisia. Meidän pitää olla edelläkävijöitä, panostaa tutkimukseen ja teknologiakehitykseen ja tehdä osaamisestamme vientituote”, Leija painottaa.

Atria selvittää parhaillaan mahdollisuuksia perustaa biokaasulaitos, jossa käsiteltäisiin sopimustuottajien tiloilla muodostuvaa lantaa ja jalostettaisiin siitä lannoitteita. ”Jotta toiminnasta saadaan kannattavaa, tarvitaan mukaan koko ketju: tuottajat, yritykset, kauppa, julkinen sektori ja kuluttajat”, luettelee Leija. Jos lannan prosessointi yleistyy, tulee markkinoille uudentyyppisiä tuotteita ja toimijoita.

Perhetilalla tunnetaan vastuu tuottaa puhdasta suomalaista ruokaa. Kuva: Mikko Lehtimäki

Antti ja Jari Leija innostuvat ideoimaan lannoitepörssiä, sähköistä kauppapaikkaa lannalle ja siitä jalostetuille kierrätysravinnetuotteille. Siellä tuottajat ja tarvitsijat voisivat löytää toisensa ja sopia toimituksista ja hinnoista. Tämän tyyppiset digitaaliset ratkaisut ovat luontevia kännykkä kädessä kasvaneille nuorille tuottajille. Sosiaalinen media on erottamaton osa arkea ja haastaa myös neuvonnan. ”Ongelmatilanteissa paras apu löytyy monesti samanhenkisten whatsapp-ryhmästä”, heittää Antti.

Uudet kierrätysravinnetuotteet ovat suurimmalle osalle viljelijöistä vielä vieraita, arvelee Antti. Tietoa on, jos osaa ja viitsii etsiä, mutta se pitäisi saada helpommin saataville. ”Uusia ravinnekierrätysratkaisuja voisi esitellä vaikkapa lyhyinä videonpätkinä viljelysuunnitteluohjelmissa, joita kaikki maatilat käyttävät lannoituksen suunnitteluun”, hän ideoi.

Maatalous on monin tavoin säädeltyä toimintaa. ”Nykyinen sääntely sanktiopelotteineen ei kannusta kokeilemaan uusia ratkaisuja. Inhimillisyys ja maalaisjärki pitää olla sääntelyssäkin mukana”, näpäyttää Antti ja toivoo viranomaisilta joustavuutta. Reilu lainsäädäntö tarvitaan selkänojaksi myös kierrätysravinnemarkkinoiden kehittymiselle.

Kotkaniemen tutkimusasemalla kehitetään ravinneratkaisuja, kertoo Yara Suomen kaupallinen johtaja Timo Räsänen. Kuva: Tomi Setälä

Verkostomainen toimintatapa voi haastaa perinteiset lannoitemarkkinat, joita tällä hetkellä Suomessa hallitsee Yara Suomi noin 75–80 %: markkinaosuudella. Yhtiön kaupallinen johtaja Timo Räsänen toivottaa uudet tuotteet tervetulleiksi markkinoille, mutta muistuttaa, että niiden tulee olla käyttötarkoitukseensa sopivia.

”Kierrätyslannoitteissa on usein orgaanista ainesta, johon ravinteet ovat sitoutuneet. Maassa ravinteiden pitää ensin mineralisoitua ennen kuin kasvit voivat niitä käyttää”, toteaa Räsänen. Toisaalta orgaanista ainetta tarvitaan parantamaan maan rakennetta. Orgaaninen aine hupenee pelloista ajan myötä, ja ellei sitä jossain muodossa lisätä, heikkenee maan rakenne vaikeuttaen myös kasvien ravinteiden ottoa. ”Käytetään sitten mitä ravinteita tahansa, oleellista on että kaikkia kasvin ravinteita annostellaan oikea määrä, oikeaan aikaan, oikeassa suhteessa ja käyttökelpoisessa muodossa”, summaa Räsänen.

Vaikka mineraalilannoitteet ovat Yara Suomen päätuote, kiinnostaa yhtiötä myös sivuvirroista valmistetut kierrätyslannoitteet. ”Eihän ravinteiden alkuperällä sinänsä ole väliä. Pääasia on, että niillä voidaan tuottaa puhdasta suomalaista ruokaa kannattavasti ja kestävästi”, Räsänen toteaa. ” Meillä on pitkä kokemus kierrätyslannoitteiden täydentämisestä mineraalilannoitteilla, jolloin kasvi saa kaikki tarvitsemansa ravinteet oikeissa suhteissa. Kehitettävää on kuitenkin edelleen, varsinkin siinä kuinka sivuvirtojen ravinteita voidaan muokata kasvien tarpeisiin mahdollisimman hyvin sopiviksi”, kertoo Räsänen.

Lannoitteita tarvitaan turvaamaan maailman kasvavaa ruokatuotantoa. Kuva: Tomi Setälä

Vuonna 2030 maailmassa arvioidaan tarvittavan 50 % nykyistä enemmän ruokaa kuin tänä päivänä. Samalla kasvaa myös lannoitteiden tarve. Hyödyntämiskelpoisten fosforivarantojen ennustetaan riittävän vähintään 300–400 vuotta. Euroopan komissio on kuitenkin luokitellut raakafosfaatin kriittiseksi raaka-aineeksi sen saatavuuteen liittyvien riskien ja taloudellisen merkityksen takia. Fosfaattikiven tuotanto on nykyisin keskittynyt harvoihin maihin, kuten Kiinaan ja Marokkoon. Jos maiden poliittisessa tilanteessa tapahtuu muutoksia, se voi nopeastikin heijastua fosforin saatavuuteen. Suomessa Siilinjärvellä sijaitsee Länsi-Euroopan ainoa fosforikaivos, jonka omistaa norjalainen Yara.

Ravinteiden kierrätys ei poista mineraalilannoitteiden tarvetta, mutta oikein toteutettuna voi merkittävästi vähentää maataloudesta aiheutuvia päästöjä vesistöihin ja ilmakehään. Samalla se vähentää riippuvuutta kallioperän rajallisesta fosforista ja typpilannoitteista, joiden valmistus kuluttaa paljon energiaa.

”Varmasti meillä kaikilla ruokaketjun toimijoilla on mahdollisuuksia tehostaa ravinteiden kierrätystä ja omavaraisuutta omassa toiminnassamme”, pohdiskelee Antti ja toivoo suuria yrityksiä suunnannäyttäjiksi. Atrian Jari Leija nyökkää ja toteaa että tuottajien omistaman yhtiön on kannettava vastuuta myös ketjun alkupään ympäristöasioista. Eri toimijoiden yhteistyöllä toiminta saadaan kannattavaksi kaikille osapuolille, uskovat molemmat.

Mutta mitä tapahtui Hyppösen tilan puintia odottaneelle härkäpavulle? Pavut saatiin puitua ja kuivattua, ja käytetään talven mittaan omien eläinten rehuksi. Kasvin ilmasta sitoma typpi on nyt juuristossa valmiina tuottamaan uutta satoa ensi syksynä. Silloin tilan isäntä onkin jo Antti.

Perhetila kehittyy jatkossa Antin johdolla. Kuva: Mikko Lehtimäki